Tämänkesäinen Mäntän Serlachiuksen näyttelykokonaisuus on yhteiskunnallisesti mielenkiintoinen kaksijakoisuudellaan. Sen uudella, huippumodernilla Gösta-taidemuseon puolella on USA:n tämän hetken arvostetuimman käsitetaiteilijan Lorna Simpsonin (s.1960) laaja näyttely ensi kertaa pohjoismaissa, monessa kerroksessa, monin eri tekniikoin. Sanalla sanoen se on niin nykyaikaista taidetta, että taidekäsityksemme saa uutta sielua ja ymmärryksemme avaamista taiteen nykyhetkestä. Jäämme itse tietenkin aluksi tähtitaivaallisen kauas nykytaiteen modernisuudesta, sen visuaalisuuden hallitessa silmämme ja ajatuksemme kuin jättiläismäiseksi korulippaaksi, jota syystäkin ihailee ja siihen haltioituu.

Lorna Simpsonin näyttely Haze (Usva) on toteutettu yhteistyössä sveitsiläisen Kunstmuseum Thunin kanssa. Näyttelyn kuraattori Laura Kuurne, merkittävä näyttelyn valosuunnittelija Antti Silvennoinen ja koko 25-henkinen Serlachius-tiimi + oppaat ja opiskelijat ovat tämän valtaisan näyttelykokonaisuuden saaneet aikaan. Olemme siis kerrankin taidekäsityksen moderneimmassa keskipisteessä täällä Suomen sydänmailla  tunnelmia täynnä olevassa Serlachiuksen taidekokonaisuudessa.

 

Kun jaksaa hieman syvemmälle yrittää päästä, huomaakin olevansa täydessä sanomallisessa kansantaiteessa.

Ensimmäinen puhutteleva kokemus on astua kolmeksi minuutiksi täysin pimeään, pieneen huoneeseen, jossa sen mustavalkoinen videokuva välittää tummaihoisen miehen koko kehoa tupakansavun usvassa, joka leijailee enteilevästi väliin tiheästi miehen miltei näkymättömäksi peittäen väliin auvoisesti hänen kasvonpiirteensä valaisten. Koko tunnelma on yhtaikaa varsin elävä, ihmismieli pysähtyy, näin sinulle käy, ihminen, elämä on usein usvaa vain. Ajatuksemme eivät liiku, vain savua leijailee ympärillämme. Sitten koko näky sammuu. Kolme minuuttia on herättänyt meissä tunteiden tukkukaupan, alamme eritellä teoksen vaikutusta kuin hypnotisoituina.

Jotakin olennaista on näyttelyn suuret salit täyttävissä tilakokonaisuuksissa, joissa valokuvauksen, kuvanveiston ja sekatekniikkaisen materiaalin osuuden tekijä on ajatellut kokonaisuuksiksi havainnoida sitä mitä todella näemme ja mitä vain luulemme näkevämme ja musteiset suuret piirrokset sen kaiken toden kirjoittanut muistaaksemme. Sinisyys on niiden keskeinen väri, kuin taiteilija itse sanoisi - se on yhtäaikaa bluesmusiikin alakuloista mielialaa, pimenevää iltaa tai Trumpin johtamaa henkistä tilaa Yhdysvalloissa. Keskeiseksi teoksissa koin jäämaisemalliset, ilmastomuutoksistakin viestivät sulaneet jäämassat tai vielä jääksi sementoitunut tunnelma, jossa menneiden aikojen kovin rotusyrjintään liittyvät vanhat Simpsonin isoäidin lukemat ja vuosikerroiksi jättämät kuvalehdet on jäädytetty möykyiksi ja tuovat mieleen tarkoituksellisen menneen unohtamisen. Päinvastoin kuitenkin käy.  Ahnehdimme jokaisen teoksen osan sisältöä, niitä ja maailmamme tilaa itsellemme eritellen.

 Etualalla 12 Stacks -teos (2018) ja taustalla jäämaalausten sarja (2019–2020). Kuva: James Wang .

Toisenlaisen paljon realistisemman yhteiskunnan kaksijakoisuuden löytää Mäntän keskustan toiselta laidalta. Vanhan Serlachiuksen päärakennuksen, Taidemuseo Gustafin, perinteisessä itsenäisyytemme alkuvuosikymmenien arvotaiteesta avataan taas menneisyyden suomalainen modernistien kuvasto ja teokset. Siellä useat huipputaidemaalarimme ja kuvanveistäjät saivat rauhassa tehdä töitään, Serlachiuksen patruunat ne kustansivat ja kaupan päälle vielä täysylöspidon ja ateljeetilat antoivat sekä myös rauhan tehdä taiteilijan oman käsityksen mukaista silloista nykytaidetta, kultakaudenkin taidekoruja - nykyisin nekin tähtitieteellisiin hankintahintoihin korottuvaa klassista, suomalaista maailmanluokan taidetta.

 

Mutta Minna Henrikssonin ja Ahmed Al-Nawasin näyttely Genesis tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman Mäntän paperiteollisuuden syntyyn. Taiteilijat nostavat esiin työläisten roolin ja toisaalta taloudelliset ja ulkopoliittiset intressit, jotka ohjasivat Serlachius-yhtiön johdon toimintaa. 

