Minja Koski ja Sakari Tuominen                                                                                              



Minja Koski ja Hannu Salminen                                                          Kuva  Aki Loponen

Teatteri Vanha Jukon Maa on syntinen laulu soi omaäänisen väkevänä lihan ja kuoleman verenvärisenä suomalaisballadina. Se avartuu nykyäänissään ja tunnelmissaan pohjoisen ihmiseläjän ahtaan lahkolaiselämänpiirin läpi ylistämään ihmisen puhtaan rakkauden sanoman paratiisimaista oikeutusta ja elämänvoimaa herkällä näyttelijäilmaisullaan ja raikkaan estottomilla näyillään. Lohduttomuudessaan ja katkeruudessaan se näyttää ihmislajin ahneen pienuuden, sen suuren itsekkyyden ja piirtää ihmisen syntymän ja kuoleman väliin hurmoksellisen jumalansanan ja himollisen onnenhetken lyhyen, jumalaisen kauniin kuolemanjoutsenen lennon.

Lahtelaisesityksen voimalataus syntyy Jussi Sorjasen Timo K. Mukan romaanin oivaltavan karsivasta läpiluennasta, kertomuksen ytimen kirkastuneesta pelkistyksestä. Teoksen visuaalisesti rikkaat näyt, äänimaailmat ja valot sekä tarkoin ajoitetut, yllättävät rytmimuutokset, selkeät henkilökuvien luonnokset, äkkivaihdokset ovat ohjaaja Sorjasen tunnistettavan omaleimaista, komeaa tarinankuljetusta. Jukolaisten herpaantumaton, rehevän elävä, hurjavauhtinen näyttämöilmaisu lomittuu kertomuksen lyhyin eeppisin hetkin ensemblen kokonaisilmaisuun tyylikkääksi rikkaudeksi.

Minja Koski lapinjänkäisen pikkukylän Mäkelän talon nuorena Marttana elää kukkean rakkauden onneen puhkeavan tyttönsä koskettavan herkästi, rohkeasti ja aidosti. Minja Kosken työ on konstailemattoman koruton ja kasvaa koko teoksen peruseetokseksi liioittelemattomassa luontevuudessaan.

Sakari Tuomisen Isä-Juhani saa sovituksen hienoimman roolitulkinnan. Tuominen piirtää ehyen, varmaotteisen lujan ihmiskuvan isästä, jonka lempeä toiveikkuus ja ahkeruus muuttuvat täyttymättömyydessään viimein lohduttomaksi elämän katkeruudeksi, tuhoisaksi väkivallaksi, mutta jonka isänrakkaus silti jää väreilemään lämpimän vavahduttavasti katsomon ylle.

Arttu Kurttila Kurki-Perttinä tekee vahvan ja ehyen naapurin mieskuvan tyylillä ja intensiteetillä nautinnollisesti. Hänen ilmaisunsa muissakin näytelmän roolitöissä, varsinkin tärkeässä prologissa on koko tulkinnan maustavinta suolaa.

Hannu Salminen teoksen monissa eri tehtävissä, kuten pikkupoika Hanneksen ja vanhaukko Äijän käänteishahmossa on sympaattista ytyä ja varmaa taitoa. Kirsi Asikaisen persoonallinen heittäytyminen takaa näytelmän monen sovitushahmon luonnehdinnan.
 
Vaikka näytelmäsovituksen hurjatekstisen herätyskokouksen hurmos jää saavuttamatta, saarna rakentumatta, vaikka lappilais-Oulan kekseliään moniruumiinen hahmokavalkadi typistyy väliin suorastaan falskiksi pilaksi verisine hampaineen ja vaikka hienosävyisen äänimaailman pauhu toisinaan tukehtuu heikkoon tekniseen toteutukseen syöden tärkeät repliikit, kokonaisteos korottuu silti omaääniseksi ja kiinnostavaksi dramaturgiseksi luomukseksi, syksyn teatterityöksi, suomalaisen vahvan romaanitaiteen kunnialliseksi ja onnistuneeksi draamalliseksi uustulkinnaksi.


"vastasyntynyttä rintaansa vasten puristaen.."                                 

Teatteri Vanha Juko
Timo K.Mukka Maa on syntinen laulu
 
Sovitus ja ohjaus Jussi Sorjanen
Lavastus Janne Vasama
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Valosuunnittelu Ilari Siivola.
Näyttelijät:  Kirsi Asikainen, Minja Koski, Arttu Kurttila, Hannu Salminen, Sakari Tuominen.

http://teatterivanhajuko.fi/