kuva_patsaspaikkoja.jpg

Päijät-Hämeen tutkimusseuran juuri julkaisema vuosikirja 2014 - Lahden paikka, Lahden paikat - tieteen näkemys lahtelaisuudesta tänään, on jännittävä ja mielenkiintoisen yllättävä 22 asiantuntijakirjoittajan kuvaus kaupungistamme. Teos on henkilökohtaista kirjoittajien muistin ja muistojen sekä muistelujen tilitystä Lahdestamme, kaupungin kokemisesta ja sen vaikuttavuudesta. Kirjan kiehtovien artikkelien lähes parilla sadalla sivulla, menneisyydestä kertovilla historiallisilla kuvadokumenteilla sekä komeilla Lahden nyky-ilmettä välittävillä valokuvilla todistetaan, mikä paikka Lahti on, minkälaisia paikkoja kaupungissa on ja ennen kaikkea, mitä Lahti on näille Lahdessa syntyneille tai täällä asuneille maan eturivin ajattelijoille, kirjoittajille sekä eri tieteiden tutkijoille heidän elämänsä kulkuun merkinnyt ja edelleen merkitsee.

Kirjan toimittajat Riitta Niskanen ja Antti Karisto luovat esipuheessaan mittavan analyysin teoksen sisällöstä sen kronologiaa seuraten, sen kirjoittajia luonnehtien ja teoksen artikkelien ryhmittelyn tarkoituksellisuutta selostaen. Näin perusteellisen esipuheen jälkeen lukijalle jää tunne, kuin hän olisi jo melkein koko kirjan lukenut.

Mutta toisin käy: lukija viehättyy sanattomaksi tai hyperylisteleväksi tietenkin artikkeleista, jotka risteytyvät hänen omiin kokemuksiinsa. Toiset kirjan luvut jättävät kylmemmäksi, sytyttävät jopa vastaväittäjäksi: ainakin kaupungin kanta-asukkaat luovat vähintään kimpaantuneen henkisen katseen joihinkin otsikoltaan kiinnostaviin artikkeleihin ja niiden lopulta paljastuvaan perin jonninjoutavaan tai jo ennenkuultuun sisältöön. Yli kahdenkymmenen artikkelin joukosta poimin muutamat Lahti-kuvaukset lähempään esittelyyn.

 

P%C3%A4ij%C3%A4thts.jpg MUISTIN MADOT    

Toimittaja Ilkka Malmbergin tekstiä pidän kirjan viehättävimpänä, omaleimaisimpana, avoimimpana lahtitilityksenä. Malmbergin kirjallisesti loistava teksti ja sen helppolukuinen muoto ovat harvinaista luettavaa, journalismin mestaruutta. Hän luo Lahti-kaupungin kautta kuin nopeutetun panoraamakuvasarjan koko lapsuutensa, kouluaikansa ja nuoruutensa maailmantapahtumien kokemuksista. Yhtenä näkökulmanaan Malmberg ottaa fyysiset paikat, jotka hänen muistissaan ovat piirtyneet mielenmaisemaksi ja nyt aikuisena Lahteen tehdyn vierailun muodossa herättävät muistin madot hänessä liikkeelle. Malmberg aloittaa saapumisestaan Lahden rautatieasemalle, jossa heti assosioituvat Malmbergin lapsuuden erilainen, sama asemamiljöö höyryvetureineen ja paljon alkeellisemmin varustettuna rakennuksena, vaarallisine ylikäytävineen:

”Muistan hyvin ajan, jolloin alikäyntiä asemalaitureille ei vielä ollut. Pienenä pelotti luikahtaa kiskojen yli, kun laiturilla tuhahtelivat mahtavat höyryveturit. Aina kun luen junakuvauksia, erityisesti venäläisessä kirjallisuudessa, huomaan ajattelevani tätä rautatieasemaa. Täällä kulkevat Tshehovin, Solzhenitsynin ja Vasili Grossmanin junat, Lahden rautatieasemalla Anna Kareninakin taitaa mennä junan alle.”

