Sofi Oksasen alkuaan jo 2007 näytelmäksi kirjoittama ja Suomen Kansallisteatterissa esitetty teksti Puhdistus on laventunut romaaniksi, jonka painosmäärät ovat juuri nyt Suomen oloissa poikkeuksellisen suuret.
Puhdistus on tänään kirjan lukeneiden ja sen lukemattomien kaikenikäisten, kaiken ymmärtävien ja kaiken ymmärtämättömien kulttuurikeskustelijoiden ja kulttuurikuluttajien huulilla.Teos on lähes populistinen.

Aliide ja Martin, taustalla Pasa

 

Väkevä ja koskettava tulkinta

Lahden kaupunginteatterin Juha Malmivaaran dramatisoima ja ohjaama Puhdistus laajentaa näytelmän Oksasen romaanin kerrontasuuntaan.

Ikään, sukupuoleen, sukupolveen ja kansakuntaan katsomatta ihmisen vallanhalun hälytyssireeni ulvoo meille teatterin suurella näyttämöllä: se jolla on voima, sillä on myös lupa olla valtias, tehdä väärin, nujertaa toinen, murhata alistettujen ajatukset ja elämä. Ja että meissä kaikissa, minussakin, tuo vallan voimahiili pientä puhallusta vaille hehkuu sisuksissani - sen myöntäminen todeksi on Malmivaaran Puhdistuksen nähtyään helpompaa, joskin nöyryyttävää ja oman julkisitseyden murentavaa, ahdistavaa mutta ajatteluun pakottavaa.

Itsenäisenä teoksena, näytelmänä, dramaturgisena uuslukuna Lahden Puhdistus on uusi teos. Sen alkuperäinen sanoma kristalloituu ihmisen kameleonttimaiseen mukautumiskykyyn, elossapysymisen ja lajinsäilymisen viettiin: hyvän ja pahan taistelussa meidän ainut voimamme on muuntuminen, mukautuminen, takinkääntö. Se ei ole enää vain yhden pienen kylän, yhden pienen vanhan mummon ja hänen pienen elinpiirinsä, siihen kuuluvien, siihen tupsahtavien ihmisten tarina, muistoineen, muistumineen, kokemuksineen, kohtaloineen, pelkoineen. Malmivaaran näkemys näyttää meille vallan mahdin tiet niin yksityisen pienen ihmisen elämässä kuin koko maailman lähimenneisyydessä - nykyisyydessäkin.



Näyttelijät vievät mukaansa

Malmivaaran ajattelun välineenä on vahva ja läsnäoleva, syvällä tekstissä luotaava näyttelijätyö. Se toteutuu lahtelaistulkinnassa elävänä ja vaikuttavana näyttelijäilmaisuna kuuden näyttelijän täyttäessä suuren näyttämön tapahtumat tuntein, tunnelmin, totuuksin - meistä katsojista hetkeksikään hellittämättä. Myös ohjaajan oivaltavat tapahtumia alleviivaavat, säestävät, liikkuvat, tehostavat kuoronäyttelijäosuudet ovat mietittyjä ja tehokasta, harvinaista, kollektiivista ilmaisua.

Aliide ja Zara


Laura Huhtamaan  Zara-tytön kautta näytelmä näyttää koskettavasti mittavan määrän eeppisiä teatterin mahdollisuuksia: kertoo tarinaa, tosiasioiden taustoja, lähtökohtia, yksityiskohtia.

Alussa näytelmän Zara on mukautumisen raadollinen ilmentymä: miehitysolosuhteitten pakottamana yksitasoinen esine, huora, jolla on vain yksi hengissäsäilymisen mahdollisuus - alistajan himon tyydyttäminen. Laura Huhtamaan alun kulmikas huorahahmo muuntuu, kasvaa, herkistyy esityksen edetessä tuntevaksi, pohtivaksi, itsestään tietoiseksi, elämän ja menneisyytensä vastauksia ja selityksiä, totuutta etsiväksi sekä vaativaksi ihmiseksi, naiseksi. Monitasoinen, vaativa ja hellittämättömän intensiivinen roolityö, joka pitää teoksen sanoman jännitettä yllä.


Anna Pitkämäen Aliide on sielun syvyyksiä raastavan tosi, ajatteleva, sydänalansa pakahtumiseen asti tunteva, vähäiset toivon hetket sieluunsa pitkän elämänsä matkalla ikuistava ihminen. Luja, valtavan sisäistynyt näyttelijätyö, joka vie ajatuksemme, sydämemme, tunteemme ja älymme mukaansa.

