torstai, 11. helmikuu 2021

NIMITYKSIÄ

Vihre%C3%A4%20napa.jpg

Lahden kaupunki on vielä toistaiseksi yksi kolmestasadasta Suomen kunnasta. Sen tehtävä on pitää huolta meistä kuntalaisista, sillä me maksamme kunta- ja muita veroja sekä maksuja kaupungin asukkaina Lahden kaupungille. Myös valtio maksaa kaupungillemme valtionosuuksia sekä valtionavustuksia peruspalveluittemme hoitamiseksi - sekin maksaa ne meiltä keräämillään verorahoilla.

Viime vuosina kuitenkin Lahden kaupungista on tullut myös konserni, jolla on - lahtelaisviranomaisen käsityskyvystä riippuen - liikeosakeyhtiön yksinoikeus toimia. Konsernin toimet eivät ole demokraattisen päätösjärjestelmän mukaisia, kaukana niistä. Näin vaalivuonna on muistettava, että yhä enemmän kaupunkiimme palkataan suuria asiakokonaisuuksia pilkkomalla pienten osa-asioiden tekijöitä - koordinaattoreita, assistentteja, projektinvetäjiä, aluevastaavia - palkannauttijoiksi ohi kaiken demokraattisen valinnan ja tarpeenkin.

Kummallisinta on, että Lahdella oli aikaisemmin virallisena ilmoituslehtenä Uusi Lahti, mutta nykyisin ilmoituslehti on Kaupunkilainen, joka ilmestyy kahdeksan päätoimisen ammattiviestintähenkilön työpanoksena vain neljä kertaa vuodessa. Todellisuudessa Lahden käyttämät ilmoituslehdet vaihtelevat Etelä-Suomen Sanomista aina Helsingin Sanomiin saakka.

Vahvistaakseen omaa liikeosakeyhtiöllistä näkyvyyttään ja omaa itsemääräysoikeuttaan maailman bisneksessä Lahti on lähtenyt nyt täysin kaupalliselle tielle. Se käyttää entistä virallisempia lehtiä ilmoituksissaan ja julkaisee suuren liikemaailman tapaan nimityksiä nyt Kauppalehdessä. Eilen 10.2.2021 Kauppalehdessä oli luettavissa nimitykset kuvin ja lisäselostein sadasta työntekijästä, joiden työnantajana on Lahden kaupunki.

7E681ED3-9ECB-4913-B626-EB7D294CEE74_1_2

Sain  eilen sosiaalisessa mediassa levinneen ylläolevan kuvan, jonka lukijani lähetti.

Juha-Pekka Huotari, Tea Kosunen, Petri Juvonen, Mari Barker, Kati Korhonen, Piia Jokiaho, Jukka Anttonen, Henri Laari, Lea Smolander, Aino Kulonen, Jaana Kyhyräinen, Paula Nikula., Arto Asikainen, Tanja Sirainen, Mirka Syvänen, Tiina Granqvist, Vuokko Kortelainen, Olli Alho, Päivi Airas, Miikka Venäläinen, Mika Mäkinen, Mira Oksanen, Ilkka Kuhanen, Tuulevi Annala, Marja Huuhtanen, Kristiina Palvanen, Valtteri Bottas, Erika Poikolainen, Heikki Nelimarkka, Emma Sulkanen, Elina Fanta, Maria Ansas, Elias Outakivi, Iiris Hyppänen, Liisa Minkkinen, Satu Kauranen, Tarja Pölkki, Mirkka Ruohonen, Susanna Kulonen, Anu-Liisa Rönkä, Tia Mäkinen, Jaana Suvisilta, Joel Pirinen, Mika Kemppainen, Katri Torila, Salla Korvanen, Inka Jousea, Paavali Pipatti, Johanna Kailliomaa, Mira Mämmi, Toivo Heinimäki, Tiina Häyrinen, Sanni Pietiäinen, Minna Kemppainen, Heli Nuutinen, Ilona Reiniharju, Petra Larvus, Päivi Sieppi, Ilkka Laasonen, Johanna Sääksniemi, Maria Suomela, Jenni Jenni, Anniina Kovero, Petri Honkanen, Anna-Maaria Särkkä, Jussi Kniuuttila, Saara Piispanen, Mari Kuparinen, Päivi Maisonlahti, Saara Vauramo, Mika Lastikka, Anna Huttunen, Juhani Järveläinen, Juhani Pirinen, Ismo Malin, Niina Kettunen, Suvi Mononen, Tuija-Riitta Hagman, Sanna Virta, Maria Niemi, Sara Vesikallio, Sari Knuuti, Pekka Timonen, Jenni Rahkonen, Elina Ojala, Juha-Pekka Kosola, Veli-Pekka Ignatius, Elina Zamora, Sauli Aalto, Hanna Pitkänen, Hanna Alava, Mika Laitila, Satu Mälkiä, Satu Niemelä, Tarja Laitinen, Päivi Matilainen, Henrik Saari, Hanna Seisto, Tuija Aarnikoivu, Katri Kulonen

