Kalevalan päivää vietetään virallisena liputuspäivänä Suomen sinivalkoiset liput salkoihin nostaen. Vuonna 1835 helmikuun 28. päivänä julkaisi Elias Lönnrot kansanrunoutemme perusteoksen Vanhan Kalevalan esipuheensa, pääosin itse keräämistään kansalliseepoksen viidestäkymmenestä laajasta, kertovasta, kalevalapoljentoisesta runosta. Kalevala tuli painosta saman vuoden lopulla. Tätä päivää vietetään suomalaisen kulttuurin ja siis myös kirjallisuuden päivänä.

 

Kulttuuri taas on kaikkea kehon, hengen, sanan ja ajatuksen jalostamista ja kokemista. Sitä meistä jokainen voi itse harrastaa, tehdä työkseenkin ja elää sivistyneeksi ja toistemme ja oman elämämme suureksi rikkaudeksi.

Suomi elää yhä sotien jaloista syntynyttä pelastusihmettään, jonka aikaansaajina olivat työnteko ja kulttuurin syntyminen. Suomen kielemme,  kirjailijamme, säveltäjämme, kuvataiteilijamme olivat maailmalle jo 1800-luvulla antaneet panoksensa -  ensin Kalevala, sitten taidemaalarimme. Kansakuntamme saavuttama lukutaito köyhistä rikkaisiin oli harvinaista maailmassa.

Kulttuuri Lahdessa on tänään ennalta-arvaamattoman kulkutaudin tappavassa puristuksessa. Lahtelaiskulttuurissa on jo tätä ennen suuret puristuspihdit sulkeneet monet taide- ja kulttuurikoulutukset sekä kansalaisten kulttuurinautinnot, kaupallisuus alkaa olla ne kaikki alleen runnonut. Olen saanut elää sodan jälkeisessä uutta etsivässä Suomen nuorimmassa kaupungissa tavallisen työtätekevän perusperheen juurissa koko elämäni, kokenut etuoikeutettuna kaupunkimme suurenmoisen kulttuurisen voiman ja valistuksen - kansalaisopistojen kerhot, Wiipurin musiikkiopiston opiskelut ja Kannaksen yhteislyseon esittävän taiteen estradien eturivit.

Otsikkokuvaan olen ikuistanut kotimme kulttuurisen merkkiesineen. Lasten jakkaran, joka ylösalaisin käännettynä muuttuu mainioksi pyörillä kulkevaksi leikkikaluksi.

Välirauhan vaiheilla lahtelainen huonekaluteollisuus oli jo rynnännyt esiin. Suuret huonekalumäärät, tuolit, pöydät, sängyt tarvittiin sodanjälkeisiin uusiin koteihin. Huonekalutehtaat olivat pitkään lahtelaisten perheiden elämisen perusta, työpaikat siellä olivat monisatapäiset. Veljenikin pääsi nuorena miehenä Sopenkorven huonekalutehtaalle töihin. Kuten siihen aikaan oli tapana, työntekijöistä pidettiin myös monenlaista huolta, järjestettiin yhteisiä tapahtumia ja retkiä  - työntekijät osattiin sitouttaa luontevasti työpaikkaansa ja yhteisöönsä osallisiksi - perunapeltopalstoja, kesäretkiä, kerhoja, seuroja, iltamia ja merkittäviä koko työntekijäkunnan perheiden joulujuhlia.

Olin kolmevuotiaana kuullut ajan poliittisesti kiellettyjä juutalaisvitsejä miesten puhumina. Jostakin syystä olin varsin rohkea lapsi. Veljeni vei minut Sopenkorven joulujuhlaan kertomaan yhden juutalaisvitsin. Joulujuhla oli tietenkin suurimmassa tehdashallissa perhekuntien täyttäessä valtavan hallin parhaisiinsa pukeutuneista työntekijöistä, kahvin, sirpaleohjelman ja tanssin lopuksi kohottaessa tunnelmaa.

Menestykseni ensimmäisessä julkisessa esiintymisessäni oli kuulopuheiden mukaan valtava. Vitsini sisältöä juutalaisten nuukuudesta en ikäni vuoksi vielä käsittänyt, mutta eloisan esitykseni jälkeiset taputukset eivät olleet loppua.

 

Muutama viikko myöhemmin sain ruskeaan paperiin kiedotun, narulla ja puisella pakettinappulalla solmitun suuren paketin. Avasimme kotiväen kanssa sen. Siinä oli tehtaan huonekalupiirtäjän toteuttamana ajan uusin, suosittu lastenpalli tuon esittämäni tarinan kuvituksella.  Se on ensimmäinen esiintymispalkkioni suurelle yleisölle tarkoitetussa kulttuurijuhlassa. Nyt tällä lahtelaisella omakohtaisella kulttuuriesineellä on ikää siis paljon yli seitsemänkymmentä vuotta.

Eikä kulttuuri kiinnostuksineen, aiheineen, teattereineen, koulutuksineen, kulttuurisine ammatteineen, tapahtumineen ole mihinkään minusta vielä lähtenyt.

Hyvää suomalaisen kulttuurin päivää!        

 

 

PS Lisää Kalevala -aiheisia artikkeleita löydät kirjoittamalla tämän sivun oikeassa yläreunassa olevaan Haku -ruutuun sanan Kalevala