1300339726_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensi-illan loppufinaalin alkusäveliä  (Valokuva Ossi Näveri)

Le nozze di Figaro  (Figaron häät)

Libretto Lorenzo da Ponte

Sävellystyö W.A.Mozart

Esitystuotanto Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutti & Lahden konservatorio

 

Figaron häät

Oopperan juoni kertoo yhden päivän Almavivan kreivillisestä pikku hovista: kreivi suunnittelee rakastelevansa vaimonsa kamarineidon kanssa ennen tämän hääyötä, niin sanotun ensi yön oikeudellaan. Kreivin puoliso, kreivitär, riutuu onnettomana ja miehensä laiminlyömänä. Neuvokas kamaripalvelijatar ja tämän sulhanen juonivat muiden avustuksella kuitenkin niin, että öiseen tapaamiseen, johon kreivi odottaa kamaripalvelijatarta, saapuukin valepuvussa kreivitär. Kun kreivi huomaa rakastelleensa hämärässä puutarhassa oman vaimonsa kanssa, hän suurieleisesti katuu käytöstään ja kaikki päättyy mukavissa merkeissä. Aikalaiskirjallisuuden tavoin Figaron häät kritisoi aristokratiaa ja pohtii naisen asemaa. Kaikki juonivat ja juonittelevat. Pähkähullu tarina on säilynyt elinkelpoisena ensi-illasta vuodelta 1786. Selitys on sen tarttuvissa aarioissa, mutta vielä tärkeämpää on, että Mozart pystyi musiikin avulla luonnehtimaan henkilöhahmoja psykologisen tarkasti. Henkilöt säilyttävät persoonallisuutensa monimutkaisissa yhtyekohtauksissakin ja resitatiivit sekä pitkät finaalit rakentavat teoksesta ehyen, hauskan elämän onnen ja onnettomuuden, vastakohtien farssimaisen kokonaisuuden.


Raikas, musiikillisesti loistokas

Lahtelaisten Figaron häät on onnistuneen tuore kokonaisuus, sen musiikillinen anti on vahvojen, taitavien, korkeatasoisiin tulkintoihin valmennettujen laulajien heittäytyvän eläytyvissä roolitöissä – persoonallisissa, energiallaan valloittavissa henkilökuvissa ja esittäjien yhteisessä lavasäteilyssä.

 Lahden Nuori Sinfonia takaa musiikin täydellisyyden kapellimestarinsa Esa Heikkilän innostavalla johdolla: fortet ja pianissimot soljuvat Mozartin tehoaivoituksin komeasti soivasta alkusoitosta alkaen monet aariat kuorruttaen ja herkistäen: kolmituntisen oopperan läpisävelletty partituuri kuosittuu yllättävän vankalla yhteissoitolla ja on vielä tenhossaan ja parhaassa tehossaan teoksen pitkissä finaaleissa. Resitatiivien cembalovastaukset hoitaa maulla ja taiteilijoita myötäillen pianotaiteilija Leena Suhonen.


Ohjaus, lavastus

Ohjaajana Janne Lehmusvuo on ymmärtänyt taiteilijamateriaalinsa poikkeuksellisen musikaalisuuden, uutta ilmaisua luovan energian: liikkuvat, näppärästi oivalletut ja rytmitetyt kohtaukset toimivat tarkasti tarinaa alleviivaten, yksityiskohtia on runsaudensarvimitalla. Liikkeen ja menon vauhti oopperalavalla on hurjaa ja asemoinnit, tappelut, kilvoittelukohtaukset räiskyttävät temperamenttia katsomoon saakka tartuttaen. Vastapainoksi oikeinajoitettuja, seesteisiä taukoja mozartin säveltarkoin ajatuksin riittoisasti. Ohjaajan näkemys libreton huumorista on maukasta ja todentuu tulkinnan valoisuutena, monissa tapahtumien pikkudetaljeissa sekä henkilögalleriassa. Esimerkkinä vaikkapa neljännen näytöksen analyysi: hurjan farssin onnelliseen synteesiin päästäkseen ohjaaja liikuttaa taiteilijansa näyttämöllä pyörivään hullunmyllyyn, joka suorastaan tempaa mukaansa riemullisella menollaan ja asemoinnillaan. Näin oopperaa ja Mozartia päivitetään!

