Lahden Ranta-Kartanon alueen rakentamissuunnitelmien itsestäänselvyyksien lisäksi lahtelaisia jurppii järjetön, nyt jo yli kaksikymmentämiljoonaa maksava toriparkkisuunnitelma.
Viikonvaihteen Lahden torista puolet täytti Jazz -tapahtuman telttarivistö
Telttojen sisällä monisatapäinen yleisö kuunteli ilmaiskonsertissa Varusmiessoittokunnan desibelejä ja katseli lavan valoshowta. Vanhemmat tarvitsivat korvatulpat, mutta ihan nuoret nukkuivat niitä ilmankin äidin syliin.
Lahtikaupunki
Parhaillaan kaupunkimme on medioissa kyseenalaisella kärkisijalla: Lahden asukaskohtaiset terveysmenot ovat maan halvimmat. Itsekin olen pariin otteeseen viimeisen kuukauden aikana saanut muistutuksen raadollisuudestani ja joutunut käyttämään tuota halpaa, hyvää palvelua. Lääkäreitteni etunimet taisivat olla Svetlana ja Igor.
Lahden omaishoitotilanne on suorastaan ihmisarvoa loukkaavasti edelleen täysin omaisten jaksamisen varassa.
Pientenlasten koulut, erityiskoulut sekä kaupunginosalukiot ja European-label palkittu Vuorikadun koulu on säästösyistä juuri lakkautettu.
Kaupunkimme joukkoliikennetaksat ovat maan kalleimmat.
Jos siis todella yhteiset asiat olisivat kunnossa ja meillä olisi varaa rakentaa Ranta-Kartano -kalleuksia tai toriparkkihölmöyksiä, niin silti jäisimme kysymään: ovatko nämä hankkeet tulevan rikkaan Lahden päällimmäiset, ovatko ne enää modernin kaupunkirakentamisen tätä päivää vai ahneuden ja kroisosten kukonpyrstöjä korkealla tunkion päällä.
Keskustamafia
Toriparkin takaa paljastuukin todellinen miesten pyörittämä pieni piiri, mafia: keskustan liikkeet maksavat suojelurahaa niin sanotun keskustaisännän työstä. Keskustaeheytykseksi kutsuttua liiketoimintaa johtaa kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta. Hänen kauttaan jatkuu myös keskustaisännän palkan maksaminen – siitä puolet maksaa Lahden keskustan liikkeet ja toisen puolen me veronmaksajat eli Lahden kaupunki.
Jyrki Myllyvirta
Keskustaisännän työtä teki usean vuoden arkkitehti Pokko Lemminkäinen ja nyt entinen Joutjärven Nuokun Dj. Riku Jaro.
Lahtelaiset muistavat, kuinka muutamalla pikkukauppiaalla ei ollut varaa maksaa tuota suojelurahaa ja niin niiden oli lopetettava toimintansa – tämä tapahtui Pokko Lemminkäisen hallitsijakaudella. Eikä poliittista mafiaa voi unohtaa, esimerkkinä vaikkapa nakkikauppias Jari Salonen, joka on yksi toriparkin fanaattisista, itsehyötyvistä kannattajista.
Nyt keskustaeheytyksessä on siirrytty vieläkin rajumpiin suojelurahoihin.
Puolueilta, jotka halusivat käyttää puheenvuoron keskustaeheytyksen 8.elokuuta järjestämän kaupallisen tapahtuman paneelikeskustelussa, vaadittiin tuhannen euron suunavaamismaksua. Lahdessa nämä tuhatlappuset löytyivät vain sosialidemokraattien, kokoomuksen ja keskustapuolueen rahakassoista. Muilla puolueilla eivät suut siis avautuneet, mafia tukki suojelurahaa maksamattomien suut.
Heikki Hakala
Mafian toimiin tietenkin kuuluu myös, että valtalehtemme Etelä-Suomen Sanomat on julkisesti mukana mafiassa. Lehden päätoimittaja Heikki Hakala oli myös tuon kansalaistapahtuman paneelin puheenjohtaja. Sama ESS uutisoi tilaisuuden olleen kaikinpuolin onnistuneen. Todellista totuuden ja toimittajaetiikan häpäisyä!
Kuntavaalien lähestyessä toriparkista vastaava toimialajohtaja Timo Ahonen vetikin vähäksi aikaa verhon toriparkkisuunnitelmien eteen:asiaa ei toistaiseksi käsitellä kaupunginhallituksessa. Mitä verhon takana tällä välin tapahtuu, sen tietävät vain mafiosot itse - me mafian suojelurahaa maksavat kaupunkilaiset vasta vaalien jälkeen, tuskin silloinkaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.