AleksisKivi-vainaa-normal.jpg

Lahden kaupungintalon pihalla 1973

Eturivi Mari Renvall, Kari Lohko, Anneli Panusalo, toinen rivi Tarmo Virtanen, Matti Pukkila, Minna Jokinen, Pekka Liski, Sirpa Stenroos, ylärivi Yrjö Juhani Renvall,Tarja Valkama, Juha Liski

Lahden kaupungintalon sisäpihalla, Eliel Saarisen luomassa teatteritilaharvinaisuudessa näyteltiin 1970-80 -luvuilla. Teatterikomeljanttariseurueen, rekisteröityneen yhdistyksen nimi oli Nostoväkinäyttämö. Yksi sen muistorikkaimmista, valtakunnallisesti maineikkaimmista tuotannoista oli Aleksis Kiven elämästä kertova näytelmäspektaakkeli Aleksis Kivi -vainaa. Näytelmän käsikirjoitus, jonka Nostoväkinäyttämön kaksikko Renvall-Virtanen laati, sisälsi paljon ennenjulkaisematonta Kivi-tietoutta ja kohtauksia, joista mm. Kalle Achtén Nostoväkinäyttämölle varta vasten luovuttamat Kiven Lapinlahden sairaalan diagnoosit ja loppulausunnot paljastivat Kivestä inhimillisen, elävän, hauskankin, mutta hauraan ihmisen.

 

Kivi identiteettituotteena yli 100 vuotta

Kun Aleksis Kivi uudenvuodenyönä 31.12.1872 kuoli syrjittynä ja täysin unohdettuna, silloinen kirjallisuushegemonia ja kansallinen etu tekivät miehestä oitis sankarin, suurmiehen, kansakuntamme myytin. Aleksi Kivi oli yli 100 vuotta nostettuna kansakuntamme kaapinpäälle, korkealle jalustalle. Sieltä meille tätä suurmiestä näytettiin yhtälailla itsenäisyytemme aamunkoitossa tai pulavuosina sekä niin rauhanaikoina kuin sotien tiimellyksessä. Hänestä tehtiin kansallisen itsetunnon tuote, jota maan korkeimmilta virkapaikoilta tarjoiltiin useille suomalaissukupolville. Hänen tekstejään sävellettiin kilvan, niistä tehtiin elokuvia. Kiveä paasattiin yhtäaikaa niin itsenäisyysjuhlien juhlapuheissa kuin pienten asumusten köyhissä kotikirjastoissa Seitsemää veljestä koulun opetussuunnitelmien vaatimuksesta päähän päntättäessä. Oppikirjoista Kiven teokset iskostettiin vikureimpiinkin päihin kyllästymiseen asti, samoin Kiven runouden omalaatuinen riimipoljento.

Näin koko Suomen nuoriso kyllästettiin ja kyllästytettiin Aleksis Kiven tuotannolla. Kiven näytelmät olivat sota-ajan jälkeisen suomalaisen teatterielämän vakio-ohjelmistoa, perinteisine esitystyylitraditioineen. Nummisuutarit, Kihlaukset, Leot ja Liinat, Yöt ja päivät sekä Kullervot avautuivat harrastaja- ja ammattiteattereitten, koulunäyttömöittenkin esirippujen takaa vuodesta toiseen.

Vaan kirjailijasta itsestään välitettiin pinttyneesti koko valtakuntaan, maailmallekin tuo patsasmaisen harras, tyyni, suomalaista itsetuntoa lujittava suuren suomalaisen rikkumaton kallisarvoisen korun kaltainen henkilökuva. Kiven kasvoista piirustetut kipsiset pienoispäät, nahkakantiset Seitsemät veljekset löysivät tiensä suomalaiskoteihin.

 

Aleksis puhalletaan eloon

TURUN%20SEITSEM%C3%84N%20VELJEST%C3%84-n

Kalle Holmbergin ohjaama Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä vuodelta 1972: eturivissä Esko Salminen (Juhani) ja Juha Muje (Eero)

Aleksis Kiven sodanjälkeisestä uudelleenarvioinnista oli ensimmäinen Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä 1972, huiman villi, raivoisan vauhdikas teatteriversio lauluineen, akrobaattisine liikuntoineen ja nuorekkaine veljeksineen. Asialla olivat silloiset uuden polven ohjaajat Ralf Långbacka ja Kalle Holmberg, musiikkinero Kaj Chydenius ja suomalainen näyttelijätähdistö, joka oli hakeutunut juuri Turun kaupunginteatteriin. Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan teatteriajattelu oli fantastista ja uutta  - Holmbergin ohjaama Seitsemän veljeksen iloriemuinen, kaikista esitystraditioista pölyt pyyhkinyt, elämänmakuinen tulkinta oli uudenmakuista kokokansan teatteria. Unohtumaton elämys.