Lepp%C3%A4sen%20marski.jpg

Malmberg siirtyy nyt vajaan sata metriä eteenpäin, asema-aukiolle, Veikko Leppäsen veistämän Mannerheim-patsaan juurelle, ja jokainen uusi näkymä synnyttää yhä uusia mielikuvituksellisen tarkkoja muistin matoja lapsuudesta ja nuoruudesta samoilta paikoilta koettuina:

”Mutta yhä Mannerheimin ratsastajapatsas tarkastaa Lahteen tulijat. Ja tässä ammutaan John F. Kennedy. En voi mitään sille, että mieleeni nousee aina tämä Lahden asema-aukio, kun puhutaan Dallasin murhasta. Lee Harvey Osvald on jossain noista yläikkunoista. Kennedyn murha on muistiklassikko, ja minäkin muistan hyvin sen hetken, kun kuulin siitä uutisista, mutta sen lisäksi sijoitin lapsenmielessäni murhan johonkin paikkaan, ja se sattui olemaan tämä asema-aukio, jolla seisoo Mannerheimin patsas.”

Malmberg kuljettaa meitä vaivatta ja kiinnostavasti paikasta toiseen, milloin kaupungin toiselle laidalle kotikadulleen, milloin Salpausselän maisemiin, Vesijärven äärelle tai kokemiinsa ääniin ja tuoksuihin ja muistin matojen määrä sen kuin kasvaa ja monipuolistuu. Patsaat, kaverit, kapakat, kaupungintalon puistot, rokut, keskioluet, pankkisalit, Raamatut Kabul ja Golgata, ne kaikki sijoittuvat ja saavat muotonsa lahtelaiskehyksissä.

Yllä selostin puolta sivua Malmbergin kymmensivuisesta tekstistä. Sen lukeminen on kuitenkin monta vertaa selostustani rikkaampi kokemus jokaiselle lukijalle!

 

Lahtelainen kouluelämä saa persoonalliset ja uudenmuotoiset kuvauksensa kirjassa, samoin kaupunginosat välittyvät inhimillisinä asuinpaikkoina monissa artikkeleissa.

Lahti-kirjan%20kirjoittajsa.jpg

Veli-Pekka Leppänen, Jukka Mallinen, Ilkka Malmberg ja Antti Karisto Lahden Kirjamessuilla 2013

Päijäthts.jpg ASEMAKYLÄSTÄ KAUPUNGIN LYSEOON

Kirjailija, kääntäjä, Venäjän tuntija Jukka Mallinen luo oivallisen näkökulman itsestään, maalaispojasta, sukunsa ensimmäisestä oppikoulunkävijästä, läheisen metropolin, Lahden kaupungin Lyseossa. Sota-ajan lapsille oli vanhempien ykkösprojekti lapsensa saaminen oppikouluun ”että lapsilla olisi helpompi elämä”. Uudenkylän agraarimaisemista, heinäpeltojen ja traktorien sykkeestä oli kaupunkielämään suuri statuksellinen harppaus. Jukkakin pyrki ja pääsi Lahden Lyseoon ja niin jokapäiväinen koulumatka Uudestakylästä Lahteen ja takaisin oli koulunkäynnin edellytys, kun takeeksi varattomuus toi vielä vapaaoppilaspaikan. Muuta aikaa kuin koulu matkoineen ei pojalle jäänytkään. Rautatieläisen pojan ihmettely Lahden modernissa kaupungissa, Lyseon runebergiläisessä patsasviidakossa ja doorilaisissa pylväiköissä oli aluksi suurta. Lahden kaupungin pääkirjastossa aukeni kuitenkin pian ihmemaa koko laajuudessaan Gingsbergistä Brechtiin ja vei pojan paksuine niteineen mukanaan. Keskikouluaikainen yksilön avautuminen kodin konservatismia vasten Sadankomiteoineen, Torvi-ravintoloineen, teiniradikalismeineen ja rock-musiikkeineen kuvaa Mallisen opiskelukaarta vuosien 1965-75 aikavälillä.

Päijäthts.jpg  LYSEO JA LAHTI, MYÖHEMMIN NÄHTYNÄ 

     Lahden%20lyseo.jpg           

Valtiotieteilijä, tohtori, toimittaja  Veli-Pekka Leppänen piirtää kuvan lähes prototyyppisestä lahtelaisesta keskiluokkaisesta kaupunkiperheestä, jossa  lasten koulunkäynti myös oli yksi vanhempien tärkeimmistä päämääristä.

