Valo%20ja%20pimeys%20konarttikuva%20b.jp

 

Suomalainen kamarimusiikki on ollut taidemusiikkina helpoin tapa tulkita elävää vakavaa orkesterimusiikkia kaikkialla maassamme. Suhteellisen pienellä soittajistolla saadaan suurten, maailman keskeisten säveltäjien työstä ottaa teoksia esitettäväksi, parhaissa tapauksissa myös tuoda uunituoreita uusia kamarimusiikille soveltuvia sävellyksiä julkisuuteen.

 

Myös korkean tason instrumenttisoiton suuret muusikot sekä kapellimestarit ovat kautta aikain löytäneet kamarimusiikista tien laajempiin orkesteriteoksiin. Esimerkkinä Helsingin kamariorkesteri, joka aikakausiensa nuorten muusikkojen kuten Paavo Berglundin, Jorma Panulan ja vielä Jukka-Pekka Sarasten luovin voimin kypsytti nämä suuret muusikot suomalaisen sävellysmusiikin aikansa korkeisiin taiteellisiin saavutuksiin

 

Nyt vuonna 2018 jälleen uudelleen henkiin herätetty Helsingin kamariorkesteri on Aalto-taideyliopiston, sen Sibelius-Akatemian pitkälle opiskelleiden kapellimestarin ja eri instrumenttien taitureiden keikkakokoonpanoissa kypsynyt orkesterina esimerkilliseen nuoreen taitoon, ehdottomuuteen ja väkevään tulkintavoimaan.

 

 

 

 

Kalevalanpäivänä 2020 sen todisti musikaalisesti täysipainoinen, perinteistä vaativaa jousimusiikkia ja täysin uutta kamarimusiikkia sisältänyt konsertti Temppeliaukion kirkossa. Ei edes kirkkoharvinaisuuden kliinisen massiivinen basso-oktaaveille ystävällinen akustiikka ollut esteenä, vaan otti lämpimän turvalliseen, isälliseen syliinsä kiihkeän nuorekkaan kaksituntisen konsertin.

 

 Helsingin%20kamariokesteri%20Temppeliauk

 

Helsingin kamariorkesteri

1 Viulu: Kanerva Mannermaa (Konserttimestari), Andrew Ng, Vadim Grumeza, Maija Mustonen

2 Viulu: Anna-Maria Huohvanainen, Angeles Salas, Lizzie Stewart

Alttoviulu: Antti Niemistö, Anthony Hall, Aida Hadzajlic

Sello: Laura Martin, Sofie Spanget Takkula

Kontrabasso: Aleksi Ruonavaara

Kapellimestari : James Salomon Kahane

Solisti: Mikk Langeproon, harmonikka

 

 

Ohjelma

  • Uuno Klami: Sarja jousiorkesterille

  • Tauno Aints: Konsertto harmonikalle ja kamariorkesterille Maailman kantaesitys

  • Einojuhani Rautavaara: Divertimento jousiorkesterille

  • Dmitry Šostakovitš: Kamarisinfonia c-molli op. 110a 

 

James%20Salomomnm.jpg

James Salomon Kahane

 

Uuno Klamin omaperäinen maailmansotien välinen suomalaisteos soi henkevästi konsertin avausteoksena. Sen sointisisältö suomalaiseen Kalevalanpäivään sopi hyvin konsertin lähtökohdaksi - Klamin 1930-luvun aikakauden kalevalaperinteen kansallisromantiikkaa välttänyt uudistusmielinen puhtaus ja selkeys hipoo suomalaisen orkesterimusiikin laaja-alaista täydellisyyttä. Tyylikkään plastisesti ja tarkasti James Salomon Kahane vakuutti heti ranskalaisen, varman ja ihastuttavasti yksityiskohtia poimivan, innostavan kapellimestariotteensa konsertti-illan vankaksi perustaksi.

 

 

 

 

 

 

Aintsin%20kuva.jpg            Mikk.jpg

 

Tauno Aints                                                                                                          Mikk Langeproon

 

Tauno Aintsin sävellystä - Konsertto harmonikalle ja kamariorkesterille - ei kukaan maailmassa koskaan ennen meitä kuulijoita ollut kokenut. Tiesimme vain, että solisti, virolainen harmonikkataiteilija Mikk Langeproon oli viime syksynä Sibelius-Akatemiassa saanut taiteelliset lopputyönsä päätökseen ja opiskellut sitä ennen Viron ja lähimaiden musiikkikorkeakoulujen merkittävien pedagogien opastuksessa, konsertoinut monet solistiset ja orkesterilliset konsertit.

 

Tunsimme jo entuudestaan Tauno Aintsin hurmaavan suuren sävelkielen teemavarastojen ehtymättömyyden, draamatajun ja huumorin, uutta luovat oopperat useiden vuosien ajalta Tarton Vanemuine-teatterissa, Estonia-oopperan tilaustöinä, hänen maailman lastenkirjallisuuteen perustuva koko-illan musikaalinsa Estonian suuressa salissa sekä hienot balettisävellykset, jotka jatkuvat vuosi toisensa jälkeen yleisön suosiossa. Niiden vierailut niin Suomen Kansallisoopperassa kuin myös Moskovan Suuressa Teatterissa ovat todiste ajantasaisesta, arvostetusta ja suositusta musikaalisesta virolaistaiteesta.