Janne Lehmusvuo on myös lavastanut esityksen ja ratkaissut ongelmallisen konserttilavan täyttämisen yksinkertaisen nerokkaasti: kolmella valtavalla ikkunaruutuisella kaarisermillä ja niihin heijastuvin viitteellisin kuvin, valaistuksin, valoin ja varjoin syntyy kerrassaan häkellyttävä aatelislinnan päivän ja yön atmosfääri.

 

Mykkäfilmin katsomossa...

Oopperakonkari Jussi Tapolan suomennos heijastetaan tarinan otsikkoina ja joinakin repliikkeinä korkealle salin kattoon -  kieliasu on lähes nykyajan stadinslangia, joka naurattaa häpeämättömällä osumatarkalla revittelyllään meidät italiankieltä taitamattoman yleisön - (en silti ole varma, onko se kokonaisilmaisun kannalta oikea tapa tehdä hauskuutta).

 

Laulutaiteen taipuisaa kultaa

Silja Kukola on suomalaisen oopperan ja sen taivaan hehkuva tähti, taipuisa sopraano, jonka  kaunis laajasointinen ääni on pelkkää satakielen täydellisyyttä, tekniikka kultaa - hänen tulkintansa onnettomana Kreivittärenä koskettaa ja huumaa: katsomoon yltää hänen kauttaan ihmisen ylväyttä ja korkeaa moraalia, loukattua kunniaa sekä maailmasta puuttuvaa anteeksiantoa Mozartin nerouden ja ihmistuntemuksen sävelkuvioin. Silja Kukola hallitsee esiintymislavan suvereenin luontevasti, hillitysti. Aarian Dove sono (missä ovat nuo valat kauniit) kauniisti muotoiltu, sisäistetty, herkkä tulkinta elämän vakavuudesta ja murheesta kohoaa oman elämäni lähtemättömiin musiikkikokemuksiin, uskon monen muunkin kuulijan elämän kokemusrikkaudeksi.

Jani Kyllösen Figarossa mainio peluri, notkea ajattelija, ilmeikäs näyttelijä yhdistyvät luontevuudeksi näyttämön täydeltä – ensemblen kokonaismenon kannalta kantava, luotettava taiteilija. Hänen pehmeäsävyinen bassonsa soi notkeasti ja suhteellisen vaivattomasti. Kyllösen läsnäoleva, energinen näyttelijätyö on korkeatasoista: hänen maailman muutoksen ja suuren  vallankumouksen sisältävä aariansa Si vuol ballare, Signor Contino (jos haluatte tanssia) on täynnä nuoren elämän kapinaa ja ironiaa ja yksi illan vahvimmista, taitavimmista tulkinnoista.

Tapani Plathanin tohtori Bartolo on jo korkeasti ammattitasoinen, valmis työ: osaan kuin valettu buffoseriobasso  - koomikko jumalan armosta ja meidän riemuksemme, näyttelijänä ensemblen clow! Komea ja riemastuttava työ, jossa mieleenpainuva lavakarisma, taitava musikaalisuus ja intensiivinen näyttelijäntyö mestarillisesti täydentyvät psykologisesti tarkaksi, poikkeuksellisen persoonalliseksi mozartihmishahmoksi.

MarcellinaHelena Berg on ennennäkemättömän kiinnostava, mainio, vastustamattoman energinen komedienne. Hänen huushollerskansa on maanläheisen toimelias, tunteiltaan kiihkeä ja koko oopperalavan sähköistävä, raikas, rakastettava ilmestys: säpinää syntyy näyttämön täydeltä. Bergin matalan ilmaiseva sopraano soi täyteläisesti, vahvasti, tunteella ja mozartvoimalla. Yhtyelaulussa, koloratuureissa ja finaaleissa hän on suorastaan ensemblen kantava osa. Upean ehyt työ.

Basilio, laulunopettaja Annamaria Karhulahti leijailee koomisen valloittavana ilmestyksenä, jonka olemushahmotus varsinkin teoksen alkunäytöksissä oli lavan täyttävää musiikkikomediaa superlatiiviherkkuna. Laulajan persoonallinen ääni on ilmaisuvoimainen, luonteikas: osasuorituksena  takuuvarman musikaalinen mozartluomus.