”Perheemme sijoittui talon alempaan keskikastiin, isäni oli mittakirvesmies, äitini osuuskaupanhoitaja. Elimme säästeliäästi omillamme, emme aivan köyhinä, emme toki rikkainakaan. Elämä oli turvallista, tasaista nousua, lapsen silmin kohdillaan…Millaista oli käydä Lyseota, kahdeksanvuotista kouluani, jossa pahimmillaan tai parhaimmillaan oleili yli 800 poikaa - yli neljäkymmentä päätä luokassa? Olin aluksi erittäin opinjanoinen kaveri, omaksuin silmät renkaina opetuksen kuin opetuksen, ja muistin läksyt ensilukemalta - muistiin painamistahan koulu silloin enimmäkseen oli. Äidinkieli, vieraat kielet, historia, maantieto, kaikki veti, jopa matematiikka ensi alkuun. Lujan aseman sai myös urheilu, monet lajit, koulussa ja omalla ajalla, kesät talvet.

Leppänen kertoo harvinaisen avoimesti 14-vuotiaana urheilun palon sammuneen, tupakanpolton ja muiden pikkupaheiden alkaneen kiinnostaa koulunkäyntiä enemmän, samoin tyttöjen seura. Hän kuvailee tehneensä tuolloin kerran todellisen elämänsä välikohtauksen kolmannella luokalla - jostakin kielioppiasiasta äityneestä sanaharkasta tuohtuneena puhutteli englanninopettajatartaan asiattomasti. Luokanvalvoja antoi pojalle kaksiviikkoisen jäähyn koulusta. Poika oli lopun keskikouluaikansa merkitty mies opettajakunnan silmissä, alkoi lintsailla, laiminlyödä ja häiritä opetusta sekä selviytyi nipin napin lukioon. ”Tietenkään en rehvastele, minähän asiallisesti ottaen epäonnistuin ja alisuoritin. Kerron asian, koska uskon, että samankaltaisia ”läheltä piti” -hetkiä syntyy alinomaa. Haluan varoittaa niistä. Minun aikanani väkeä poistui talosta, itse tai kehotettuna, ja jälkeenpäin ajatellen olisi moni tapaus voitu hienovaraisemmin ja viisaammin ottein pelastaa ja palata hyvälle tolalle.”

 

 Päijäthts.jpg LAPSUUS LAUNEELLA

L%C3%A4htreen%20kou%C3%B6u.jpg

Launeen Lähteen koulun ensimmäisen luokan oppilaita vuonna 1964-65

Mervi Kaarninen, Suomen historian tutkija, luo sympaattisen kuvan Lahdesta lasten kaupunkina, eritoten synnyinseutunsa Launeen kaupunginosan kirjoittaja oikeutetusti löytää kaiken lapsiystävällisyyden ja koulukehityksen suomalaisena tyyssijana. Ensimmäisen kunnallisen varta vasten kaupungin lapsia varten suunnitellun Launeen lastentalon rakentuminen, leikkikentttätoiminta, Ensi-Koti palvelut ja sivukirjaston perustaminen olivat 1960-luvulla poikkeuksellisia uuden ajan airuita ja uraauurtavaa lapsiystävällisyyttä, jotka juuri Launeella käynnistyivät. Vielä vuonna 1966 kirjoittaja sai olla mukana ensimmäisessä peruskoulua kokeilevassa kaupunkikoulussa Launeen kokeilukeskikoulussa.

Kaarninen luo selkeän katsauksen myös Lahden pyrkimyksiin saada kaupunkiimme suomenkielinen yliopisto ja valottaa tuon ensimmäisen yrityksen aikaa ja vuoden 1910 tapahtumia Lahdessa. Myös 1920 Lahti havitteli korkeakoulua, nyt Eläinlääketieteellistä korkeakoulua kaupunkiin. Mutta Lahti ei onnistunut 1950-luvullakaan, kun alueellinen korkeakoulupolitiikka toteutui seitsemässä muussa Suomen kaupungissa. Varsinaista yliopistoa Lahteen ei koskaan tullut, vain korvauksena Helsingin yliopisto Palmenia käynnisti toimintansa myös Lahdessa.

