Lahden Taidemuseossa on jo monet viikot saanut heittäytyä Vempulan kanssa salaisuuksien ratkontaan. Itse sain käydä virpojakolmikon kanssa Palmusunnuntaina ihastumassa monenlaiseen tekemiseen.
Taidemuseo on yhdessä koulun ja teatterin, kirjaston ja kulttuuritoimen sekä Muotoiluinstituutin kanssa pystyttänyt näyttelyn, jossa koko perheelle riittää toimintaa, ajatusaskartelua ja jännittäviä kokemuksia, vähän pelottavuuttakin. Vankkoina kulisseina seinilllä ja lattioilla on Lahden taidemuseon kymmenet aiheeseen sopivat teokset.
Trullikaverini kokeili ensin täyspimeään luolaan uskaltauduttuaan pistää kätensä pimeän luolan oikeanpuoleiseen onkaloon ja sai käteensä tarrautumaan jättihämähäkin. Onneksi se osoittautui kuitenkin leikkihämähäkiksi, jolla oli myös kiinnitysketju, onkalosta pääsemättömyyden kahle.
Korvan laittaminen Jukka Lehtisen puuveistoksen rungolle ja linnunlaulun kuuleminen puun sisäonkaloista oli ihmettelyn ja ihailun monenkertainen kokeilemiskohde ja puun ympärillä sai pyöriä vimmattua vauhtia jättiläispääsiäismunankuoripalasilla.
Teatterin sadun ruokailumässinkien ja kuninkaallisiin koruihin ja medaljonkeihin ripustautumisen jälkeen tuntuivat seuralaiseni korottuvan jo korkeisiin siniverisiin maailmoihin.
Linnan arvoitus
Koko käynnin ajan askarrutti käteen annettu kartta, jossa oli ratkaistavaksi Linnan arvoitus, Vempula-reitin varrella erilaisia toinen toistaan ovelampia pulmia: kun ne kaikki oli selvittänyt, ratkesi myös koko matkan suuri salaisuus. Aika kiperiä tehtävät olivat seitsemänvuotiaille virpojille, mutta niistä selvittiin.
Välillä ihailtiin suomalaista suomalaisempia eläinveistoksia, lukemattomia hienoja tauluja, pienoislinnoja ja jos vaikka mitä.
Lahden taidemuseon Vempula -näyttely on kaikenikäisille tarkoitettu toiminnallinen taidenautinto, siellä ei pitkästy lapsikaan ja vanhakin vain nuortuu tekemisen ja näkemisen ilosta.
http://www.lahdenmuseot.fi/main.php?id=84
Lahen uutisia toivottaa teille kaikille Hyvää pääsiäistä!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.