Laura Ruohonen on luonnon, kielen, runon, meissä piilevän ikuisen lapsen, mielikuvituksen suurenmoinen sadun ja vakavan toden valloittava ihmettelijä ja pohtija.

Laura Ruohonen vastaanottamassa vuoden 2017 parhaan suomalaisen näytelmän Lea-palkintoa.

Muistikuvissani ensimmäisenä hänen näytelmistään on vuodelta 2008 Lahden kaupunginteatterin näytelmä Yksinen, jossa Laura Ruohonen on pukenut ajatustensa sanottavan tämän päivän yhteiskunnallisen ajattelun ääripäiden hahmoihin: nuoren säästäjä-eko-idealisti-arkkitehdin ja rahassakylpevän vanhan silmälääkärin maailmankuviin, jotka törmäävät rajusti toisiinsa asumattomalla saarella, karun luonnon keskellä. Syntyy aatteiden, yhteiskuntajärjestelmien ja elämäntapatottumusten sekä henkien taistelu, jossa eloonjääminenkin on toisarvoista. Näytelmä kasvaa vähintään terävänviiltäväksi ja pisteliääksi puheenvuoroksi arvoistamme ja ajastamme.

Viimeisin ruohoskokemukseni on vuodelta 2017. Kansallisteatterin riemastuttavan hauska, hengästyttävän riehakas, taikamaisen jännittävä koko perheen satumusikaali Tippukivitapaus nostaa uushuumorinsa ja seikkailutarinansa mukana suomalaisen musiikkiteatterin uuteen mielikuvitusloistoon. Tällaista Laura Ruohosen runoilemaa, tässä hetkessä elävää sadun luontofantasiaa, tyyppigalleriaa, taikuuden atmosfääriä emme me aikuiset, lapsemme tai lastenlapsemme ole vielä koskaan ennen kokeneet tai osanneet kuvitelmissamme edes unelmoida. 

Yli kaksituntinen esitys imaisi katsojan (4-90+ -vuotiaat) niin intensiivisesti tarinaansa, että lasten tarkkaavainen, herpaantumaton mukanaolo täytti koko suuren salin miltei äänettömällä tunnelmalla. Tarinan riimittely ja verbalismi taas vilisi ajankuvamme huumoria aikuisten erityisannoksina, hytkyttäen meidät aikuisiksi itsemme tuntevat jatkuvasti ääneennauruamme pidättelemään.

 

 

Juuri 23.11.2022 ensi-iltansa Vallilan Kansallisteatterin jännittävän korkeassa, mustanpuhuvassa, luolamaisen palatsisessa ympäristössä saanut Laura Ruohosen Sultanaatti on laajentanut saman - Lahden Yksinen-näytelmän - aiheen maailmanlaajuiseksi, vakavasti otettavaksi aikuisten saduksi, joka kouraisee asiansa syvästä maailmanhistoriamme valtaapitävien todellisuudesta ja katsoo suuriin elämän äärettömiin sfääreihin - menneisyyden kauhuja kerraten ja unelmien utopioita uumoillen.

Miksi koko ihmiskunnan parhaatkin pyrkimykset johtavat yhä tänään niin usein kohtuuttomuuksiin ja katastrofeihin? Miksi valtaapitävillä on loputon kyky keksiä itselleen järjestelmiä, joissa valtaan alistettujen eläminen vaatii hirvittäviä yksilöiden ja kansojen uhrauksia.

 

Sultanaatti-näytelmän historiallisena lähtökohtana toimii sulttaani Suleiman I Suuren aikakausi (1520–1566) - suurten löytöretkien, renessanssin ja veristen uskonsotien aika. Suleimanin hallitsema Osmanien valtakunta ulottui tuolloin Persianlahdelta Wienin porteille ja Egyptin aavikoilta Krimin niemimaalle. Miltei kaikki sen jäsenet tyrannista hallitsijaa lukuunottamatta olivat orjia, hallitsijan määrätessä heidän elämänsä, asemansa ja kuolemansa.

Nuorella Sulttaani-tyrannilla on kuitenkin ongelma: miksei maailma voisi olla edes minuutin ajan juuri sellainen kuin hän haluaisi sen olevan? Hänen valtakuntansa on kuin loputtoman suuri talo, jossa kaikki tuhoutuu nopeammin kuin sitä ehtii korjata. Hänestä kaikki, koko elämä on arvotonta ja tympäisevää.

Mutta sitten tapahtuu jotain ennenkuulumatonta. Nuori itsevaltias rakastuu vimmatusti orjatyttöön nimeltä Rossa, joka haluaa pistää koko valtakunnan uusiksi. Kun Rossa alkaa saavuttaa vaikutusvaltaa hovissa, vanha kaarti ei katso asiaa hyvällä. Petollinen Visiiri apureineen ryhtyy juonittelemaan palauttaakseen asiat entiselleen. Ja siihen tarvitaan vähintään yksi maailmanloppu. Lopputulokseksi, ratkaisevaksi pelastukseksi tulee silloin valtakunnan monikymmenvuotinen naisten sultanaatti.