 

Kun katsoo tarkemmin vaikkapa muutamaa kaksi aukeamaa täyttävistä kuvista, henkilöt näyttävät kasvoiltaan ja titteleiltään tällaisilta:

 

Lahen%20uutisia%20nimityksi%C3%A4-kuva%2

Juha-Pekka Huotari lähetti Lahen uutisia -toimitukselle viestin jossa pyysi tekijänoikeuksiin vedoten poistamaan kuvansa tästä artikkelista. Poistetun kuvan näet täältä.

 

Ja vielä tarkemmin. Jokaisen sadan kuvan alta löytyy tämän henkilön mainesanat nimityksen julkaisemiseksi ja sähköiset yhteystietomahdollisuudet:

 

Nimityksi%C3%A4%20Some%20a.jpg

Somenimituykset%20b.jpg

Somenimitykset%20r.jpg

Saara%20Piispanen.jpg

 

Ketä varten tämmöistä tittelillistä sadan henkilön nimityslistaa kaupungin lähes 3000 työntekijän joukosta tarvitaan? Kuka sen maksaa. Kenellä on aikaa tällaista julkisivua suunnitella ja toteuttaa.

Tiedustelin Lahden kaupungin Kauppalehti-asiaa kaupunkimme kehitysjohtaja Olli Alholta, joka itsekin kaikkien neljän korkeimmin palkatun Lahden virkamiehen mukana valokuvallaan ja luonnehdinnallaan on mukana tässä sadan valitun seurassa. Alho kertoi, että kyse on ympäristöpääkaupunkivuoden markkinointitempauksesta.

 

Kysyin asiaa myös yhdeltä kaupunkimme viestintäjohtajalta Saara Piispaselta ja hän vastasi:

"Nimitysuutisten tarkoituksena on tuoda valtakunnallisesti esiin sitä, että Lahdessa tehdään työtä koko planeetan hyväksi. Nimitykset nostavat esiin ympäristöpääkaupungin tekijöitä ja kertovat monipuolisesta työstä ympäristön hyväksi kiinnostavalla, erottuvalla tavalla."

 

Köyhälle Lahdelle tämä ympäristötiedottaminen on halpaa. Kuvien otto ja valmistus, sitten tuumailu ja luonnehdinta henkilöstä lyhyesti ja rehellisesti, lopuksi 20€ +24% alv/jokainen kasvo - sadan henkilön ainutlaatuinen panos lahtelaiserinomaisuutta on maailmalle levitetty.

 

 Kaupunkimme alkuperäisasukkaana ihmettelen, että  kampanjan suunnittelijat pysähtyivät vain meidän planeettaamme, vaikka elämää muissakin planeetoissa on jo löydetty. Mielestäni Eurooppa on näissä sadan hengen toimissa jo aivan liian pieni alue näin eteville.

 

Yksi omalla toiminnallaan mitä ympäristöystävällisintä työtä ja mainetta saavuttanut lahtelaiskasvo kertoo ehkä selkeimmin ympäristöpääkaupungin pyrkimysten todellisen gloorian sekä vastuullisuuden määrittelyssään näin:

F1-kuljettaja Valtteri Bottas on nimitetty kestävän tulevaisuuden tekijäksi meidän planeetallemme. Ympäristöpääkaupungin lähettiläänä Valtteri on mukana viemässä vastuullisuusviestiä maailmalle.

 

Mitä mieltä olet asiasta?

 

https://www.kauppalehti.fi/nimitykset

Lis%C3%A4liite.jpg

 

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...
  • Kommentoi

    Kommentointi avautuu jokaisen artikkelin alla olevasta puhekuplakuviosta.
    Toivon runsaasti kommentteja vuodatuksiini. Kirjoittajan on liitettävä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteensa mahdollista yhteydenottoa varten (sähköpostiosoitetta ei julkaista). Näin taataan sananvapauslain 4. pykälän vastuukysymykset kommentin sisällöstä sekä kirjoittajan lähdesuoja.

    Toimituksen sähköposti: lahenuutisia[at]luukku.com