Taidenäyttelyitä katsellessa on jo tavaksi tullut kahlata reippaasti esillä olevat työt ja laittaa samalla ajatuksiinsa jokin keskeinen vaikutelma näyttelystä. Niinpä Galleria Uusi Kipinän paraikaa ripustetussa neljän taiteilijan kokonaisannissa ei voi olla sivuuttamatta ensimmäisen näyttelyhuoneen suurikokoisia valokuvallisia töitä, joissa selvästi mallina on sama henkilö.  Monet suuret ja pienet taiteilijat ovat usein viestineet peruskoulutuksensa olleen jäljentäminen. Niin on myös maailman taidekoulujen ohjelmissa ollut maalaustekniikan opetuksen alku kautta vuosisatojen. Merkittävien maalausten, piirrosten jäljentämisessä, käsivaraisessa herkkyydessä käsi harjaantuu, silmä ja ajatus terästyy moneen keskeiseen kuvan viestiin ja yksityiskohtaan riittävän sitkeällä harjaantumisella. Seuraavaksi tulee sitten mallin mukaan tehtävät harjoitukset ja työt. Mallin kanssa tapahtuva työn valmistaminen onkin sitten loputonta harjaannuttamista ja silmän ja ajatuksen koordinaation yhteensovittamista - tuloksena joskus vaikuttava, ainutlaatuinen taideteos.

 

Arto Kettusen töissä on oikaistu koko taidemaalauksen perustehtävä itsenäisestä lopputuloksesta. Hän on ottanut valokuvan ja tehnyt siitä öljyvärein toisinnoksen, jota vain tekniikkana voi nimittää maalaukseksi. Pikkutarkkuus, jota valokuva tulvii erehtymättä jokaiselta yksityiskohdaltaan, on Kettusen töissä keskeisesti mukana. En silti hyväksy hänen töitään aitona taiteena. Koen kuvat tavanomaisina yksi yhteen jäljennöstöinä eli värivalokuvat tehtyinä öljymaalaukseksi vailla taiteilijan omaa näkemystä. Niihin ei auta edes kukkien tyylittely tai viimeistelynä taitavasti tehty vernissapintakaan. Mutta taidehan on kaikilta osiltaan rajatonta määritteenä, laatuna ja katsojan makuasiana.

 

Sitä vastoin Onni Takkisen aikaansaannokset ovat oman taidekäsitykseni mukaista aitoa taidetta. Niiden voima on tunnelma, joka niitä katsoessa syntyy ja valtaa kokijan. Takkinen luo hiilitöihinsä ajatuksen valtavasta sisäisestä sielunliikkeestä, joka heijastuu katsojaan saakka väkevästi, inspiraatiomaisesti sähköistäen ja jättää takautuvasti voimakkaan mielikuvan.

 

Laura Pajusen työt viestivät punaisuudessaan patologisen maanista ihmisen jatkuvaa, loputonta mielenkiintoa kehoonsa. Tuntuu, että nuo kehon asentojen, syrjään katsovien hahmojen lihanväriset koko huoneen täyttävät näkymät kauniissa, taitavissa sommitelmissaankin ovat jonkinlainen tarpeellinen tekijän itseterapian analyyttinen lopputulos elämänvaiheestaan.

Samanlaista kokemuksellista itseterapiaa koen myös Noora Ojanperän luomassa kuva-äänellisessä, hämärävalaistussa huoneperformanssissa käväistyäni ja kysyn: olisiko näin selkiintymättömälle työlle jokin muu kuin taidenäyttely parempi paikka tekijän elämänkoosteen julkisuutta ilmentämään.

 

Arto Kettusen, Onni Takkisen, Laura Pajusen ja Noora Ojanperän töitä 24.2.-14.3.2021

Vapaa pääsy!