60b.jpg

Kansallisteatterin intiimissä teatterisalonki Omapohjassa on koettavana yht'aikaa räiskyvän ilotulitteinen ja kaihoisan lämminsanomainen tilitys varhaisvanhuuden, tuon ihmisen kolmannen elämänvaiheen riemuista ja suruista Otso Kauton herkän arkisella, tyylikkäällä kokonaisotteella ja tekstin elämänläheiseksi värittävällä, tarkkasävyisellä henkilöohjauksella.

Veera Tyhtilän raikasta tekstiä on tervehdittävä kaksinkertaisella ilolla teatteritekstien aluevaltauksena.

60 kertoo standupista, julkkislööppisyydestä käyttövoimansa ammentavasta taiteenlajista. Aihe kuuskymppisestä naisviihdetaiteilijasta on harvinainen herkku teattereissamme yleisölle ja näyttelijöille.

Suomalaishuvittelun aallonharjalla polskutteleville stand up -koomikoille ja heidän nopeasti päättyville urakaarilleen on näytelmässä luotu ensi kertaa suomalaishistoriallinen taiteilijakuva, ammatin ensimmäinen muistokirjoitus. Stand up -koomikko, näyttelijäammattiakin hektisempi, pornologisempi, konjunktuurisempi, yleisökontaktisempi, heikkopalkkaisempi taiteilijamääre on kartoitettu osaavasti. Tekstin viehätystä lisää selvästi aihettaan sukupolvea nuorempi ote sanavalinnoissa ja tarinan äkkikäänteissä -törkeän ihanasti.

Ensemblen tekstin sisällön taiteellisen maittavuuden, uskottavan hehkeän sielukkuuden tarjoilee ennen kaikkea Terhi Panulan elämänkokemuksellisen syvällä luotaava näyttelijähabitus. Näyttelijä saa inhimillisen uskottavalla ja rehevän elämänmakuisella, räiskyvän impulsiivisella, vapautuneella otteellaan meidät kerrankin vilpittömästi nauramaan taiteilijaelämän kornin hauskalle, yksinkertaisen viihdyttämisen sääntöjen säätelemälle taitelijakuvalle. Mutta ehkä vielä enemmän vakavoitumaan kuuskymppisen stand up -naisen elämäntilityksen tragiikkaan uran vääjäämättömästi päättyessä kehon ulkonaisen kauneuden kuihtuessa, ideoiden ja vitsivaraston loppuuunkulumisen, lavakuoleman pelon ja yleisökadon tuhotessa loputkin tähteyden lumovoimasta. Panulan työ kantaa tekstin alitajuntaamme yleistäväksi hiuksenherkäksi hätähuudoksi ihmisen elämäntyön turhuudesta ja arvottomuudesta ja hylätyksi tulemisesta..

60a.jpg

Kuuskymppisen stand up -naiskoomikon uraan liittyvät miehet tuntuvat hekin näytelmän tekstihahmotteluina niin tutusti naisen elämän sivuosaisilta, pelkkinä esiintyvän naistaiteilijan arvostuksen vaakakuppeina - tukena tai ikeenä.

Juhani Laitalan aviosiipassa pinttynyt haavekuva oman naisen ikuisesta kauneudesta kantaa sentään muistona vielä ripauksen lämpöä, turvaa ja läheisyyttä aviosuhteeseen, jonka Laitala tulkitsee miltei satuttavan välinpitämättömäksi ja Petri Liskin työnantajasuhde naisartisti-tähteensä jää ankeassa tunteettomuudessaan ja omanedun tavoittelussaan sekin rumpuvispilöinnin kaltaiseksi hällävälisen huolettomaksi.

Antti Paranko kitaravirtuoosina taitaa tunnelmoinnin, jopa sanojen tavujen tarkkuudella sävyjä varioiden. Yhteislaulaminen on sopivan arkista ja kuuskymppisiä kartoittavan bluessahtavaa. Lavastus toimii kuin renesanssinen teatterillinen salonki hienosti rajaavine ja läpijuostavine helmiriippuseinineen.



Suomen Kansallisteatteri

Veera Tyhtilä 6O

OHJAUS Otso Kautto
LAVASTUS Camilla Nenonen
PUKUSUUNNITTELU Saija Siekkinen
MUSIIKKI Antti Paranko
VALOSUUNNITTELU Harri Kejonen
ÄÄNISUUNNITTELU Esko Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Tuire Kerälä
DRAMATURGI Eva Buchwald

ROOLEISSA Juhani Laitala, Petri Liski ja Terhi Panula
MUUSIKKO Antti Paranko

VALOKUVAT Tuomo Manninen

 

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/60/

 

Vuodatusmainos.jpg