Kuluneen viikon aikana näin riemukkaan rennon Lahden Lasten talvikarnevaaliohjelmaan liittyvän Late-teatterin valloittavan musiikkihöysteisen sadun sekä Lahden kaupunginteatterin viiltävänhauskan Yksinen - ja Teatteri Vanhan Jukon kokeellisen Ohikulkijoita -näytelmät. Kaikkien kolmen esityksen tulkinnoissa oli teatterin intohimoa ja päämäärätietoisuutta.
Rento satutulkinta
Talvikarnevaalien satuesityksen ensi-illan jälkeinen mittava loppukavalkaadi 16.2.2008
Viisi pientä hevoslasta <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Lahden kulttuuritoimen uusi LATE –teatterikerho:
Sadun kirjoittanut Kirsti Manninen, dramaturgía Riittakatriina Manninen-Louhensalo
Musiikki Ilmari Myllynen, Mikko Peltoniemi, Väinö Weckström
Ohjaus Väinö Weckström
Lasten talvikarnevaalien teatteriantina LATEn suomalaisen sadun karnevaalinen, rento ja estottoman hauska tulkinta hakee vertaistaan. Jos kohta viidestä hevosesta kertovan tarinan aihe ja näytelmädramaturginen kehys on aika hennon väljä, perinteisen evankelisluterilainenkin ja sen osat epämääräisiä, niin vastapainoksi se antaa nuorille tulkitsijoilleen sitäkin avarammin tilaa.
Pikkuteatterissa nähdään sävyrikasta ilmaisua, josta ei taida enää puuttua mitään: on jo nyt niin ratkinaurattavia tulevia Suomen huippukomeljantteja (posteljooni Janne Jämsä)ja komediennoja (mylläri Eeva Jauhiainen), että maamme teatteritaivas vain odottaa näitä tähtösiään, tai magian lailla mukaansa tempaavaa tarinaniskijää (Kaaleppi Niko-Joonas Sinkkonen sekä Litteenmäen Laura Anna Pukkila) että oikein mielenkiintohermoja kutkuttaa tai pitkälle osaavaa jo kunnioitettavan osumatarkkaa näyttelijätyötä, (sirkustirehtööri Elli Valmela ja prinsessa Tatjaana Anna Lehtonen) koko mittavahko esiintyjäjoukko tulvillaan.
Väinö Weckström on onkinut esittäjistään persoonalliset avut valppaasti, hauskan kekseliäästi nähtäväksemme. Meno on huolettoman hauskaa, yhteisnäytteleminenkin tarvittaessa kurinalaista. Jos eivät ihan kaikki pienimmät satua ymmärtäneetkään, niin nauttivat ja hullaantuivat ainakin esityksen monenkirjavasta, läsnäolevasta ilmaisusta, letkeästi toimivasta koreografiasta, mallikkaasta puvustuksesta ja sekahedelmäsalaatin tuntuisesta, vivahteikkaasta musiikista ynnä sen osaavasta tulkitsemisesta.
Sadun illuusio on päättymässä loppukumarruksiin
Katsojakaverini Helmi 5v antoi eteislämpiössä arvionsa: "Sillä pöllöllä oli hyvä ja hieno puheääni. Tän esityksen haluaisin nähdä uudelleen."
Niin - (pöllönä vieraili ohjaaja itse ja mikäs oli taiturin tulkintaesimerkkiä näyttääkään) -haluaisin minäkin!
Viiltävän hauska suomalainen näytelmäuutuus
Anna Pitkämäki ja Kaarina Turunen
Yksinen
Lahden kaupunginteatteri
Käsikirjoitus: Laura Ruohonen
Ohjaus: Eeva-Kirsti Komulainen
Lavastus: Kari Junnikkala
Puvut: Anne Lasonpalo
Valosuunnittelu: Jukka Pätynen
Äänisuunnittelu: Tapani Hirvonen
Rooleissa: Kaarina Turunen, Anna Pitkämäki, Markus Karekallas
Laura Ruohosen kirjoittama tätä aikaamme ajantasaisesti analysoiva näyttämöteksti on hauskaa ja osuvaa: nopeasti oivaltavan ihmisen maailmankuvan kekseliästä pohtimista, suomenkielen verbaalista ilotulitusta, kielemme ja ajatuksemme varmaotteista tarkkuusammuntaa. Sitä on katsojan vaivatonta seurata ja ymmärtää.