Päijäthts.jpg LIIPOLA

Marjaana Seppänen kuvaa kuuluisan väitöskirjansa kohdetta Liipolaa (Liipolan onni 2001), sen ominaispiirteitä ja kehitystä 1980-luvun asukashuipusta, työttömien ja vuokralaisasujien lähes 7500 asukkaan lähiöstä ja toteaa sen nyt yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen noin 4500 asukkaan suuruiseksi supistuneena soveltuvan moneksi: asuinpaikaksi, monen siellä asuvan ja asuneen kiintymyksen paikaksi, yhteisöllisyyden ja ikääntymisen paikaksi. Kun perusasioista, rakennuksista ja ympäristöstä on pidetty hyvää huolta, lähiöstä on kypsynyt monikulttuurinen, toimiva yhteisö, joka pystyy yllättävän hyvin suodattamaan monenlaiset asukasryhmät - vaikka asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovatkin koventuneet.

 

Päijäthts.jpg SOPENKORPI

MYT%C3%84J%C3%84INEN.jpg

Mytäjäinen

Tietokirjailija Matti Salminen antaa kotoisen lämpimän kuvauksen sodanjälkeisen Sopenkorven teollisuusalueeseen rajoittuvasta muutaman korttelin suuruisesta asuinalueesta, harvinaisesta omakotitaloyhteisöstä, sen lapsikatraasta, Mytäjäisten uimakeitaasta, VR:n tervan, pien ja kerosiitin lemuisesta varikkoalueesta ja siellä lasten uhkarohkeista rataleikeistä, alueen suurista huonekaluteollisuuslaitoksista yksitellen lueteltuina, maankuulusta rautavalimosta ja alueen isoista metalliromuttamoista, seudulle ominaisesta dieselkatkuisesta, puupölyisestä ja leipomon autuaaksi tekevästä ilmantuoksusta ynnä lasten tarkoista katujen reviireistä. Koko alue hengitti tiestä ja työstä. Myös alueella lapsena asunut mäkihyppääjälegenda Veikko Kankkonen saa osansa Sopenkorpi-kuvauksessa, samoin tuon harvinaisen asuinidyllin murtuminen kerrostalojen vallatessa alueen.

 

Päijäthts.jpg KARISTO

Karistonkartta.jpg

Karisto on lähes kahden kilometrin päässä samannimisestä uudesta asuinalueesta. Antti Kariston kartassa vanhan Kariston talojen nimet ja kirjoittajan lapsuuden tärkeimmät paikat Mummola ja perheen kesämökki sekä laaja huvilayhdyskunta havainnollistuvat selkeästi.

Karisto, Lahden ja Nastolan rajalla, Kymijärven rantaan rajoittuvana entisenä Koiskalan kartanon torppamaana, saa Antti Kariston kerronnassa monenlaiset synty- ja laajentumiskasvonsa niin vakituisine, miltei pokkeuksetta Karisto-nimisine asukkaineen, asumuksineen ja eläjineen, kioskeineen kuin myös monenkirjavine kesäasukkaineen ja vieraineen. Yksi lahtelainen harvinainen yrittäjä ja merkkihenkilö, pikkukasvuinen Heikki Hautala avattuaan henkilökuljetuslinjansa Karistoon, saa Kariston liikennejärjestelyjen kasvaessa,oikeutetun, sympaattisen karikatyyriluonnehdinnan Antti Kariston seikkaperäisessä Karisto-kuvauksessa. Meille syntyperäisille lahtelaisille koko Karisto-artikkeli on todella uutta, mielenkiintoista Lahti-tietoutta.

 

Päijäthts.jpg PYHÄTÖN

pyh%C3%A4t%C3%B6n_mustakalliontie.jpg

Mustankalliontie Pyhättömänmäellä

Jo kirjan esipuheessa luvataan kulttuuritutkija, professori Veikko Anttosen artikkelista Pyhättömästä uutta tietoa tämän kaupunginosan nimihistoriasta, samoin kerrotaan Möysä-nimenkin selviävän. Liikaa luvattuja asioita artikkelin sisällöstä molemmat: uskontotieteilijä Anttonen, vain muutamat vuodet Pyhättömässä asuneena, luo mitättömän ohutsäikeisen aasinsiltayhteyden jo esikristilliseen pyhä-sanaan ja sanan eri ilmenemismuotoja ja käyttöjä esitellen sivuuttaa kokonaan sittenkin varsin nuoren pyhätön-sanan lahtelaiset yhteiskunnalliset perusteet -  juoppojen ja irtolaisten mekastuksen jo Lahden kylän ajoilta sekä kapina-ajan teloituksen viereisen kaupunginosan, Metelinmäen liepeillä. Kun vielä kirkon tiukka ote tuomitsi kaiken pyhätyön ja kaupunginosa rakentui hartiapankkityönä kuusipäiväisen työviikon seitsemäntenä, Pyhätön-sanaan ei mitään uskontotieteitä tai mytologian aasinsiltoja tarvita. Lisäksi Möysä-sana on jo ainakin kolmessa lahtelaisopuksessa tarkoin ennen Anttosta selvitetty.