 

Ruohonen toteuttaa tarinansa kevyesti, usein vakavan tyylillä parodioiden - sodat, petokset, murhatkin ja tyrannian toimenpiteet kuin leikkien.

Ei niin, etteikö loistokas hovi antaisi ilotulituksellista elämäänsä kateellisten katsojienkin ihastella. Alamaisten julmaa äksiisiä hirvitellä ja kansainvälistä, rodullista ja uskonnollista, tyyppigalleriallista ajan diplomatiaa päivitellä sekä mielikuvituksellisia asuhahmoja, karnevaaleja ja ratkihauskaa protokollaa naureskella.

Esityksessä tarunhohtoisen valtakunnan ylellinen elämä loputtomine juhlineen, juonittelevine poliitikkoineen ja vakoojineen, menneen ajan sivilisaatioiden merkillisyyksineen rinnastuu hämmästyttävästi omaan aikaamme.

 

Ennen muuta hovin maailma, Sulttaanin ja Rossan yhteiselämä, muuttuu elämänmakuiseksi, järkevästi rakastuneiden ihmisten elämäksi, josta nainen ja hänen valtiaansa yhdessä määräävät. Yllättävä tyrannin ja orjan rakastuminen vie tarinan moniksi hetkiksi kiinnostavan mielenkiintoiseksi seurattavaksi. Marja Salon Rossa on luontevan viisas ihmishahmotus, jonka elämä magnetisoi ympäristönsä ja läheisen hovinsa muuttumaan. Salon energinen ja valoisa hahmo loistaa läsnäolollaan tenhoavasti elämän voimaa ja mielekkyyttä. Hänen linnunkieliset puhekohtauksensa ovat esitysrikkautta koko tarinan luontoajatuksessa.

Paavo Kinnusen Sulttaanissa on alun yksinvallan hätäistä, jatkuvaa uhoa. Hieno muutos roolityössä, touhuavaksi, reippaaksi, vapautuneeksi mieheksi, jolle Rossan naisen lempeys ja viehätys suo tilaa elää omaa tyrannin osaansakin toisin kuin maailma ennen on perinteisessä järjestyksessä tottunut tyrannin kokemaan. Markku Maalismaa rakentaa Visiiristään ikiaikaisen valtiasketun, jonka luikertelevan notkea ja kekseliäs ajatus pitää tarinan yllättävyyttä koko ajan mielikuvituksemme täydeltä yllä. Jani Karvinen tekee tosikolta näyttävästä kapteeni-pyövelistä mainion yksinkertaisen käskytettävän, esimieskäskystä vaikka kuolemaankin syöksyvän marionetin. Henna Sormunen johdattelee entisaikojen hovillisesti vakooja-tarinaa meille varioiden, kaiken saduksi uskotellen ja Saima Haapasalo näyttelee sujuvan kimpun erilaisia tyyppihahmoja, kutsuttuja muutosasiantuntijoita, karhun ja sotilaankin - taidolla.

Esitys kaipaisi jotakin karsintaa tarinan ryhdittämiseksi ja kohtausten alut ja loput täsmällisyyttä sen seuraamista jäntevöittäviksi. Lavastus, jossa hahmot, tapahtumat ja kuvastot pääosin digitaalisina kuvina sekä varjoteatterina heijastuvat ja värittyvät reaalitotuutta keventävästi, vaatisi symbolisen visionsa rauhoittamista - nyt lähes kyllästyttävästi pyörivän, läpinäkyvän hentojen verhojen sulkeman häkkimäisen karusellimaailmanpyörän hallitsevuudesta.

Mozartin marssillinen musiikki toimi täydellisesti tunnelmia palvellen ja satumainen puvustus sekä valojen väritys sadun sepitteellisyyttä sopivasti korostaen.

 

Ainakin yhden toiveen voisi vielä toteuttaa: hienon perusteellisen ohjelmalehden valtavan selkeän ja yksityiskohtaisen tietopaketin voisi toimittaa ennen esitystä katsojan luettavaksi. Nyt jälkikäteen sitä lukiessa harmittelee omaa tietämättömyyttään tarinassa runsaasti esitetystä aikalaisajasta ja sen elämänsykkeestä.

 

 

SULTANAATTI

Käsikirjoitus ja ohjaus Laura Ruohonen, tekstin dramaturgi Pipsa Lonka, dramaturgi Eva Buchwald, lavastussuunnittelu Kaisu Koponen, pukusuunnittelu Auli Turtiainen, musiikki Riikka Talvitie, valosuunnittelu Ville Toikka, videosuunnittelu Timo Teräväinen, äänisuunnittelu Jani Peltola. Rooleissa Marja Salo, Paavo Kinnunen, Markku Maalismaa, Jani Karvinen, Henna Sormunen, Saima Haapasalo.

Esityskuvat Cata Portin

https://www.kansallisteatteri.fi/

Esitysarvio kantaesityksen ensi-illasta 23.11.2022