Lahden kaupunginteatterin uutuusmusikaalilla on poikkeuksellisen suurta inhimillistä sisältöä ja sisäistä hehkua. Kertomus pienen kaupungin lounasravintolan kolmen naistarjoilijan arjesta ja elämänhaaveista on lohdullisen surumielinen, mutta silti vapauttavan hauskasävyinen tilitys mahdollisuudesta paeta elämän perhesuruja ja kauheuksia varastettuihin hetkiin, joissa työelämä muuttaa elämän merkityksellistä sisältöä antavaksi, työn rinnalla tapahtuvaksi naiseuden, rakkaudenhetkien ja minuuden löytämisen kokemusmaailmaksi.

Tarjoilijakolmikon naiset - Becky, Jenna  ja Dawn - puhuvat päivittäin toisilleen onnellisuutensa ja elämäntilanteensa suorasukaisesti puhki, ensikokemukset, ihastukset, pettymykset, ilonhetket, seksikokemukset, raskaudet, ehkäisyt niin valtavan luontevasti, että tuntuu kuin (mies)katsoja ei ennen tätä musikaalia elämän todellista mutkattomuutta, ronskiutta, luontevuutta, naiseutta olisi ymmärtänytkään. Työn ja perhe-elämän rajaamassa elämässä on määrättömästi onnen hetkiä, jos niitä etsii ja oivaltaa.

 

Perinteistä naiseutta ja työyhteisöä edustaa itse Waitress-unelmien reseptin keskusaihe, joka kertaa myös fraasin siitä, mitä kautta naisen tie johtaa miesten sydämiin.

Mitä ahmivatkaan lounasravintolan vakio-asiakkaat lounasherkuikseen, piirakoita, sillä tämä ravintola on sellaisiin erikoistunut halparavintola. Vuokapiirakoita on lajeina vaikka kuinka monenlaisia, joka päivä nämä samat ammattitarjoilijat hukuttavat murheensa työhön, leipovat uudenmakuisia piirakoita, reseptejä syntyy jatkuvasti. Asiakkaat saavat tilata ja toivoa täytteeltään täysin uusia tai valita jo entisiin tykästyneistä. Piirakka resepteineen onkin musikaalin keskeinen perusta, joka liittää naiset tarjoilija-ammatteineen, miessuhteineen ja asiakkaineen musikaalin yhdeksi harvinaiseksi - myös symboliseksi - pääjuonteeksi.

 

Haikean suloiseksi tarinan kohottaa naisten avoimuus ja rehellisyys toisilleen, se näyttää harvinaisen todellisen työkaveruuden,  ystävyyden merkityksen. Kertova musiikki - jos ei hittimäinen niin kauniisti ajattoman melodinen, usein myös iskevän raikas, rempseä rytmi siivittää tarinaan uusia, yllättäviäkin elämän sietämisen mahdollisuuksia koettavaksemme.

Anni Kajoksen tulkitsema Jenna on tekstissä läpivalaistu musiikillisesti laajasti, monin ajatteluttavin, vakuuttavin, sisäistetyin tunnelatauksin. Elämän sisältö, sen ilot, surut ja haaveet, todellisuus soivat kymmenin riimitetyin musikaalisooloin Kajoksen kaunisvärisen ja voimakkaan äänen laulussa väliin kylmän viiltävästi, joskus koskettavasti tai miltei tunnottoman apaattisesti ja sitten kuin kaiken menneen epäonnen kuittaukseksi muutaman laulun niin vapautuneesti, sydäntäyteisen lempeästi.

Mutkattomuutta elämän otteissa edustaa Ushma Olavan Becky rempseästi ja realistisesti tilittämällä koko naismyytin yksityiskohdista, rakastumisista, seksikokemuksista ja elämän jatkumisesta,  tempautumalla aina vastaantuleviin mahdollisiin sivusuhteisiin. Hänen laulussaan on ihailtavaa valmista, puhuttelevaa laulamisen varmuutta.

Hienoin, puhtoisin ja valoisin naiseuden hahmo paljastuu Dawnista. Milla Virtasen näyttelemä luonnollinen, punastuva kokemattomuuden hämmennys tuo elämän tahriintumattomuutta ja toiveikkuutta esityksen sisällöksi nuoren tytön elämän kuvauksessa, jossa vielä perinteisen ensirakkauden kaikki valtavat ihastusten ja tuhansien kuvitelmien taivaat paljastuvat. Virtasen laulussa on tuoreutta, musikaalisuutta ja liikunnassa tarttuvaa energisyyttä.

