Teatteritaiteen merkittäviä kohokohtia on esityksen saaminen valmiiksi ja ensi-iltaansa. Lahtelaisen teatterikevään ensi-iltoja on kuluvan viikon aikana sylin täydeltä.
Lahen uutisia pyrkii ne kaikki kokemaan, neljä Lahdessa ja vielä yhden, valtakunnallisesti merkittävän kiertävän teatterin ensi-illan Helsingissä.
IKITIE
.
Antti Tuurin Ikitie-romaani saa kantaesityksensä Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä keskiviikkona 23.1.19 klo 19. Näytelmän sovittaa ja ohjaa Hanna Kirjavainen. 1930-luvulle sijoittuva Ikitie on pasifisti Jussi Ketolan elämästä kertovaa kolmiosaista romaanisarjaa. Kylän miehet vievät Jussin yöllä kotoa. Muiluttajien kyyti vie pitkin ikitietä kohti varmaa kuolemaa. Jussi pääsee kuitenkin pakenemaan kaappaajiltaan rajan taakse Neuvosto-Karjalaan. Tositapahtumiin perustuva Ikitie ilmestyi vuonna 2011. Kirjasta tehtiin viime vuonna elokuva.
SOVITUS JA OHJAUS Hanna Kirjavainen LAVASTUS Pekka Korpiniitty PUKUSUUNNITTELU Sari Salmela
VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Sami Järvinen
ROOLEISSA Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Mari Naumala, Marko Nurmi, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Henri Tuominen, Raisa Vattulainen ja Lumikki Väinämö
sekä Sakari Bister, Raimo Hauta-aho, Aleksi Liikanen, Inka Mantsinen, Henna Määttä sekä Jami Hatara, Anna Mäki ja Ilmari Ryymin
https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/216/ikitie
DON QUIJOTE
Huippukoomikot Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama ovat kiertäneet Suomea viiden vuoden ajan ja hurmanneet yleisöt klassikkotulkinnoillaan. Nyt kaksikko vie katsojat Espanjaan seuraamaan Don Quijoten ja hänen aseenkantajansa Sancho Panzan seikkailuja.
Miguel de Cervantesin teos on kaikkien road trippien esiäiti. Don Quijote hyökkää sankarillisesti kaikkia maailman vääryyksiä vastaan, ja tulee kuin vahingossa paljastaneeksi eurooppalaisuuden syvimmät kipupisteet – huumorin kautta. Maisemassa siintävät tuulimyllyt ja matkantekoa säestää svengaava livemusiikki.
Esityksen on ohjannut Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto, joka tuntee teoksen ja espanjalaisen kulttuurin kuin omat taskunsa.
Red Nose Companyn ensi-ilta Helsingissä -Teatteri Avoimet Ovet - torstaina 24.1.19 klo 19
Esitys on yhteistuotanto Teatteri Quo Vadiksen, Kuopion kaupunginteatterin, Lahden Kaupunginteatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Turun Kaupunginteatterin kanssa.
Esityksen Lahden ensi-ilta on 20.syyskuuta 2019 klo 19.00.
http://www.rednose.fi/ohjelma/don-quijote/
ILTA MUSIKAALIEN PARISSA
Kohtaus musikaalista Hair
Ilta musikaalien parissa -konsertti kutsuu sinut mukaan muistelemaan Lahden kaupunginteatterilla esitettyjä musikaaleja; kaksituntinen dramatisoitu konsertti käy läpi kaupunginteatterin musikaalihistoriaa 90-luvulta tähän päivään asti. Illan aikana pääset kuulemaan menestysmusikaalien suosituimpia sävelmiä vauhdikkaiden kohtausten ja viihdyttävien koreografioiden, teatteripuvuston upeiden pukujen ja pukeutumisriittien siivittäminä.
Kansainvälisten Broadway-musikaalien, Viulunsoittaja katolla, Annie Mestariampuja, West Side Story, Fame, Laulavat sadepisarat, Cabaret, Cats, Chicago ja Hair, lisäksi luvassa on myös kotimaisen musikaalituotannon helmiä Astoria, Myrskyluodon Maija ja Kun tyttö on hyvä.
LAVALLA Anni Kajos, Panu Kangas, Elina Ruti ja Sami Ulmanen sekä
pianisti Matti Hussi
Musikaalintäyteisen konsertti-illan tuottaa Kulttuuriosuuskunta Kellopeli.
Ensi-ilta torstaina 24.1.19 ja toinen esitys keskiviikkona 30.1.19
Lue lisää:
https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/221/ilta_musikaalien_parissa
SUPER TEATTERIN KEISARIN UUDET VAATTEET
Keisarin uudet vaatteet –näytelmän on Hans Christian Andersenin klassikkosadun pohjalta sovittanut Tero Porali. Lavalla nähdään Anssi Hyvönen (keisari), Leena Keizer (räätäli) sekä Tero Porali (keisarin palvelija). Porali on myös ohjannut näytelmän.
Keisarin uudet vaatteet saa ensiesityksensä SUPER teatterissa perjantaina 25.1.19 klo 10 - esitys on loppuunmyyty ja toinen esitys on keskiviikkona 30.1.19 klo 10.
LIsätietoja esityksistä:
LASTEN VALLANKUMOUS
Lahden Nuorisoteatterin ensi-ilta on sunnuntaina 27.1.19 klo 15.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.