1279341924_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lahden runomaratonin toisen päivän kauniiksi suvi-illaksi oli puolentoistasataa lahtelaista kerääntynyt Pikkuvesijärven lehmusten alle, penkeille, nurmikoille kuuntelemaan runoja ja musiikkia vesiurkujen ääreen – niin heille ennakkotiedoissa oli kerrottu. Kesäilta oli mitä ihanin runouden nousta korkeuksiin.

Mistä runous alkaa
Jos runoudeksi voi sanoa Lahden Lausujien varsin keskinkertaisella tulkintataidolla eri vuosien Runomaraton-julkaisuista lukemia melkoisen tavanomaisia ajatelmia, usein jopa ajan latistamia lähes vitsejä, pikkutuhmuuksiakin, niin saimme, mitä meille oli luvattu.


Vesiurkukoreografiat runojen väleissä sekä niiden musiikki olivat jo entuudestaan meille moneen kertaan näytettyjä keskinkertaisen käyttömusiikin, pääasiassa sanoituksiltaan englanninkielisiä hitaita hittejä. Musiikkiakin saimme siis. Mitä siis jäimme vaille? Ainutkertaista taidetta. Suunniteltua, ohjattua esiintymistä ja ennen muuta kunnianhimoista taiteellista kokonaisuutta, oikeaa runoa.

Tähänkö on tultu
Lahden Runomaratonin ohjelmakokonaisuutta pohtiessa ei voi olla sivuuttamatta ajatusta, että suomalainen poliittinen ilmapiiri on unohtanut taiteen ja jättänyt sen  - tässä tapauksessa runouden – yksistään oppositiovoimille.

Tänään 17.7.2010, varsinaisena Mukkulan tammien runopäivänä nimittäin Tasavallan presidentti Tarja Halosen (SDP) tervehdys, tilaisuuden avaussanat Jouko Skinnari (SDP) , kaupungin tervehdys Ulla Koskinen - Laine (SDP), osoittavat pelkästään oppositiovoimien huolehtivan suomalaisesta  runoudesta.

Tähänkö on tultu ?


PS

Edelläolevat kaksi Runomaratonin 2010 tapahtumaa jättivät  kovin heiveröisen kuvan runoudesta. Vahinko, sillä  jokaisen tilaisuuden pitäisi vakuuttaa kokija runon tarpeellisuudesta ja runouden ihmeitä tekevästä nautintovoimasta.