 

Nyt nämä kaksi virolaismusiikin uudenpolven tähteä olivat luoneet yhteisen orkesteriteoksen. Sille eivät ole vielä musiikkipiirit tai arvon kaikkiviisaat kriitikot antaneet musiikkisanastollisia määreitä, johonkin karsinaan rajaavia aitojaan, luokitelleet tai lajitelleet sitä mihinkään ismiin tai kategoriaan. Etukäteen ainoina teoksen musiikkivoiman takasivat äärimmäisen musikaalinen, yhteisilmaisullisen innostunut jousiorkesteri ja melko harvinainen solistisoitin harmonikka ja nyt vielä charmantti ja rohkea kapellimestari.

 

 

Omaperäinen, dramaattisesti moni-ilmeinen, kujeileva, värikäs teemoiltaan, juoksutuksiltaan, pikkushokeiltaan monia instrumenttiensa akustisia äärielementtejä kultivoidusti käyttävä sävellys on uudenlaista musiikkia, johon pakkorakastuu. Siitä jokaiselle kuulijalle jää oma sisäinen muotokuva.

 

Itse koen teoksen unenomaisena seikkailuna mielikuvitusmaailmassa, sen vauhtia ja äkkipysähdyksiä, hiushienoa koskettavuutta täynnä olevassa atmosfäärissä. Jotakin kuvitteellista, yhteistä transsimaista koin myös solistin yhdessä orkesterin kanssa saavuttaneen meissä kuulijoissa löytäessään tulkintaansa lepuuttavan unelmoivaa tunnelmaa, jossa solisti harmonikallaan kuin vuorokeskusteli jousiorkesterin kanssa toistensa tuntemuksista samalla meitä ajatuksillaan virkistäen.

Niin. Se on semmoista, että musiikki vie parhaimmillaan mukaansa muihin maailmoihin ja etuoikeutetun onnellisina sen tenhovoimasta pääsemme näille, hauskuutta ja yllätyksiä, jännittävyyttä täynnä oleville mielikuvitusmatkoille ja vielä sieltä takaisin elämän kontrastiksi - raakaan arkeen.

Ounastelisin Aintsille suurta elokuvamusiikillisen kentän valtausta, laajojen sinfoniallisten teosten löydettyyn loistavan omailmeiseen suuntaan kasvavaa rajatonta sävelvoimaa.

Omaan sielunmaisemaani Konsertosta jäi sävellyksen vaikuttava mielikuvituksellinen musiikkikokemus ja silti keveän vakuuttava ja luottava olo solistin, innostuneiden muusikkojen ja kapellimestarin loistavasta yhteistyöstä.

 

 

Eino-Juhani Rautavaaran - Divertimento jousiorkesterille - suomalaista suomalaisemmat sävelet olivat oikeastaan suora vastaus väliajan jälkeen konsertin nimeen Valo ja pimeys. Nautin Rautavaaran ja orkesterin kauniista sävelmaalailuista, kesäisistä kuvista ja talvisista maisemista - pohjoisen vastakohtien kauneudesta ja syvyydestä, suomalaisen fyysisen ja henkisen maisemamaalauksellisesta yöstä ja päivästä.

 

 

Ehkäpä Šostakovitšin Kamarisinfonia c-molli op. 110a on se yksi koetinkivi ja taitokynnys maapallon yhteisen jousisoitinmusiikin maailmassa, jolla teoksen esittäjät voidaan henkisesti laatutähdittää ja pyyteettömässä inhimillisyydessään todistaa.

 

Helsingin kamariorkesteri näytti yhteisöllisen, järkälemäisen varmuutensa, äärimmäisen kurinalaisen innostuneisuutensa ja huumaavan herkän eläytymisensä tässä hurjia maailmankuvia, ihmisen valtavia kärsimyksiä ja vähäistä palkitsevaa onnea kuvaavassa teoksessa. Tulkinta veti mukaansa niin voimakkaasti, että miltei järkyttyneinä, sanattomina, henkeä pidättäen oli nautinto antaa esityksen viedä voimallaan ja terävällä julkeudellaan mukanaan.

 

Se on suurta, elämänvoimaista, syvälle ihmisen tunteisiin musisointia, jota vain harvoin on saanut kuin yhteisrintamallisesti sävellyksen, esittäjien ja yleisön yhdessä kokea.

 

 

Konsertin lopuksi raikuivat yleisön ehdottoman kiitolliset aplodit, kapellimestarin uudelleen pakkomarssi kumartamaan aplodien jatkuessa vielä pitkään ja ansaitusti illan musiikkikokemuksen kiitokseksi.

 

https://www.helsinkichamberorchestra.com/lisaa-meista

 

Lis%C3%A4liite.jpg