Anna Pitkämäen kautta elämme pitkän ihmisiän riuduttavat tuskan vuodet, liikutumme, tunnemme hänen kanssaan elämän lohduttomuuden. Opimme, mukaudumme ja hyväksymme vähitellen ainoan selviytymiskeinomme elossa säilymisellemme – kasvatamme itsellemme toisen persoonallisuuden ja mukautumisen lähes kaikkeen, epäinhimilliseen kohteluunkin. Kun elämä on miltei eletty meillä on myös rohkeutta jättää se omalla päätöksellämme, puhdistaa jäljellä olevat vääryydet ja jälkemme tulevan sukupolven tulla ja aloittaa alusta oman maailmansa luominen.

Tämä keskeinen Aliide - roolityö Pitkämäen vaikuttavasti ja väkevästi tulkitsemana on koko näytelmän sanoman voima, mutta samalla näyttelijättären ja näyttelijätaiteen suuri voitto.


Tapani Kalliomäen Martin on samaa tasoa, hieman yksiviivaisempi, vaan sitäkin taitavammin näyttelijän karismaattisen taiteilijailmaisun äärikeinoilla väritetty, ehyesti tulkittu, mukaansa tempaava ihminen: pesunkestävä, opinkäynyt kommunisti, jolle elämänarvon määrää Stalin-jumalolento.

Tuntuu, että tämän kaksikon kautta näytelmä on niin voimakas ja elämänmakuinen, että katsojan on turvallista antautua ja antaa sanoman viedä.


Jarkko Miettisen Hans on pienen ihmisen ehtymättömien toiveiden ja niiden toteutumisuskon henkilöitymä, jonka patoutuneet tunnelataukset ovat riipaisevia – henkilökuva on taitavasti rakennettu näyttelijätyö.

Muut roolit (mm. romaanin Pasa ja Laurenti) ovat enemmänkin tunnelmien, tuntumien, tapahtumien, pienten reaalisten yksityiskohtien kuvittamista ja koko yhteiskuntakoneiston totalitaarisuuden kulissimaisia, usein alleviivaavia, joskus kliseemäisiä, mutta katsojalle tarpeellisia ajatuspylväistöjä tarinan edetessä ja tapahtumien avautuessa näyttämön koko laajuudella.

 

Jari-Pekka Rautiainen ja Mika Piispa tulkitsevat nuo monet erisävyiset hahmotelmat taitavasti, monipuolisesti, energisesti ja kiinnostavasti. Vaikka niissä eivät persoonallisuudet, henkilökuvat syvällisinä välitykään, ne pääosanesittäjän kautta heijastuen koskettavat sisimpäämme.

 

Hieno, puhutteleva lavastus

Kari Junnikkalan lavastus on monin virolaiselämän arkisymbolein ja elämäntapatunnuksin, lukuisin vertauskuvallisin yksityiskohdin, toimivin esineistöin sekä viiterakennelmin, niukoin, harkituin  keinoin suuren näyttämön hivelevän kaunis ja monikäyttöinen, nerollisen kekseliäästi toimiva näyttämökuva, josta vahvan draaman sävyt saavat tukea ja syvyyttä. 

Puvustus on silmälle sekä kokonaisajatukselle asioita vahvistava, laadukas.Taustaäänien monet äänikuvat, musiikkivalinnat, lastenlorut tukevat esityksen tehoa, paikantavat tapahtumia.

Kautta näytelmän kolmituntisen keston tulkinta vyöryttää suuren näyttämön uumenista silloin tällöin Georg Otsin Saarenmaan valssin, Niin muuttuu ihminen tai Maan päällä paikka yksi on kuin koko elämän onnentoiveiden ja onnentäyttymysten perussäveleiksi suomalaisselkäpiimme hermosolmukkeisiin.
Petollisen hivelevästi, kauniisti soivat nuo Otsin tutut laulut - nekin vain esittäjänsä takinkääntämisen ansiosta meille kantautuneet ja säilyneet.


Näemmekö koskaan pientä ihmistä kunnioittavan vapaan maailman. Kaiken teen silloin varmaankin toisin...

 

Puhdistus

KIRJOITTANUT Sofi Oksanen
OHJAUS  JA DRAMATISOINTI Juha Malmivaara
LAVASTUS Kari Junnikkala
PUVUSTUS Elisa Pfäffli
VALOSUUNNITTELU Kari Laukkanen
ÄÄNISUUNNITTELU Kai Poutanen
ROOLEISSA Laura Huhtamaa, Tapani Kalliomäki, Jarkko Miettinen, Mika Piispa, Anna Pitkämäki ja Jari-Pekka Rautiainen

ESITYKSEN VALOKUVAT Kari Junnikkala

Esitysarvio kirjoitettu 4.3. ennakkoesityksen ja 10.3. näytelmän  ensi-illan esityksiin perustuen.

http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/fi/etusivu/?id=2

Alma Median 30.6.2012 Vuodatus-blogijärjestelmän kaaduttua ja kaiken kuvamateriaalin kadottua useiden vuosien osalta, oheiset kuvat eivät vastaa laadultaan ja kooltaan alkuperäisartikkelien kuvitusta.