Emigrantit%20a.jpg

                                                                       Kuva Jarno Keski-Jylhä

Ahdasmielisyyden täyttämän kommunistisen Puolan yhteiskunnallisen interiöörin juurille runsaat neljäkymmentä vuotta sitten syntynyt Emigrantit-näytelmä on riipaisevan vaikuttava draama. Puolalaisen Slawomir Mrożekin maanpaossa kirjoittama ihmispsyykeä, solidaarisuutta ja yhteiskuntajärjestelmiä perusteellisesti kuoriva näytelmä kasvaa absurdeissa juonikäänteissään harvinaiseksi näytelmäkirjallisuuden omaperäiseksi, jännittäväksi, tragikomedialliseksi teokseksi.    Teatteri Vanha Jukon tulkinnassa Mrożekin yksilön elämän ainutkertaisuutta korostavalla sanomalla on yhtä aikaa klassinen ihmisyyttä ylistävä ja huippuelintasomme maailmankuvan yhteiskuntapolitiikkaa rajusti kritisoiva ajankohtaisuusvoima.

 

Näytelmän maastaan pakenevista, vapautta etsivistä kahdesta ihmisestä kertova ydin on raju tulevaisuuden ennuste käynnissä olevan kansainvaellusten mullistamalle uudelle maailmalle: meidän elintasomme, ajattelumme vapauden ihanne on jo tänään ja viimeistään huomenna lähinaapuritalojen pakolaisasumusten ihmisyksilöiden arjen ja elämänmielekkyyden yhä toteutumaton elämänhaave. Ei ihminen pakene jonnekin, vaan jostakin pois, jonkin takia - teos todistaa.

Teatteri Vanha Jukon esitys on kokonaisvahvuudessa, rehellisyydessä, loistavassa dialogissa, vinon sarkastisessa ironisessa hymyilyttävyydessä ja ylinnä väkevän vahvassa, komeassa näyttelijäilmaisussa sielunsyvyyksiämme, ajatuksiamme raastavasti riipivää teatteria, joka ei jätä ketään kylmäksi.

 

Kaksi laittomasti maahan tullutta pakolaismiestä kellariasunnossa uudenvuodenaattona purkavat ajatuksiaan totalitarismista ja inhimillisyydestä sekä toisistaan. Toinen sivistynyt oppinut, toinen aito raavas siirtotyöläinen kuorivat toisensa miltei hengiltä juopuneina elämää tilittäessään. Toisella on perhe kotimaassa ja sen ylläpitämät haaveet tulevaisuudesta ja uudesta rahalla hankittavasta elintasosta, toisella ei ole mitään muuta kuin poliittinen katkeruutensa, oppineisuutensa, orjuuttamisen tuoma tuska ja sen antama oikeus ja tarve orjuuttaa asuintoveriaan.

Emigrantit-näytelmässä näiden kahden ihmisen erilainen menneisyys, erilaiset tulevaisuuden tavoitteet asettuvat samalle lähtöviivalle, jossa alistetun asema on yhteinen ja estää kumpaakin tekemästä ratkaisevaa siirtoa elämänsä muuttamiseksi. Näytelmässä on vain kaksi onnetonta isänmaatonta pientä ihmistä, joiden elämäntoiveet ovat murskautuneet täydellisesti. Onko kummallakaan pakolaisella toivoa, teksti kysyy riviensä väleissä.

 

Hannu Salminen valloittaa näyttelijätyönsä energisellä, pirullisella, häijyllä, laskelmoivalla voimalatauksella ajatuksemme täysin mukaansa. Hänen hurmoksellisen päällekäyvä alistamisoikeutensa tuntuu kuin saaneen vastustamattomat voimansa, sisäistetyn täydellisen ylivertaisuutensa, petomaisen lähimmäisen nujertamisen oikeutensa kokemastaan tasa-arvottomasta yhteiskunnasta. Salminen syöttää rooliinsa kokemansa epäoikeudenmukaisuudet ja orjuutuksen maanisella voimalla ja älyllisellä oikeutuksella, tappavalla rytmillä, mielialojensa tarkkasävyisillä vivahteilla asuintoveriinsa, repimällä kaiken inhimillisyyden asuintoverinsa pikkuelämäntoiveista ja tuhoten tämän mielen itsetuhon partaalle. Samalla hän raapii oman pakolaisuutensa tuskan, toivottomuuden ja elämänsä tarpeettomuuden niin vereslihalle, että aidosti kauhistumme ja liikutumme tarpeettomasta ihmisestä, jolla ei enää tunnu ulospääsyä tai toivoa olevan.

Jarkko Mikkolan duunari jaksaa raskaan työnsä naiivien unelmien ja kuvitelmien voimalla. Alun aivan suurenmoisesti Mikkolan tulkitsemat herkulliset kuvitelmat suurkaupungin asemalaiturin hienojen naisten kanssa koetuista seksiorgioista luovat hahmolle pehmeät, nöyrät piirteet, sielukkuuttakin monin verroin asuintoveriinsa nähden. Hänellä katsoja ymmärtää vielä olevan pienen toivon jäljellä tulevasta paremmasta. Mikkolan luoma nöyrä yksinkertaisuus saa alitajuntamme hereille ja näyttelijän hillitty, punnittu karakteria eleissään sekä liikkeissään uskomaan sopivan tehokkaaseen vastavoimaan asuintoverinsa loppumattomalle ylivertaisuudelle. Mikkolan tulkitsema täydellinen orjuutuksesta vapautuminen on näytelmän vaikuttavimpia käänteitä. 

Hannu Salmisen ja Jarkko Mikkolan yhteisnäytteleminen on todellista suurta teatterin juhlaa säkenöivässä elävyydessä, uskottavuudessa, sarkaistisessa huumorissa ja sanottavansa hyvin analysoidussa taitavuudessa. Näiden kahden näyttelijän luoma näyttämökokonaisuus, sen miltei vanhateatterillinen dialogimuoto tavoittavat nykyihmisen poikkeuksellisen vahvasti, väkevästi ja ajatteluttavasti.

 

Sari Paljakan kellariasunnon mielenmaisema virittää tunnelman todelliseksi, samoin pienet porraskäytävän äänivinjetit ruhtinasvalsseineen ja oivallisesti kohtaukset keskittävä valaistus täydentävät tulkinnan tiivistunnelmaiseksi kokonaisuudeksi.


 

Emigrantit

 

Käsikirjoitus Slawomir Mrożek  Ohjaus Hannu Salminen

Rooleissa Jarkko Mikkola ja Hannu Salminen

Lavastus Sari Paljakka

Valot  Simo Saukkola   Äänet  Janne Louhelainen


http://teatterivanhajuko.fi/emigrantit/