Itselleni, Pyhättömässä yli 70 vuotta eläneenä lahtelaisena tämä luku oli kirjan onnettomin, varsinkin kun artikkelin lähdeaineistossa on lainattu ”Viluvuokon maa” -paikallista kotiseutukirjaa, joka todettiin jo ilmestyessään hätäisesti kyhätyksi, asiavirheelliseksi teokseksi.

                     

Päijäthts.jpg OLAVINLINNA

Olavinlinna.jpg

Lahtelaisten rakastaman, monitoimisen taidehistorioitsijan, dosentti  Riitta Niskasen lapsuuskodin, kaupungin ensimmäisen virkailijatalon, aravarahoitteisen Lahden kaupungin virkailijoille tarkoitetun Olavinlinnan kuvaus on yksi kirjan todellisia sädehtiviä tietohelmiä. Rakennuksen suunnittelu ja yksityiskohtaiset arkkitehtuuri-ideat saavat artikkelissa kattavat tulkintansa, talon valmistuminen 1950, sen ensimmäiset asukkaat - kaupunginjohtajat, teatterin näyttelijät ja johtajat, kaupunginorkesterin kapellimestarit ja soittajat sekä pikkuvirkamiehet perheineen - heidän yhteisönsä, saunomisensa ja saunavuoronsa, pihaelämänsä, keskeiset kanssakäymisensä sekä ennen kaikkea talon piirtäjä-arkkitehti Unto Ojosen kokonaissuunnittelu ja monet kauniit ja poikkeukselliset talon yksityiskohdat ovat suoranaista Lahden harvinaista rakennus- ja tapahtumahistoriaa kiinnostavimmillaan ja uljaimmillaan.

 

Päijäthts.jpg PAIKANNIMIEN LAHTI JA MONEN MURTEEN JA KIELEN LAHTI

80kielt%C3%A4.jpg

Lahdessa puhutaan tänään jo 80 eri kieltä.

Lahtelaissyntyiset kielemme huippututkijat Pekka Laaksonen ja Pirkko Nuolijärvi kartoittavat omissa artikkeleissaan lahtelaisuutta:

”Jos mitkä niin paikkoihin, rakennuksiin ja henkilöihin liittyvät nimet sisältävät tavattoman määrän latauksia kaikille niille, jotka tuntevat nuo nimet vanhastaan. Sellaiset nimet kuin Häränsilmä, Tallinpassi, Pyhätön, Pirunluola, Iso, Keskisuuri, Karpalo tai Jepulis-Penjami nostattavat vanhan lahtelaisen mieleen kymmeniä erilaisia muistikuvia. Paikalliskieli, sen puhuminen ja kuuleminen on paljon puhutun identiteettimme keskeisintä rakennusainesta. Kielen muutosten mukana katoaa monia asioita, suullisesta perinteestä osa, sen vivahteista vielä enemmän. Vanha päijäthämäläinen paikannimistömme on sellainen kulttuuriaarre, joka tulisi asettaa erityisen suojelun kohteeksi. Uusilla asuntoalueilla tulisi ensisijaisesti turvautua vanhaan nimistöön ja vasta sen jälkeen päästää kadunnimirunoilijat asialle,"  tiivistää Pekka Laaksonen lapsuutensa Lahdesta laatimaansa laajaa ja monien esimerkkien valaisemaa artikkeliaan.

 

Pirkko Nuolijärvi punnitsee karjalaisuutta ja hämäläisyyttä ja murteiden kohtaamista Lahdessa:

"Toisen maailmansodan jälkeen Lahteen siirtyi erityisesti Viipurista ja sen lähialueilta, mutta myös Sortavalasta ja
muualta luovutetulta alueelta niin ihmisiä kuin yrityksiäkin. Lahti onkin ollut monessa mielessä Viipurin murteen ja viipurilaisen kulttuurin ylläpitäjä, ja sitä on pidetty sodan jälkeen eräänlaisena viipurilaisuuden keskuksena. Viipurilaisuus näkyi ja kuului myös kaupungin yritys- ja kulttuurielämässä, ja viipurilaisten liikkeiden ja tehtaiden nimikyltit tulivat osaksi kaupungin ilmettä. Sellaiset nimet kuin Kääpä ja Starckjohann ovat vaikuttaneet pitkään lahtelaisessa liike-elämässä, ja Torkkelin paperi ja Karjalan kukka näkyivät katukuvassa erikoisliikkeinä pitkään. Yritykset tarjosivat kasvavalle kaupungille työpaikkoja, joissa kaikuivat niin hämäläismurteet kuin kaakkoismurteetkin. Viipurista saatiin myös Viipurin musiikkiopisto ja Kannaksen yhteislyseo, joissa monet lahtelaispolvet ovat nauttineet opetusta."

  Pirkko Nuolijärvi kiteyttää lopuksi hyvin diplomaattisesti artikkelinsa sanottavan:

Jokaisella paikkakunnalla on omanlaisensa kielimuoto, joka erottuu muista kielimuodoista. Muualla asuva suomalainen ei kuitenkaan erota Lahden seudun murteesta mitään erityispiirteitä, koska Lahti sulautuu hyvin eteläsuomalaisen puhekielen maisemaan ja Lahdessa yleisesti käytettävä puhekieli muistuttaa hyvin paljon pääkaupunkiseudun puhekieltä. Siitä huolimatta helsinkiläinen erottaa lahtelaisen, vaikka muut eivät sitä tekisikään."

 

Päijäthts.jpg PUUSEPISTÄ SANASEPPOIHIN

Markku Koski, lahtelainen yhteiskuntatieteilijä ja erityisesti 1960-1970 -luvun suomalaiseen alakulttuuriin perehtynyt tutkija tekee silmäyksen yhteen lahtelaisilmiöön, Sleepy Sleepersiin. Tuon huumorirokin kituviin, mutta hengissä vuosikymmeniä pysyneen yhtyeen Koski rinnastaa aikalailla mielivaltaisesti juuri sanoituksen osalta lahtelaislähtöisen Reino Helismaan runosuoninikkaroinnin jatkeeksi - vaikka kyllähän Helismaan Repe on sentään kirjoitttanut tekstit koko kansan sielunbalsamiksi ja tajuntaan, kun taas Sleepy Sleepers on rajatun rokkikansan omaäänisen sanoman tulkki. Eipä silti, kyllä Kosken mainitsema Sleepy Sleepersistä muotoutuneen Leningrad Cowboysien show Helsingin Senaatintorilla 1993 yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa on unohtumaton tämän musiikkilajin huippu koko maailmassa.

 

Päijäthts.jpg NIEMENKATU 73 JA MUITA MUISTIKUVIA LAHTELAISESTA VAATETUSALAN YRITTÄJÄSTÄ

Heikki Hiilamo piirtää poikkeuksellisen henkilökuvan lahtelaisesta erikoislaatuisesta tekstiilipatruunasta Evald Virtasesta - eli omasta Totopapastaan:

Omissa muistikuvissani Totopappa on arvokas ja vaikeasti lähestyttävä salaperäinen mies. Äitini teititteli häntä, isäni kutsui appeaan ”sedäksi”. Hän oli käynyt koulua Lahdessa ja Lapinjärvellä, mutta paljon hänellä ei ollut muodollista koulutusta. Elämänkoulua hän oli käynyt lukuisilla matkoillaan. Hänellä oli laaja kansainvälinen tuttavapiiri ja hän tuli toimeen missä tahansa maailmassa, vaikka kielitaitoa ei paljon ollutkaan. Mutta sosiaaliseksi häntä ei voinut sanoa. Hän oli vähäpuheinen, lyhyt ja tukeva, nuorena kaljuuntunut mies, jolla oli raskaat mutta tarmokkaat askeleet. Titteliä tehtailija käytettiin esimerkiksi syntymäpäiväjuhlien onnittelukorteissa. Lahdessa monet tunsivat tehtailijan, mutta en tiedä, oliko hänellä yhtään varsinaista ystävää. Toisin kuin monet muut yrittäjät hän ei osallistunut Lahden seurapiirielämään.”

Evald%20Virtasenkoti.jpg

Kansainvälisen lahtelaisliikemiehen, tehtailija Evald Virtasen koti on täynnä liikematkojen matkamuistoja.