 

Miesten julmuus on näiden kolmen lähes sisarrakkaudessa yhteistyötään tekevän tarjoilijan päivittäiset puheenaiheet, pääasiallisena huolena Jennan aviokumppani, raakaluonteinen, itsekeskeinen alkoholisti-siipeilijä Earl, jonka Tomi Enbuska piirtää roolityössään väkivaltaiseksi julmuriksi.  Beckyn paremman elämän toiveet on nollannut lähes halvaantunut, vaippavaihdettava, viriilisti jo kykenemätön puoliso, ja kaikkien kolmen naisen yhteinen miesvitsaus on se jokaisen työpaikan pakkoriesa, pomo, Cal. (Mikko Pörhölän taitavan yksiniitiseksi tyypittelemä), jonka jatkuvan pomottamisen naiset osaavat jo kuitata ottamatta äkseerausta edes kuuleviin korviinsa.

 

Ei musikaalin tarina kuitenkaan mikään feminismin epistola ole, sen lahtelaissisällössä myös kokemuksissa kypsyneet ja ajattelunsa jyrkkyydessä pehmenneet rakkautta janoavat miehet nousevat suureen kunniaan. Jennan raskautta tutkiva lääkäri, tohtori Pomatter (Mikael Saari) tietenkin rakastuu silmittömästi tähän naiseen. Heidän kohtauksistaan löytyy kuin paluupolku jo unohduksiin jääneestä ensi-ihastuksesta, himosta ja rakkaudenkaipuusta. Saaren näytteleminen on hienovireistä, taitavasti nyanssoivaa, luontevaa ja herkkää. Mikael Saaren ja Anni Kajoksen kohtaukset tuntuvat esityksen kypsyneimmiltä palasilta. Heidän duettolaulunsa, liikekielensä, läheisyystunteensa, rakastelukohtauksensa ovat suurenmoista teatteria ja elämää suurempaa taidetta.

 

Mikko Jurkan, ravintolan omistajan, vanhan patriarkaalisen vakioasiakkaan opetukset, päivän lehden horoskooppiluennat, tarkkailut ja kahdenkeskiset keskustelut päivän kuulumisista, menusta, naisten elämästä - miten lämmintä huumoria ja ihastuttavia kokonaistunnelmia noista Jurkan lyhyistä hetkistä näyttämöllä välittyykään. Hänen puheensa on pilkun, hengitystauon ja rivienvälien tarkkaa replikointia, esityksen herkullista, suurta näyttelijätyötä.

 

Suuressa teatterisalissa musikaalia seuratessa saadaan istua pitkästä aikaa ruhtinaallisissa puitteissa katsojatuolien, upean esiripun, täydellisten teatterielementtien runsasvaikutteisessa ympäristössä, hienosti hoidetussa ja kohdistetussa näyttämöasemointia korostavassa valomaailmassa, taitavasti ajatelluissa ja salamavauhdilla vaihtuvissa interiööreissä, ylpeänä lahtelaisena kokea aidon orkesterin ilmestyvän lavastustekniikan karusellista välillä katsojien nähtäväksi täynnä monin instrumentein koko esitystä leimaavaa musisointia. Tosin taidokkaan orkesterin balanssit suuressa salissa taistelevat - kuten tavallista - soolojen ja lausuttujen sanojen kuuluvuudesta.

Lavastuksen näyttäviksi konstruoidut visiot vievät pääasiassa lounasravintolan avaraan ravintolasaliin, jossa tulkinnan kohtauksista yksi kaunein on suuren Juhani-näyttämön unohtumattomimpia - esityksen häät. Kohtauksen tyylikkyys, sen koko ensemblen tuoma ilon tunne ja ennen kaikkea Mikko Jurkan vanhan miehen johdattelema yhteinen häätanssiseremonia vihkipappeineen, epätodellisine vihkipareineen, kakkuineen, vieraineen, toiminnallisine visioineen kera hääorkesterin ja esiinastuvan viulistin lienee tämän musikaalin mieleenpainuvinta musiikkiteatteria ja yhteisöllisyyden  tunnetta. Oi, mitä teatterimusikaali voikaan meille sielumme rakennukseksi vielä tarjota! Eikä morsian Dawnin sulhasta Ogieta (Tuomas Korkia-aho) voisi enää riemastuttavammin, vauhdikkaammin tai mielikuvituksellisemmin tulkita kuin mitä juuri vain musikaalissa on yleisön hauskuttamiseksi mahdollista.

Mutta yhtäkaikki, Ilkka Laasosen ehyt musikaalin kokonaisilme hivelee harvinaisella sisällöllään sielua, viestii ohjaajan ja koko ensemblen paneutumisesta ja vahvistuu kohtaus kohtaukselta uudenlaiseksi musikaaliproduktioksi, sukupuolten harmoniaksi, luo elämän uutta toivoa oman itsensä löytäneistä ihmisistä, uuden tien alkajista.

 

Musikaalin tekijät ja esittäjät:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2021/08/maailmanmusikaalin-suomalainen-kantaesitys

 

Arvio Juhani-näyttämön ensi-illasta 1.9.2021