idin%20rakkausa.jpg

Vinksahtanut poika-äitisuhde on suomalaisyhteiskunnan pysähtynyttä menneisyyttä, alistuneen ja hallitsevan voiman sukupolvien lujittamaa ainaista taistelua.

 

Marko Järvikallaksen Äidin rakkaus -näytelmä on kolmen hienon näyttelijän luoma valtava tunnelataus ja järjen läpivalaisu äidinrakkaudesta. Kansallisteatterin pienen Omapohja-näyttämön paljastavan pelkistettyihin kotikehyksiin on läheisriippuvuutemme taidolla ahdettu tunnistettavaksemme ja pureskeltavaksemme.

 

Näytelmässä äidinrakkauden glooria putoaa maanrakoon aikuistuvan lapsen raikkaassa, sensitiivisen julmassa tykityksessä. Äidin äärimmäinen narsistisuus ja riippuvuussuhteen tuhoisuus yhdessä mustasukkaisuuden kanssa luovat poikkeuksellisen paljastavat elämän jännitysnäytelmän verenhimoiset, ahdistavat kasvot ja herättävät pohdittavaksemme vanhemmuuden valheelliset traditiot yhteiskuntamme kulisseissa.

 

Todellisuudessa olemme tänäänkin vanhojen kehtolaulutraditioiden ja iltasatujen julmuuksien, Grimmin satujen äiti- ja isäpuolien kaltaisia aidon vanhemmuuden tuhoavia, lapsensa hylkääviä ja itseriittoisen itsekkäitä, henkeen ja vereen saakka itsekkyydessämme piehtaroivia hyvinvointiyhteiskuntamme egoistisia petoja.

 

Vapauttavaa on näytelmän kautta oivaltaa, että kaikki nuo salatut, koteloidut, useimmin väärin avatut ajatusrakennelmamme ovat täynnä meissä jokaisessa yksilössä, perheessä, suvussa sivilisaatiomme perimää ja sen todellisuuden valheverhojen piiloja.

 

Näytelmän älykäs, tiivis, kärjekäs, suorapuheisen raikas teksti ja näyttelijöiden katsekontaktien koko tilan täyttävä harvinainen lasermainen tehokkuus vie väkisin mukaansa.

 

Markus Järvenpää piirtää äidinpojasta Juliuksesta raikkaan nuoruuden verbalismissa ja käänteissä ilottelevan loistotyypin, sähköistää sen aidosti räiskyviksi kohtauksiksi yht'aikaa tiedostamattoman äiti-riippuvuutensa tuskanpurkauksiksi. Järvenpään ilmaisu on herkullisen elävää, luontevaa - hänen kuvauksensa tyttöystävästään uskottavuudessaan tekstin ja koko esityksen suurenmoista lumohuippua. Juuri tällaista, ulkonaisesti loistavan hauskaa ja onnistunutta, sisältä rajusti kamppailevaa nuorta, äidit ja isät eivät huomaa, ennenkuin on liian myöhäistä.

 

Kristiina Haltun äidistä väreilee koko katsomon täydeltä omistushalua, äitiyden narsismia ja pahoinvointia. Tässä äidissä kaikki on joko tai - ehdotonta. Tälle valtiasmaiselle äitihahmolle on miehet toisensa jälkeen tuomittu häviämään. Haltun tuskassa on satuttavaa herkkyyttä. Hänen aito hätänsä, ahdistuneisuutensa viimeisen miehen, oman poikansa, irtiottoyritysten torpedoimisessa tuntuu realismissaan yleispätevältä ja näytelmän keskeiseltä. Tässä valtias-alistussuhteessa voi tapahtua mitä tahansa - väkivaltaakin...

 

idn%20rakkaus%20b.jpg

Elämäänsä uutta alkua tavoitteleva egosentrinen äiti vaatii verivalan uudelta seurustelukumppaniltaan.

 

Eero Aho luo taitavasti miehen varjon kliseineen, myöntyväisyyksineen, selkärangattomuuksineen. Hänen avioerotaustainen suhteensa näytelmän naiseen on tuhoontuomittu häiriintyneen äiti-poikasuhteen vallitessa. Aho näyttelee komplisoidun jännittävästi, ulkonaisen pehmeästi, mutta sisältä tunnereaktioiltaan pikkunyanssisen tarkasti, uskottavan elävästi. Ahon tulkitseman mieshahmon sympaattisuus luo tarvittavan draamallisen kontrastin äidin ja pojan ilmiliekkiselle riippuvuudelle.

 

Marko Järvikallaksen Äidin rakkaus -näytelmän riipaisevassa, selkäpiitä kaivertavassa, harvinaisessa kolmiodraamassa sanoma ei enää ole teatteria. Semmoistahan elämämme tasan on. Näytelmän ajattelu tyrkkii meitä jokaista ensin mutkan takaa vinosti ulkoa tarkkailemaan ja viimein meidät tahtomattamme suoraan sisältä havahtumaan, tilittymään ja puhdistumaan.

 

 

Marko Järvikallas ÄIDIN RAKKAUS

ROOLEISSA Eero Aho, Kristiina Halttu, Markus Järvenpää

OHJAUS Liisa Mustonen
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen
VALOSUUNNITTELU Ilkka Niskanen
ÄÄNISUUNNITTELU Maura Korhonen
VIDEOSUUNNITTELU Pyry Hyttinen

Esityskuvat  Tuomo Manninen

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/aidin-rakkaus/