Tuulia Tuomi, Ruusa Aalto, Ilkka Laasonen

 

Lahden markkinoilla väreili eilen Eino Leinon päivän aattona 5.7.2023 harvinaisen tapahtuman tunnelma. Lahden torin esiintymislavalle oli järjestetty kulttuurinen tunti, jossa yritettiin selvittää, onko Lahessa kulttuuria. Paikalla oli tietenkin kulttuurin ammattilaiset penäämässä asiaa haastateltavilta - Lahden valtalehden Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki ja Lahden kaupallisen radio Voiman toimitusjohtaja Matti Eve. Pirttijoki vasta reilun neljä vuotta Lahen asioita ymmärtämään yrittänyt siis lähes untuvikko Lahen tuntija, kun taas Eve ihan syntyperäinen henkilö Lahesta.

 

Torin esiintymislavan edessä istui puistonpenkkien muodostamassa sievässä katsomorivistössä yleisöä muutaman kymmenen liuta ja penkkien takana sama määrä odottamassa vastausta - muutamilla viipurinrinkilät, hernelisko-pussit, jopa mansikkatuokkoset käsissään. Asenne taisi siis olla se kesäisen hetken pituinen, että jospa pysähtyisin tähänkin toviksi markkinakäynnilläni. Sillä sellaiseksi vajaan tunnin pituinen keskustelu näytti tuon kiinnostavuuden yleisön vaihtuessa penkeissä melkoisen tiuhaan.

 

Paikalla oli tasan kaksi kulttuurista vastaavaa kaupungin viranomaista: parin vuoden ikäinen lahtelainen Lahen museojohtaja Tuulia Tuomi ja kymmenen vuoden ikäinen, siis lähes jo aito lahtelainen Lahen kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasonen. Paikalla oli myös - modernia nykyaikaa kun täällä Lahessa jo elämme - paikallinen yksityisyrittäjä, tapahtumatekijä Ruusa Aalto kaupunkimme kulttuurisesta ilmeestä vastaamassa.

 

Juontajien kysymyskirjo oli laaja: kulttuurin ja liikunnan suhde toisiinsa, kaupungin oma vai lainattu ilme, kulttuuritilaisuuksien ja suurten tapahtumien yhtäaikaisuus, panelistien käsitykset Lahen kulttuurilaitoksista, korona-aikojen lahtelaiskulttuuri ym.….

Haastatteluista museonjohtaja ja tietenkin teatterinjohtaja selvisivät suhteellisen tyylikkäästi ja osaavasti.

Tuulia Tuomi kehui tietenkin - valmiisiin, uusiin ja harvinaisiin museotiloihin ensimmäisenä museonjohtajana astuttuaan - sen tiloja, järjestämiään kymmentä eri näyttelyitä, vuoden aikana käynyttä yli sadantuhannen kävijämäärää ja lausui myös ajatuksiaan, jotka hän museokävijöiden suusta oli kuullut ja itsekin kiitollisena ottanut vastaan.

-Harvinaisen modernia, vähän perinteistä, mutta erikoisesti uutta ainutlaatuista taidetta Malva on vastaisuudessakin nyt upean alun jälkeen valmistautunut esittelemään kävijöilleen. Tuomen ajatuksena Malvan tehtävä onkin opettaa yleisöä mahdollisimman monen erilaisen museokokemuksen kokijaksi ja ymmärtäjäksi.

Hiihtomuseon hän koki palvelevan jopa Salpausselän kisoja ja väitti sen hiihtokausinakin täyttyvän sankasti kävijämäärältään. (Itse olen hiihtomuseokäynneilläni ihmetellyt vastoin hänen käsitystään museokansan vähäisyyttä). Esimerkkinä museo-Lahesta Tuomi toi useita tapauksia, joissa mm. museokävijät olivat jo kahdeksatta kertaa Malva-käynnillään, tai että yleensä lahtelaiset tuovat vieraansakin nyt Malvaan. Ja kaikki ovat ihastuksissa, yllättyneitä näkemästään. Kaikkiaan Tuulia Tuomi tuntui juuri koronan sairastettuaan vielä kovin uutuusviehättyneeltä museostaan eikä hänen lausumanaan sana Lahen vielä oikein tuntunut luontevalta.

 

Juontajien pyytäessä niiden, jotka ovat käyneet Malvassa, nostaman käden ylös, nousi käsiä sopivan runsaasti. Tulokseksi he ynnäsivät prosentit 65-35 Malvassa käyneiden lahtelaisten voitoksi.

 

Teatterinjohtaja Ilkka Laasonen taas oli jo kokenut kulttuurituottaja ja siitä viestijä. Hänen näkemyksensä Lahen kulttuurikokemuksesta on institutionaalisen selkeä.

