Superteatterin Ilmatar ensi-esitettiin reilu kaksi vuotta sitten (6.9.2021) Lahden korkean Radiomäen kentän syystuulisissa maisemissa yhdellä tanssitaiteilijalla teos tanssien. Muistan, kuinka nurmikolle kankain sijattu meri aaltoili hurjasti myrskyten tuulien tuiverruksissa, mutta itse tanssi oli sitäkin herkempää ja kauniimpaa, lähiyleisökoskettavaa, lumoavaa.
Aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa. Yksinäinen Ilmatar kyllästyi oloonsa ja hän laskeutui alkumereen. Meren tuuli teki Ilmattaren raskaaksi, ja hän kantoi lasta yhdeksän vuotta. Ilmatar nousi vedestä, jolloin taivaalle ilmestynyt sotka teki pesän Ilmattaren polvelle ja muni siihen kuusi kultamunaa sekä yhden rautaisen. Ilmatar liikautti polveaan, jolloin munat vierivät veteen ja hajosivat. Palasista syntyivät maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet. Viimein myös Väinämöinen päätti syntyä ja hän astui ulos maailmaan.
Ensi-esityksessä silloin tanssia ja esitystä hallitseva musiikki oli sävelletty kiinnostavan juonelliseksi, monisävyiseksi korkealuokkaiseksi partituuriksi kahden elävän muusikon ja kerronnan, laulun, kitaran syntetisaattorin uskomattomin, monipuolisin, uuskeksintöisin lyömäsoittimin tulkittavaksi, sävelkuluiltaan melodiseksi ja draaman rytmittämiseksi soitettavaksi, säestäväksi äänimaailmaksi - jota tanssija kaikki-ilmentävällä kehon notkeudella ja liikeratojen tehovoimalla taivaankappaleiden, tuulien, merien tenhoilla ilmaisi ja lopulta näin myös taruhahmo Väinämöisen synnytti.
Yhtä aikaa teatteritehosteorkesteri ihailtavan realistisesti, oivaltavasti, perehtyneesti, leikkisyyttä todellisemmin loi kymmenien uusien instrumenttien avulla maailman luomisen äänilavasteita ajatuksiimme, yleisölle näkyvänä ja kuuluvana kymmenien lyömä- ja helistinsoitinten nuo taivaankappaleitten ja maan muotojen vielä ennen kuulemattomat, syntymättömät olomuodot kilistimien, kolistimien, kumistimien natinat, kipinät ja sävelelliset äännähtelyt, jotka hämmensivät ääniavaruudellaan ymmärtämään maailmansynnyn tapahtuvan ja vielä silmin järkeilemään siinä sivussa, minkälaisilla viritetyillä vempeleillä, metalleilla ja helistimillä, jousilla synty oli ymmärrettäväksi kuin ihmisiä varten havainnollistaen ennustettu tapahtumaan.
Kuva Tommi Mattila
Nyt reilun kahden vuoden jälkeen Ilmatar esitettiin aidossa, hyvin varustetussa teatteritilassa kahden alunperinkin suunnitellun esitystaiteilijaekspertin voimin. Tanssijan lisäksi ajatustemme lento kipusi korkeisiin avaruutta tavoitteleviin sfääreihin trapetsitaiteilijan vaikuttavin koreografioin ja huimapäisten heittäytymisten yliluonnollisin, pelottavin liikesarjoin: liikuntaduo ihastutti taikuudellaan, huimapäisyydellään ja kauneudellaan.
Kuva Tommi Mattila
Orkesterin äänimaailma oli yhä livenä tapahtuvaa, toimivaa, vielä ensi-esitystäkin skarpimpaa musisointia draamanousuineen mutta sen soittamisen ihailtu näkyvyys katsomoon ei ollut alkuperäisesityksen ihmeteltävää, rentoa ja hämmentävää realismia, vaan miltei näkymätöntä. Teatteriksi esitys muuttui valoefektein ja värein - toisella tavalla kuin ensi-esityksessä luonnontuulien myrskytessä suomalaisessa luonnossa.
Välittömästi esityksen jälkeen yleisön saama kutsu tulla katsomaan ja kokeilemaan koko orkesterin laajaa soitinarsenaalia innosti hienosti reilun kymmenen katsojaa näyttämölle ihmettelemään ja kokeilemaan, muusikkojen opastaessa noiden soitinten hauskuutta ja kekseliäisyyttä -yleisön kokeillessa niistä monenlaisia äheltäviä ja koheltavia äänimaailmoita. Esityksen liikekielisen lumovoimaisen herkkyyden lisäksi tämä valloittavan hauska yleisön toiminta toi Ilmatar-teokseen interaktiivisuuden jälkimauteiseksi herkuksi.
Superteatterin
ILMATAR
ESITYSKONSEPTI: Tero ja Emilia Porali
TANSSI: Kati Taitonen
TANSSI/ILMA-AKROBATIA: Salla Santanen
SÄVELLYS JA MUUSIKOT: Tero Porali & Matias Partanen
ÄÄNENÄ NAUHALLA: Mirja Räty
ILMATTAREN PUVUSTUS: Mira Silvennoinen
KESTO: noin 30 min.
Arvion perusta: 12.10.2023 Vaahterasalin koululaisesitys
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.