Ritva Sorvali ja Mikko Jurkka

Lahden kaupunginteatterin Oliver Bukowskin Voitto kotiin kertoo naisen ja miehen pitkän yhteiselämän elämänmakuisen arjen vauhdikkaan kreisillä tavalla, täynnä parisuhteen säkenöiviä tunteita koko yhteisen elämän tutuntutuista kipupisteistä ankean arjen rutiinin, kuihtuneen seksin ja ruhtinaallisen yhteisen viinahöyryn vahvistaman elämänonnen mielikuvituksellisiin kuvitelmiin saakka.

Tarinana se on sujuvasti kirjoitettu kahden ihmisen arkinen paritaistelu sekä hengissä pysymisen taiteilu elämän pettymysten ja toivon välillä: sen parisuhdekuvaus on kaameudessaan ja hullunkurisuudessaan rakastettavan lämminsydämisesti nähty ja välittyvä perheonni. Tekstin sisällöstä voi ammentaa myös yrittäjäelämän totuudet suurine elämän parrasvaloissa säihkyvine miljoonakuvitelmineen ja mahalaskuisine eurottomine totuuksineen. Dialogi on komediallisen kevyttä, tarkkaiskuisen älykästä.

Sanoman kotikenttä on suomalaisittain tuttu: me kaikki haaveilemme joka viikko suuresta taivaalta tipahtavasta perinnöstä, onnesta, uskomattomasta elämänmuutoksesta, vähintään miljoonankokoisesta lottovoitosta, joka viikko haaveeseemme pettyen. Tosin unelmamme eivät ole läheskään niin unelmaisen varmoja kuin nähdyn Rutaspariskunnan sardinialaiset taivaalliset paratiisinäyt. Heidän ikuisen sitkeään toivoonsa onnistua kerran elämässään alkaa katsoja tämän avioliittorevyyn edetessä uskoa. Tämä elämän toiveiden ja pettymysten, suurten tunteiden täyttämä hieno ja ratkihauska tarinan sisältö kasvaa lähes täydelliseksi näytelmäksi. Kirjoittajan jäljiltä vain näytelmän loppu yllättää katsojan - liian helposti tuntuvalla näytelmänlopettamisen keinolla, tylyllä yhteiskuntakritiikkisellä  loppuratkaisusisältönsä vaihtoehdottomuudella.
 
Näyttelijätyön herkkua

Mikko Jurkka on luonut näyttelijätaiteilijanahkansa täydellisesti: hän tekee upean vitaalisen, vastustamattoman hauskanvärikkään, toden ja rakastettavan miehenrutaleen, joka suorastaan hurmaa tanssillaan, laulullaankin ja ennen muuta älykkäällä replikoinnillaan, sanottavansa luontevuudella sekä hahmollaan, jonka housuissa ja housuttomuudessa on iskua, hauskuutta, elämänmakua ja reaktioita toden tuntuisesti meille kaikille ihasteltavaksi. Jurkka rakentaa miehisestä etevämmyydestään tyhmänhurskaan Rutas-hahmonsa heittäytyvästi ja jäljittelemättömän persoonallisesti. Näyttelijänä hän tällä työllään lunastaa paikkansa lahtelaisteatterin eturivissä, yhtenä harvoista luontaisista komediantaitajista.

Ritva Sorvalin riuska ja rietas sekä samassa sielussa herkän sydämellinen Rutaska on vähintään yhtä valloittava ja vastustamaton. Tempperamenttia hänellä riittää meitä traginaurattamaan, itkettämään ja ajatteluttamaan, niin taidolla ja keveästi hän liikuttaa meitä katsojia koko ailahtelevan tunneskaalansa mielettömän monitasoisissa nousuissa ja laskuissa. Sorvalin tulkinnasta jää ikiajoiksi soimaan – kuin koko esityksen kohtalonomaisena tunnussävelenä
hurjan hauska mahanmakea nauru, joka kaikaa tarkasti ajoitettuna sekä spontaanin viattomana tarjoiltuna ja tempaisee jatkuvatoistoisuudellaan tahtomattamme meidät koko katsomon mukaansa nauramaan. Rutaskan oikealle elämälle me yhdessä nauramme, pelkkää itkua ja naurua tuon naisihmisen elämä sittenkin on, sydämeenkäyvän lämpimästi elettyä, koettua ja tulkittua.


Ohjauksella ja koreografialla ansionsa

Kun näyttelijäkaksikko Aino-näyttämön pienellä intiimillä lavalla, aivan lähikosketuksessamme vetää vaativan perhekomediatekstin meidät katsojat ihastuttaen suorastaan burleskilla taidolla, taitavalla ohjaajalla on ratkaiseva ansionsa. Ohjaajana Tapani Kalliomäki taitaa näyttämöllisen ilmaisun ja osaa jakaa siitä vinkkinsä kollegoilleen, samoin hän tuntee draaman lait ja tämän tekstin räävittömän hauskan, omaperäisenmustan huumorin. Kalliomäellä on kyky ymmärtää näyttelijän pienivivahteisimmatkin replikoinnin äänenpainot, hellyttävän sympaattiset luonnekarikatyyrit ja rytmittää dialogi suorastaan nerokkaasti taukoineen, hiuksenhienosti korostettuine painotuksineen, suvantoineen ja tarjota kokonaisuus yleismenonsa raikkaalla räiskeellä.

Esitys sujuu niin suurenmoisen maukkaasti, että sen muutamat pienet tyylihorjahdukset näkyvät heti, kuten musiikkivalintana suomalaisen perheonnen ikonikuva, Chydeniuksen Kiven Oravan laulu
laulu, joka hallitsee hetken draaman kulkua tunnistettavan banaalisti, kauas itse näytelmän teemasta karaten.

Laura Huhtamaan koreografia on vaistonnut tekstinhenkisen sisällön oivaltavasti  ja harjoittanut avioparitanssillisen kerronnan suoranaiseen hehkuvan aistilliseen muotoonsa: melkein tanssimme katsomossakin arjenharmautemme tähtien korkeuksiin, niin sensuellin tunnelmallista tuo teoksen tanssitaso on.

Suomennos on taitavaa dialogikieltä ja kielikuvien täydellisyyttä, lavastus toimivaa ja kekseliästä, valot ja musiikkivalinnat luovat kokonaisuutta rakentavasti. Meille katsojille jää lahtelaisittain harvinainen, teatterista, loistokkaasta näyttelijätaiteesta ja hienosta näytelmästä nauttijan onnekas osa.

 
 
Lahden Kaupunginteatteri
Oliver Bukowski
VOITTO KOTIIN
 
SUOMENNOS Jukka-Pekka Pajunen
OHJAUS Tapani Kalliomäki
LAVASTUS JA PUVUT Minna Välimäki
VALOSUUNNITTELU Jouni Nykopp
ÄÄNISUUNNITTELU  Jukka Vierimaa
ROOLEISSA Ritva Sorvali ja Mikko Jurkka
MUSIIKKI Slaavilainen Duo
VALOKUVA Johannes Wilenius
 

Esitysarvio 6.10.2012 -esityksestä

http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/55/Voitto%20kotiin