Ajatustensa sanottavan Ruohonen on pukenut tämänpäivän yhteiskunnallisen ajattelun ääripäiden hahmoihin: nuoren säästäjä-eko-idealisti-arkkitehdin ja rahassakylpevän vanhan silmälääkärin maailmankuviin, jotka törmäävät rajusti toisiinsa asumattomalla saarella, karun luonnon keskellä. Syntyy aatteiden, yhteiskuntajärjestelmien ja elämäntapatottumusten sekä henkien taistelu, jossa eloonjääminenkin on toisarvoista. Näytelmä kasvaa vähintäänkin terävänviiltäväksi ja pisteliääksi puheenvuoroksi arvoistamme ja ajastamme.
Eeva-Kirsti Komulaisen ohjaus on ajatukseltaan tarkasti punnittu ja kokonaisnäkemykseltään selkeä. Näyttämölle syntyy henkeäsalpaava jännite kahden erilaisen maailmankuvan iskiessä verenmakuisen tappavasti toisiinsa. Ohjaaja on oivaltanut tekstin huiput ja syvänteet sekä pienetkin osumatarkat detaljit - niitä ehkä liiankin alleviivaavasti painottaen ja kärjistäen, turhaankin suurta esitystilaa varten ylidramatisoiden, katsojan oivallusta aliarvioiden.
Kaarina Turusen silmälääkäri ja Anna Pitkämäen arkkitehti ovat tekstin mittaisia roolitöitä: hyvän suomalaisen nykydraaman hienosyistä muuttamista lihaksi ja luiksi.. Ihmissielun koko skaala herkkyydestä, laskelmoinnista, kylmyydestä ja tunteista leijuu näiden näyttelijöiden mielenkiintoisista tulkinnoista katsojan mielikuviin: elämän tarkoitusta sekoittamaan ja sen urautuneisuutta uudelleen järjestämään. Markus Karekallas tuo näyttämölle taitavasti erakkoisen, yksinäisen mieshahmon, naisille näytelmän sivutuoksun maskuliinisuudesta. Kolmikon näyttelijätyö on poikkeuksellisen sisäistynyttä, kiitos myös ohjaajalle henkilökuvien rakentamisen tinkimättömyydestä.
Valo-ja äänimaailma sekä Kari Junnikkalan lavastus ovat ennenkokemattoman kauniita, kekseliäitä, toimivia, kokonaisuutta ja tekstin sisältöä rakentavia, teknillisesti loistokkaita.
www.lahdenkaupunginteatteri.fi
Rohkeaa kokeilua
Hannu Salminen
Ohikulkijoita
Teatteri Vanha Juko
Käsikirjoitus Jukka Asikainen ja Jarkko Mikkola
Ohjaus Jarkko Mikkola
Lavastus Kari Junnikkala (vier.)
Teatteri Vanha Juko on muutaman kuukauden esittänyt uutuuttaan Ohikulkijoita. Näytelmässä kaksi veljestä monien vuosien jälkeen kohtaavat toisensa ja käyvät pakkokeskustelua elämisestä, suvusta, yksinäisyydestä.
Teksti on tällä kertaa kokeellinen, niin löyhä, että sen dialogissa ei ole katsojalle välittyvää draamaa tai sanottavaa, se kun välttelee juonta ja logiikkaa. Tällaiselle irrallisten ajatusten replikoinnille ja monien toisiinsa liittymättömien monologien tekstirykelmälle ohjaus ja dramaturgia ovat vieraita elementtejä.Vain yksi komeankaunis tytön laulu riipii katsojan sielua, mutta se ei esityksestä vielä tee vaikuttavaa teatteria. Eikä sitä tee rakennustelineiden rajaama tyylikäs lavastusratkaisukaan, jonka ovista ja seinistä esittäjät ravaavat läpi lakkaamatta..
Onneksi päätehtävässä - toisena veljeksistä - Hannu Salminen on väkevästi tosi ja kulkee syvällä vieden katsojaa mukanaan ihmisen irrallisuutta pohtimaan - nyt vain liian yksin, muista seitsemästä näyttelijästä tukea, vastavoimaa saamatta. Vahinko.
www.teatterivanhajuko.fi
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.