Susannan roolin Saara Silvennoinen laulaa osaavasti, kaunis, asiaankuuluvan pikkuvibrattoinen ääni on notkea, ilmaiseva ja koloratuurikuviot soljuvat leikiten. Naistutkielmana hän on mozartmaisen hehkuva, toisaalta nuoren rempseä, järjellä ratkaiseva, ei sentimentaalinen, impulsiivinen luomus: hänen näyttämötyössään on varmuutta, iskevyyttä, lavasäteilyä, uskottavuutta ja luontevuutta joka ihastuttaa. Aaria Deh vieni non tandar (missä viivyt, saavu  jo luokseni) kimaltaa yhtenä oopperaillan koruista.

Cherubino-hovipojan  laulava  Minna Vilén korottuu yhdeksi illan laulutaidollisimmista kyvyistä: hänen täyteläisesti  soiva mezzosopraanonsa on rikkeetöntä ja osaavaa laulamista parhaimmillaan. Tämän oopperakirjallisuuden kuuluisan housuroolin aarioissa Non so piu (en enää tiedä) Vilén vakuuttaa nuoren kiihkeän ensilemmen läkähdyttävässä, tempoltaan taitavasti varioidussa tulkinnassa ja Voi che sapete (te jotka tiedätte) kaunissointisessa pyyteettömyydessä. Hieno roolityö.*

Barbarina Milla Nissinen laulaa teoksen pienen mieliaariani äärettömän kauniin L`ho perduta, me meschina (voi minua raukkaa) herkästi kuin särkynein sydämin. Liikutun taas ja syystä – miten taivaallista musiikkia ja tulkintaa. Taiteilijattaren laulu on kohdallaan ja moitteetonta.**

Curzio, Hakim Attar  tuomari-hahmona piirsi näyttämölle osuvan tarkan, pedantin, nuivan juonittelijan - kuin suoraan Mozartin partituurista - laulajana hänen tiukkasävyinen tenorinsa täydensi sopivasti kokonaisuutta.

Puutarhuri Antonion  Juho Eerola luonnostelee, pienin varsinkin ensi-illassa jo luontevin elein,  juopottelevan isähahmon. Eerolan laulukaan ei ole hassumpaa: puhdasta ja linjakasta, ilmaisevaa.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä kokemuskuvaani piirtyy Kreivin Joonas Asikaisen komea oopperatyö. Tuo kukkotappelumaisen kiukun, miehen sisäisen kuohunnan, loukatun itsetunnon ja salakavaluuden täyttämän miehen tunneskaala on mozartkynän mielenkiintoisimpia luomuksia: siihen tarvitaan suurta sielua, vakavaa paneutumista, syvää eläytymiskykyä ja häikäisevän kypsää lauluinstrumenttia. Asikaisella on ne kaikki hallussaan ja lisäksi lahjojensa takataskussa monta pussillista tilanteen ja lavaesiintymisen ihmeainetta. Hänen kreivinsä on näyttö laulajan mahdollisuuksista ilmaista maailmalle sävelin ihmismielen tunteita, tunnelmia, mielenoikkuja, himoja ja haluja. Ja tänäänkin hänen poikkeuksellisen kaunisvärinen baritoninsa soi vietävän vastustamattomasti suoraan sydämiimme. Suurten estradien työ.

 

*Nautin kenraaliharjoituksen II–miehityksen Jenni Sainalan suorastaan hullannuttavasta komediallisesta täysosumasta Cherubinona, tosin hänen laulunsa ei vielä ollut täysin valmista, mutta näyttelijänlahjat suorastaan hersyvän mieleenjäävät.

**Tällä kohden lumouduin jo myös II–miehityksen Elsa Polvisen aarian ehkä vieläkin tunteikkaampaan tulkintaan kenraaliharjoitus-esityksessä.

 2010681.jpg

Valitettavan paljon tekijöistä, myös kakkosmiehityksen ansiokkaasta työstä, jää kertomatta.

Oopperan viimeinen esitysilta on perjantaina 18.3.2011 klo 19.00.

http://tarmon.vuodatus.net/blog/2836513/tekeilla-lahtelaistaideherkku/