-Perusinstituutiot, museo, orkesteri, teatteri rakentavat sitä kulttuurista perustaa, jolle voivat sitten yksittäiset kulttuuritapahtumat mainiosti sijoittua näyttelyineen, konsertteineen ja teatteriesityksineen.

Laasonen sai vastata myös korona-ajan kulttuuritilanteeseen

- Se oli karmeaa, ei vain teatterissakävijöille vaan meille kaikille. Kun koko korona-ajan tuli parin viikon välein uusia virallisia määräyksiä, milloin kokonaan yleisön kieltämisiä teatterissakäynteihin, milloin teatterin oman laajan henkilöstön määrän supistamisesta määrä-ajaksi. Ajanpäälle koko pitkäkestoinen koronasta johtunut kokonainen tai osittainen yleisökielto esittävälle taiteelle verotti yleisömäärää tai yleensä teatteriin menemistä. Ihmiset tulivat varovaisiksi, ovat sitä vielä koronan jälkeenkin, vielä viime syksynäkin ryhmät vähäisempiä ja entistä pienempiä ja yleisömäärä paljo pienempi kuin ennen koronaa.

-Teatteritaiteen moninaisuus on suuri kulttuurinen kirjo. Itselleni se alkoi Lahdessa evakkonäytelmänä ja päättyi tuohon Putinia käsittelevään vakavaan, tosipohjaiseen näytelmäuutuusdraamaan. Onneni on ollut saada teatterissa ohjata ja löytää musiikkinäytelmiä ja toteuttaa niitä. Se ei onnistuisi, jos Lahella ei olisi niin yhteenpuhaltavaa, taitavaa teatterihenkilökuntaa, teamia, joka toimii ja tuottaa hyvätasoista teatteria lahtelaisille ja suurelle määrälle Lahteen saapuvia teatterikatsojia.

 

Juontajat penäsivät vielä haastateltavien näkemystä kulttuurista ja tapahtumista toisiinsa verrattuna sekä onko jotain sellaista, mitä voi ottaa kulttuuriin tehoon esim. Helsingistä, Tampereelta, Jyväskylästä tai muualta malliksi ja opiksi.

 

Ilkka Laasonen: Jokaisen kaupungin on oltava oman näköisensä. Olen kymmenen vuotta täällä asunut ja minun mielestäni Lahella on oma karaktäärinsä. Mennään harhaan, jos mennään lainaamaan jostain muualta. Se ei istahda oikein mihinkään. Täytyy löytää se Lahelle oma. Olen huomannut, että täällä on ympäri kaupunkia pienempiä festareita, omannäköisiä sellaisia ja se on hienoa. Pitää vain jalostaa ja laajentaa sitä omaa Lahen karaktääriä.

Tuulia Tuomi: Olen asunut kymmenellä paikkakunnalla Suomessa ja täällä Lahessa nyt kaksi ja puoli vuotta. Olin hiljattain koronassa ja mökillä eristyksissä. Ja kun sitten palasin tänne, niin huokasin, voi kun tämä on kiva kaupungiksi. En lähtisi kyllä muilta mallia ottamaan. Eletään Lahessa Lahen tavalla.

Ruusa Aalto: Kulttuuri ja tapahtumat kulkevat ihan käsi kädessä, niitä ei voi oikein erottaa toisistaan.

Ilkka Laasonen: Kyllä Lahessa samana päivänä voi ulkoilla Salpausselän maastossa, käydä konsertissa, teatterissa, museossa, jopa jossakin valtakunnallisessa tapahtumassa. Aitoa Lahen ilmapiiriä todistaa se, että Salpausselän kisalauantain iltamäenlaskun ja ilotulituksen aikoihin ei teatteriesitystä kannata järjestää. Kaikki, koko Lahen kansa on silloin kisamontussa.

 

 

Hieman suppeaksi Lahen kulttuuriedustus jäi ainakin veronmaksajien kannalta, siis meidän, jotka kaupungin kulttuurilaitoksiamme pidämme omalla kaupunkimme tulo- ja menoarviolla yllä ja nautimme lakisääteisestä kaupunkimme kulttuurista sekä valitsemme ja palkkaamme kaupunkimme kulttuurista vastaavat ylimmät viranomaiset. Sivistysjohtajaa en paikalla nähnyt, kulttuuriasiainpäällikkö loisti poissaolollaan ja yhden merkittävän kulttuurilaitoksen, Lahti Sinfonian olisin luullut tulevan esittäytymään. Virallisen päättäjäbyrokratian eli Sivistyslautakunnan tai Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnan edustajiakaan en tilaisuudesta tunnistanut. Kesälomakausi on byrokraattienkin kohdalla hyvä syy olla muualla kuin Lahen markkinoilla kulttuurista vastaamassa.

 

 

Kyltyyri

”Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.

Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.

Tuhatkarvainen on kyltyyri –
se on Kiinassa Kiinaan myyri –
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.

Eino Leino