Suomalaisten urbanisoitumiseen liittyy myös vessapaperin keksiminen. Serlan vessapaperin menekki on yhä voimissaan. Alkuperäinen mainoslause lienee työttömyysaikanammekin voimissaan: Suomella pyyhkii hyvin.

Näyttelyn klassiset teokset asettuvat toisenlaiseen valoon Gustafissa eli yhtiön entisessä pääkonttorissa: Lennart Segerstrålen (1892–1975) ateljeekoristemaalausten ja näyttelyn aulaa kiertävän friisin Mäntän syntyhistoria (1937) kanssa. Tehdasyhteisön synty kuvataan vahvasti yhden miehen, G. A. Serlachiuksen toiminnan tuloksena. Toisena äärinäkymänä on ollut taidemuseo Göstan kartanon kirjaston kattoa koristava Segerstrålen maalaus Kirjallisuuden synty (1935). Siinä jokin taivaallinen voima saa aikaiseksi syntymän. Tuossa huoneessa kannattaa viipyä sekä myös sen viereisen huoneen ainutlaatuisia maalauksia ihailla ja Genesis-näyttelyn kansan merkitystä Mäntälle ja sen työllisyydelle mietiskellä.

Paperin ja selluloosan vienti vielä 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä oli paljolti Suomen valtion hyysäämää elinkeinopolitiikkaa, kun tuotteita myytiin apartheit-politiikkaa harjoittavaan Etelä-Afrikkaan, kunnes suomalaiset ammattiliikkeet puuttuivat asiaan.

Genesis-näyttelyssä tehdasyhteisön kehitys nähdään pikemminkin kollektiivisena prosessina kuin yhden miehen saavutuksena. Yhtiön johdon ohella myös työntekijät osallistuivat siihen järjestäytymällä ja käyttämällä joukkovoimaa sekä työtaisteluita vaatimustensa täyttämiseksi.

Kuvat: Minna Henriksson ja Ahmed Al-Nawas, Genesis, 2022, ryijy, osakuvia teoksesta. Kuva: Katja Tähjä ja Sampo Tahkokallio, Ryijy on koko valtavan huoneen kokoinen ja  näiden suurennosten yksityiskophdat  Mäntän tehtaan työntekijöistä & Mäntän työväentalosta.

 

Mielenkiintoista onkin tämä vanha paperikeisarien ja paperipatruunoiden todellisuus, jota valotetaan nyt kenties ensikertaa. Näyttelyssä todistetaan, että koko Serlachiuksen maine ja todellisuus on sittenkin kaikkien kansanosien, ahkerien työntekijöiden panosta, jota vain johtavat Serlachiukset itse. Monin osin se näkyy tilattujen töiden yhteydessä itse patruunan antamista ohjeista ja sitten taiteilijaneron siihen vastatessa työllään, joka syntyi yllättävän kuuliaasti täysin patruunan antaman aiheen ja ohjeen mukaiseksi. Jopa taitavat puuveistokset pääkonttorin toimistohuoneden mahtavissa kaapinovissa todistavat käsityön ja taiteen harvinaisesta yhteistuotannosta.

Näyttelyasettajat taidemuseon toisessa kerroksessa ovat latoneet oikein muutaman iskulauseen kiertämään toisen kerroksen kaiteiden ympäröimää kerrostasannetta ja tikkukirjaimin ladotussa tekstissä kertovat itsenäisyytemme alkuvuosien aikakauden Mäntän paperipatruunoiden kauhistelua vallankumouksellisesta, vaarallisesta työväestön aatteellisesta heräämisestä myös täällä Mäntän tehtailla,

 

Mäntän Serlachiuksen mailla mennyt ja nykyisyys ovat toistensa puristuksessa nyt näyttelyissäkin. Valokuvallinen ilmaisu on monissa teoksissa voimakasta, imponoivaakin, mutta usean eriteemaisen näyttelyn ahtaminen niin valtavaan tilaan, kuin mitä kiinnostava Gösta-museon moderni osa on, vie mehut katsojalta ja hän on hukkua kuvaärsyketulvaan. Tässäkin katsauksessani olen poiminut Göstan monista näyttelyistä vain tämän yhden, muut kaksi samanaikaisnäyttelyä tarkoituksella sivuun selostuksestani siirtäen.

Serlachius-museoilla on kuitenkin kykyä viedä kokijansa nykypäiväänkin ainutlaatuisella tavalla. Taidemuseo Göstassa luvataan suurten mestareiden lyövän kättä uusien tulokkaiden kanssa – osin luvattu täyttyykin viimein tänä vuonna pitkään kestäneellä  PAPERIPERKELE, G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit dramatisoidulla näyttelyreitillä Gustaf-museossa 11.5.2013 - 19.11.2023.

Lorna Simpsonin näyttely on avoinna 8.10.2023 saakka, muut oheiset näyttelyt 19.11.2023 saakka.

 

https://serlachius.fi/nayttelyt/