Tyttäret ja äiti

Teatteri Vanha Jukon suomalaisesta hiihtoperheestä kertova näytelmäuutuus Kaksi sisarta tuntuu nyt koronan hellitettyä vetävän katsojia puoleensa täysin salein. Hyvä niin. Tämä harvinainen näytelmä on modernisti täysin omanlaista teatteri-estetiikkaa alusta loppuratkaisuunsa saakka.

 Karvaana palana lahtelaisuudelle näytelmässä varjostaa parinkymmenen vuoden takaiset Lahden MM-hiihtokisat, joissa suomalaista hiihtoa leimasi doping. Hiihtourheilusta levisi kaupungista silloin maailmalle kuva ennen valkohankisten talvien suosituimmasta vapaa-ajan vietosta, jokaisen suomalaisen taitamasta hiihtämisestä, valkohanget nyt noloiksi pettymyksiksi tuhrittuina ja koko hiihtourheilu kyseenalaistettuna.

 

Näytelmän Kurkelan perheen neljä aikuista, äiti ja isä sekä kaksvitoset sisarukset ovat sisäistäneet hiihtourheilun niin kokonaisvaltaisesti, että se edustaa varmaan kaikkia urheiluun uskovia perheitä: ollaan niin tosissaan, ei leikitä, ei lasketa huumoria kuin korkeintaan kanssakilpailijoiden kyvyistä. Omat kyvyt on elämäntehtävänä pyhä ja kunnioitettavan aito tunne, jota meditoidaan joka päivä entistäkin kirkastuvammaksi elämäntarkoituksen päämääräksi.

Tyttäret Helena ja Hilkka

Nyt toisella katsomiskerralla 7.9.22 koin esityksessä perheen lujaa yhteyttä koeteltavan, kahden eri sukupolven jokaiselle perheelle tarpeellista kriittistä kapinaa, nuorten irtautumista kodistaan entistäkin luontevammin ja paljastetummin. Erityisesti perheen kohde, tyttäret, sai nyt sisäistä valaistusta hahmojensa erilaisiin unelmiin ja pettymyksiin voimakkaammin kuin ensi-illassa. Tyttäristä välittyi nyt inhimilliset ominaisuudet entistä paljastetummin - sisaryhteys, sisarkateus, rehellisyys ja vilppikin, katsojan arvioida sisarten ominaisuuksia selkeämmin.

Tyttäret ja isä

Myös isän pehmeys toi tulkinnassa tekstin taka-alalle luontevaa perheen koossapitävää jännettä ja äidin fanaattisuus suorastaan kyltymätöntä, entistä leimuavampaa hiihtoajatuksen tulista paloa ja miltei helvettikuvausten kaltaista silmitöntä perheensä kärvennystä koko esityksen täydeltä.

Tekstin mainio dialogi on elävää teatteripuhetta, nautinnollista näytelmäkirjallisuutta. Hiihtoa tuntemattomalle esityksestä jäi sen tärkein - asiaansa uskominen ehdoitta ja poikkeamatta on urheilun suuri tehtävä lajista riippumatta.

 

Minulle oli kuluneena kesänä siunaantunut harvinainen tilaisuus. Sain yhdessä opettajaksi opiskelleitten opiskelukavereitteni kanssa juhla-illallistaa ja jutella menneistä. Yksi heistä oli näytelmän esimerkkiperheen äiti - silloinen luokkatoverini opettajainvalmistuslaitoksessa. Vaikuttavin  kokemukseni oli kuitenkin illallispöydän istumajärjestys, tuon hiihtoperheen isä oli istutettu (sattumalta?) viereeni. Hän se vasta osoittautui jokaisella haarukan suuhun panemisella puhuvansa pelkästään ja taukoamatta urheilusta, mitään muuta aihetta elämästä edes sivuamatta, ehkä myös tuntematta. Hämmästyin - näytelmässä tietenkin draamataide oli kääntänyt perheen sukupuoliroolit nurin. Mutta tämä illallisvieras vieressäni - monissa kansainvälisissä urheilupiireissä yksin ja tyttäriensä kanssa vuosia pyörinyt isä - oli aito, fanaattisen pelottava, ennen kokematon tapaus.

 

Kokonaisuudessa näytelmä oli tragiikkaa ja toimintaa täynnä, siksi tragedia näyttäytyi ulkopuolella perhettä katsojana tarkkaillen koomisena tarinana - paljolti roolitöiden voimakkaista eläytymisistä satiiriksi leimautuen.

Näytelmän teatteriestetiikassa teoksen loppuratkaisu on jo tragediasta ilmoille yllättäen ponnahtavaa raikkaan absurdia käsikirjoituksen nerokasta ratkaisuhauskuutta, jollaista harvoin näytelmäkirjallisuudessa saa kokea. Se jättää sittenkin tosikkouden toiseksi ja avaa ovet mielikuvituksen piirtää suuret tulevaisuusnäyt - myös hiihtourheilulle.

 

Ensi-illan 5.3.22 arvio alla:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/03/sukset-ristissa-hiihtourheilun-elamanhaaveissa

 

KAKSI SISARTA

Näytelmän kantaesityksen on Teatteri Vanha Jukolle kirjoittanut Veikka Heinonen*).  Repliikit eivät sanatulvaa karttaneet, vaan viehättivät juuri sujuvalla puhekielellään ja dialogi-iskevyydellään. Ohjaus on Esa-Matti Smolanderin*).

Esityksessä vierailevat valo- ja äänisuunnittelijoina Topias Toppinen*) ja Antti Kainulainen*). Näytelmän toisena tyttärenä näyttelee Annika Hartikka*). Kaikille tähdellä merkityille*) tämä kantaesitys on myös teatteriopiskelun (TeaK) ammatillinen lopputyö.

Näytelmän näyttelijöihin Hartikan lisäksi kuuluvat Suvi Blick, Markus Karekallas ja Maria Nissi - kaikki urheilevan perheen jäseninä.