Pirjo Lonka, Tommi Korpela, Elina Knihtilä

Akse Petterssonin näytelmä Joitakin keskusteluja merkityksestä on vasta toinen näkemäni hänen Q-teatterille tekemistään neljästä näytelmästä. Elina Knihtilän, Tommi Korpelan ja Pirjo Longan näyttelijäpersoonallisuuksien täydellinen elämäntilityksen yhteinen kokeminen on meille katsojille teatterin uutta merkitystä luova käsikirjoitusharvinaisuus, huumorissaan ylivertaista suomalaisteatteria ja teatteripuheen häikäisevän akrobaattista kielenkäyttöä.

Tällainen todellinen kultakimpale voi syntyä vain hyvin näyttelijöidensä ilmaisuskaalan tunteville kirjailijoille  - kirjoittamalla tekstinsä suoraan tälle kolmikolle. Eikä katsoja ja kokija voi muuta kuin ihastella, miten monet kohtaukset tuntuvat suorastaan kuin esittäjien itse loihtimilta, tuokioilta oman elämänsä ja pitkän yhteistyönsä varrelta.

Näytelmä tosin sijoittaa itsensä sivuosanäyttelijöiden odotukseen rooleista ja esityksen interiöörin teatterin lavasteiden taakse varastomaiseen kolkkouteen, siellä jatkuvaan turhautumiseen, työnsä merkityksen pohdintaan. Tällä kohden se nappaa viimeisenkin katsojan mukaansa: kaikissa ammateissa ja erityisesti myös työttömissä ja eläkeläisissä esityksen keskeinen sanoma - merkitys - toisille ihmisille, elämänuralle, yhteiskunnalle ja itsellemme on keskeinen.

Haukon henkeäni ja ihastelen Petterssonin ja ryhmän valtavan suurta skaalaa suomen kielen käytön ulottuvuuksia laventaessaan tuoreeksi, herkulliseksi, viisaaksi teatteriksi. Uumoilin monenlaista lauriviitaa, kirsikunnasta, väinökirstinää ja e.a.saarimaakielenopasta auranneen Q-teatterin esitykselle polkua tuoda suomen kieli upeaan elementtiin tässä suomalaisessa vuoden raikkaimmassa, uudenlaisessa huumorilajissaan loisteliaimmassa näytelmäteoksessa.

Tuskinpa muita Elina Knihtilän kaltaisia virtuooseja, näyttelijäpoloisten sivuosien ajattelevia kielitaitureita, komedienneja suomalaisjumalien armosta on nykynäyttämöillämme edes pääosissa koskaan nähty. Oi mitä autuutta on koko synnynnäinen ja kypsä, teeskentelemätön näyttelijätaide ja sen sisältä räjähtävät reaktiovoimat! Entä Tommi Korpela - jonka kokemisessa katsoja saa tuntea perintöä suomalaismetsistä kasvaneesta, omakaliiberisesta suomalaissisusta, siitä päättömättömästä päättämisestä, varmuuden ja epävarmuuden ihmistä muokkaavasta painista, tuskaansa räjähtävästäkin katkerasta, mutta ihastuttavan itsenäisestä persoonasta teatterilavalta silmästä silmään, katsomon puolella vain naurusta jatkuvasti kostein silmin. Entä selvästi ajattelevin, sytyttävin, järkeilevin Pirjo Lonka, jonka näyttelijähabitus luo hillityn koomikon järkeilevin pohdinnoin suurenmoisella ajoituksella ja luontevalla karismalla itsensähillitsemisen voimaa kahden ärtyneen ristitulen kestämisessä ja samalla näyttelijäkolmikon yhteisen sisäisen teatterihuumorin roolityöherkun.

Siinäpä on teatteria riittävästi jokaisen teatterin välttämättömän uudistamisen malliksi, niin ammattinäyttelijän kuin näyttelijän ominaisuudessa muuten teatteriin joutuneen tai pyrkineen henkilön pohdittavaksi.

Onhan Petterssonin teksti myös monitieteellinen, vaikka suomen kielen tai semiotiikan tunneille oivallinen aihe pohdiskella sanan - merkitys - suuria kuvioita ihmiskunnan ja ihmisen kannalta. Teatteritutkijalle ja teatteriopiskelijalle esitys on lähes pakollinen kohde teatterista ja sen tämän päivän komediallisista suomalaissuuntaviivoista.

Jyrki Karttunen ja Elina Knihtilä

Mukaan saadaan vielä pari teatterissa toivottavasti yhä useammin esille tulevaa yksilöä. Tanssin avulla (Jyrki Karttunen) itseään ilmaisevaa huimaa persoonallisuutta, joka aina lyö minne tahansa ilmestyessään plastisella liikekauneudellaan yhteisön ällikällä intensiivisyydellään, tunnelmallaan. Myös tämän turhautuneen sivunäyttelijäkoomikkokolmikon herättäen omasta riittämättömyystuskastaan pohdintaan käsittämättömän asian ja tuon poikkeuksellisen ihmisen merkityksestä.

Ringa Manner

Toinen esityksen irrallinen kauneus (Ringa Manner) helähtää sävelin koko soljuvan, kiinteän sekä lähes loputtomasti jatkuvan keskustelun miltei poikki leikaten ja esityksen pisteeksi muodostaen, kun kauniin laulun tämän puolitoistatuntisen tilitystunkion päälle levittää korumaiseksi peitoksi soma laulaja ihanalla äänellään, sävelillään ja sanoillaan.

Kenties sieltä helisevän kauniin musiikkikuoren alta melodiaa hyräillen voisi katsojakin oman merkityksensä kunnioittamiseksi esityksen vakavien keskustelujen tuhansien komediahippujen hurmaa vielä nauruun purskahtaen muistella - omaakin elämäänsä naurun kyynelsilmin päivitellä.

 

 

Kolme vääjäämättömästi vanhenevaa sivuosanäyttelijää odottaa kuvauspaikalla vuoroaan.
Päivät ja vuodet kuluvat, mutta mikään ei oikein muutu. Hetkittäin viiltävä tarve yhteyteen yllättää. Voisiko joku kertoa,, mitä pitää tehdä, miksi täällä ollaan tai päästää kotiin? Joitakin keskusteluja merkityksestä on Akse Petterssonin neljäs ohjaus Q-teatterille ja jatkaa hänen aiemmista teoksistaan tuttua tapaa törmäyttää nauru ja melankolia toisiinsa. Esitys käsittelee hiipumista, turhautumista ja merkityksen etsimistä elämästä, joka kaikesta huolimatta on useimmiten ihan hyvää.

TYÖRYHMÄ

teksti ja ohjaus: Akse Pettersson
lavalla: Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Pirjo Lonka,
Ringa Manner ja Jyrki Karttunen
lavastus ja pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen
valosuunnittelu: Anna Pöllänen
äänisuunnittelu: Turkka Inkilä
laulujen sävellys: Ringa Manner
tanssi: Jyrki Karttunen
maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
graafinen suunnittelu: Otto Donner
esityskuvat:  Pate Pesonius

ESITYKSET
Kaikki näytökset ovat loppuunvarattuja.
Ajantasaisen tilanteen voi tarkistaa Tiketistä>>

kantaesitys 22.9.2023

Katso myös:

ERIOPIS - Lahen uutisia - Vuodatus.net -