Hiilamon tekstin mukana kuljemme Japanissa ja Kiinassa kankaita ostamassa Totopapan kanssa ja kuskaamme Totopappaa vielä liki 90-vuotiaana Lahden Pirttiharjusta hänen Nastolan Heinlammin kotiinsa. Myös koko Evald Virtasen Lahteen ankkuroitunut, laaja ja kansainvälinen tekstiilituotanto saa seikkaperäisen kuvauksen.

 

Päijäthts.jpg LAHDEN TALOUS, PALVELUT JA MIELIKUVAT

Veroprosentit.jpg

Heikki Helin luo katseet reaaliaikamme Lahteen ja antaa kirjassa kattavan ja yksiselitteisen kokonaiskatsauksen kaupunkimme taloudelliseen tilaan, lähimenneisyydessä, nyt ja lähitulevaisuudessa sekä pui siitä esitettyjä tarkoitushakuisia kaupunkilaisille välitettyjä mielikuvia. Helin pohtii perusteellisesti palveluistamme ja talousluvuista saamamme kaksimerkityksellisen sisällön kahdeksan taulukon esimerkein 11-sivuisessa katsauksessaan.

 

Päijäthts.jpg KUNTALIITOSSELVITYKSEN VASTAHANKA NOUSEE KUMPUJEN YÖSTÄ  on lahtelaistoimittaja Vili Uuskallion ansiokas ja ajankohtainen yhteenveto suurkuntahankkeesta. Artikkelissa kuntien neuvottelijoiden haastattelut antavat viitteellistä ja inhimillistä taustaa tapahtuneesta - kariutuneesta hankkeesta.

 

Lahti ja sen paikkojen omaleimaisuus, tavallinen arki, vapaa-aika, työelämä, koulun vaikuttavuus, kaupungin elinkeinot, asukkaat, kodit, monet rakennukset, muutamat mielenkiintoiset persoonat, ylä- ja alakulttuuri sekä kaupunkimme yhä rajatummat tulevaisuuden mahdollisuudet valaistuvat kirjassa monipuolisesti viimeisten viiden vuosikymmenen osalta, kauempaakin, mutta myös Lahden lähitulevaisuutta ennustaen. Harvinaislaatuisen ymmärrettävä monitieteellinen kuvaus Lahdestamme on lukukokemus!

 

Päijäthts.jpg LAHDEN PAIKKA, LAHDEN PAIKAT

SISÄLTÖ:

 Antti Karisto ja Riitta Niskanen: Lahtea paikantamassa  Ilkka Malmberg: Muistin madot  Matti Salminen: Sopenkorpi  Mervi Kaarninen: Lapsuus Launeella   Marjaana Seppänen: Liipola  Kaisa Salmi: Fellmanin pelto  Terhi Pietiläinen: Mummola Mukkulanka­dulla ja muita säikeitä sukuetnografiastani  Jukka Mallinen: Asemakylästä kaupungin lyseoon  Veli-Pekka Leppänen: Lyseo ja Lahti myöhemmin nähtynä  Riitta Niskanen: Olavinlinna  Heikki Hiilamo: Niemenkatu 73 ja muita muistikuvia lahtelaisesta vaatetusalan yrittäjästä  Antti Karisto: Karisto  Veikko Anttonen: Pyhätön  Anna Kouhia: Lahti-blogi lahtelaisuuden kuvana ja kuvaajana  Arto Haapala: Onko Lahdessa kauneutta?  Kirsti Nenye: Lahteen on helppo tulla Markku Koski: Puusepistä sanaseppoihin   Antti Kujala: 1700-luvun alun levoton Päijät-Häme  Vili Uuskallio: Kuntaliitosselvityksen vasta­hanka nousee kumpujen yöstä  Heikki Helin: Lahden talous, palvelut ja mielikuvat   Pekka Laaksonen: Paikannimien, diftongien ja muiden kaareutuvien ilmiöiden jäljillä  Pirkko Nuolijärvi: Lahti, monen murteen ja kielen kohtauspaikka  Petri Tamminen: Meren Lahti
 

Lahden paikka, Lahden paikat
Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2014
Toimittaneet: Antti Karisto ja Riitta Niskanen. Kuvatoimittaja: Jukka Oksa
Ulkoasu: Jutta Kivilompolo. 180 s. Paino: ESA PRINT, Lahti
ISSN 0359-7415, ISBN 978-952-5749-50-2

http://www.phtutkimusseura.fi/