 

Nostoväkinäyttämön Aleksi Kivi -vainaa oli toinen Kiven uudelleenarviointi. Siinä pureuduttiin ensi kertaa itse Aleksis-kirjailijaan, hänen mittavan kirjeenvaihtonsa kautta. Kivestä paljastuu elämäniloinen ja myönteinen, herkkävaistoinen, kirjallisen kutsumuksen läpitunkema nuorukainen, sitten äärimmäisen inhimillinen, määrätietoisen varmaotteinen kirjallisuusammattilainen, humoristi, lahjakkuus.

Nostoväkinäyttämö teki teoksessaan valoisan, elämäniloisen ja raikkaan Aleksis Kivi -kuvan, josta ei elämäniloa puuttunut. Elämän tanssinkeveä ilo ja raskas tragiikka vuorottelivat Kiven elämässä ja näytelmän tekstillisessä tulkinnassa. Nostoväkinäyttämö Aleksis Kivi -vainaineen arvostettiin uudenlaiseksi kulttuuri-ilmiöksi. Kaupungintalon sisäpihan esitykset  kahtena kesänä saivat runsaan katsojakunnan. Esitys kutsuttiin vierailemaan Tampereen Teatterikesään, Aleksis Kivi -seuran vuosijuhlaan Helsinkiin, kouluihin, lähikaupunkeihin. Sitä tilattiin erilaisiin tilaisuuksiin ja Aleksis Kivi-seura antoi esitykselle vuoden Eskon Puumerkki -tunnustuksensa.

Heti Nostoväkinäyttämön Aleksis Kivi -vainaan jälkeen Veijo Meri teoksellaan Aleksis Stenvallin elämä liittyi kolmantena Kiven uudelleen henkiinpuhaltajien rintamaan.

 

Aleksis Kivi –vainaa esityksen perillisiä

Aleksis Kivi -vainaan esitys myös todisti käsikirjoituksineen, uusine Kivi -tietoineen, sävellyksineen, koreografioineen määritelmät ammattilais/harrastajateatterista keinotekoisen turhiksi.

Eivätkä  esityksen silloiset tekijät kulttuurista ajatteluaan ole vieläkään hellittäneet.

Pääosan, Aleksis Kiven, esittäjä Yrjö Juhani Renvall on Tampereen yliopiston näyttelijätyönlaitoksen professori, ohjaaja Timo Paavola  Kansallisoopperan monivuotinen ohjaaja, koreografian tehnyt Marjo Kuusela tanssin akateemikko. Luetteloa voisi jatkaa, mutta hännänhuipuksi kirjaan tuon kaupungintalon sisäpihan Nostoväkinäyttämön oman järjestysmiehen Heikki Hellmanin: ensin kolmisenkymmentä vuotta Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen toimittajana, sen esimiehenä, väliin Tampereen yliopiston professorina, sen Tiedotusopin laitoksessa ja nykyisin saman yliopiston osastojohtajana Viestinnän, median ja teatterin yksikössä.

 

Minä elän

Lopuksi lainaan Rauno Ketosta, Helsingin kaupunginteatterin ja radioteatterin lahjakasta näyttelijää, joka artikkelissaan Aleksis Kivestä muutama vuosi sitten lausui Kiven viimeisiä sanoja pohtiessaan näin:

”Yleisestihän tämä sairaan Kiven kidutuksen viime aika puettiin heti hengen lähdettyä mitä kauneimpiin ja valheellisiin sanasoitantoihin. Tarkiaisesta lähtien on lyöty mynttiä ja myyttiä siitä, kuinka kauniisti kansalliskirjailija puhtaiden pitsilakanain välissä ja läheisten hellässä hoidossa jätti kiitollisena hyvästit rakkaille kotikunnaille ja kirkastunein katsein hymyten haastoi: Minä elän, minä elän!

Ehkäpä ensimmäisen kerran tätä tosikkovalhetta murenteli aikoinaan eräs Suomen parhaimmista teattereista, lahtelainen Nostoväkinäyttämö, Kiven elämää ja työtä käsittelevässä älykkäässä ja taidokkaassa esityksessään.”

http://viestivihko.blogspot.com/2006/10/aleksis-kiven-viimeiset-sanat.html

Lahden kaup.talolippu.png

Katseeni tavoittaa tänään saman kaupungintalon tornin, sen huipulla Aleksis-kirjailijan kunniaksi liehuvan sinivalkoisen lipun - ja maailma unholaan jääköön!

Kynäö.png

Tämän artikkelin Lahen uutisia julkaisi kaksi vuotta sitten Aleksis Kiven päivänä 10.10.2011. Kun sittemmin Alma Median Vuodatus-blogijärjestelmä kaatui ja artikkelien kuvat hävisivät, näin Kiven päivänä on jälleen syytä kaivella juttu ja etsiä sen alkuperäiset kuvat uudelleen kertomaan yhdestä lahtelaisesta kulttuuriajanjaksosta, jossa  Aleksis Kiven elämä, hänen kirjallinen neroutensa, kielensä ja hieno runoutensa saivat uudenlaisen päivityksen.