Lahen uutisia tutustui kahden päivän ajan Tampereen Teatterikesän 2019 teatteritarjontaan.

Teatterikesän avajaisista raportoin jo edellisessä jutussani ja tässä koko ensimmäisen teatteripäivän koottu taiteellinen tilitys.

 

.

RATKAISU NAPPIA PAINAMALLA

 

 

Miro Santerin esitys VALMIINA LÄHTÖÖN Tampereen ylioppilasteatterin näyttämöllä, Teatterikesässä 6.8.2019

 

Käsikirjoitus,ohjaus ja esitys
Miro Santeri

Äänisuunnittelu ja tuotanto
Patrik Kivinen

 

Teatterikesän OFF-ohjelmiston esittelyssä Miro Santeri lupaa esitykselleen raamatulliset mittasuhteet. Hieman liikaa lupasi, mutta sitäkin persoonallisempaa tuli. Tuli kekseliäs, lähes käyttäytymislaboratoriomainen ajatusleikki, liikunnallinen ja hauskan ironinen ajattelukooste siitä, miksi me jotakin yleensä ajattelemme aloittaa saati todella tehdä ja kuitenkin jo ajatusasteella tekoaikeemme hylätä.

 

Miro Santerilla on teatteri-ilmaisun resursseja luontaiseksi esiintyjäksi, omalaatuista huumoria esityksensä tilkkeeksi ja valmius käsitellä meitä yleisöä taitavasti ja viihdyttävästi.

Hän on tilanneratkaisujen spontaani taituri ja varioi esitystään sitä mielin määrin  muunnellen oikkujensa ja ympäristöstä sekä yleisöstä saatujen ärsykkeiden ja vapaaehtoisten mukaan - näin esityksestä sukeutuu yllätyksellisyydessään kiinnostava.

 

Tekstin ajatus maailman tärkeimmän nappulan painamisesta puree katsojan mielikuviin laajentuvasti: mikä tuo maailman tärkein nappula on, maailmansodan alun napin painaminen vai oman elämäntavan muutos tai jotain niiden väliltä.

 

Tarvitseeko vajaan puolituntisen esityksen enempään yltääkään.

 

 

 

 

NAISVAINAAT HAUDAN TAKAA ELÄMÄNVOIMISSAAAN

 

Minna&Fredrika

Työväenmuseo Werstas, Teatterikesässä 6.8.2019

Ohjaaja ja käsikirjoittaja
Virva Itäranta

Rooleissa
Kirsi Nurminen ja Sirke Lääkkölä

 

Minna Canthin ja Fredrika Runebergin elämät eivät koskaan ole todellisuudessa kohdanneet. Siksi on suurenmoista fantasiaa tehdä näytelmäteksti näiden historiaan jääneiden aikakautensa merkkinaisten elämästä, kun todellisuuspohja ei olekaan apuna tai kahleena.

Canthin Minna elää juuri taas tänään ikimodernina ilman uusia henkilökuvanäytelmiäkin modernissa kirjallisuustutkimuksessamme ja yhä ajankohtaisena keskellämme naisasiansa täydellä volyymilla.

Hyvä on myös valottaa J.L.Runebergin rouvaa, tuota kaiken kulttuurin ja sivistyksen sivustakatsojaa, monen suomalaisen naisen elämänosaa ja juuri Fredrikaa vain miehensä maineen mukana historiaan jääneenä, tyypillisenä aikakauden tapojen vangitsemana naispersoonana.

 

Tekstikään, jossa kuulen mm. paljon Minna Maijalan Canth-väitöskirjan tuoreutettuja totuuksia, ei ole laadultaan ja puhekieleltään aivan huithapelia, vaan kohtalaisen sujuvakielistä  draamaa.

Ideana some-näkökulma näytelmän lähtökohtana ensin ihastuttaa, mutta kuihtuu nopeasti puisevaksi ja pinnalliseksi ohjausnäkökulman ja rekvisiittaleikin täyttäessä tulkinnan toimeliaisuuden esittäjien räplätessä pääasiassa kännyköitään.

Näyttelijätyönä esitys kantaakin pidemmälle. Canthin topakan vulgääri olemus saa Kirsi Nurmiselta vahvan fyysisen ja psyykkisen luonnehdinnan ja Sirke Lääkkölä kuorii esittämänsä Runebergin rouvan käyttäytymiskorrektiuden taitavasti historiahenkilöltään silloin, kun hän naisena pursuaa ulos ahtaista, säädyllisistä karsinoistaan - myös jo näytelmän käsikirjoituksessa.

Näyttämötaiteilijat Nurminen ja Lääkkölä loihtivat pitävät, horjahtamattomat luonneanalyysit, joilla esityksen dramatiikka ja kiinnostavuus pysyvät hyvin koossa.

Naisten unelmointikohtaus, kokeilu olla mieshahmo tai tanssiaskelten yritys ovat jo esityksen toiminnallista, sydämellisen hauskaa herkkua.

Ehkäpä esityskertojen mukana tekstin kohokohdat, nousut ja laskut saavat tarkemman rytmin nyt eräänlaisen epookkisen kuivuuden ja tasapaksuuden välttämiseksi.

Jo tällaisenakin esitys on tarpeellisen vahva uuspuheenvuoro aiheelta ja tulkinnalta suomalaisen teatterifestivaalin ytimeen.

 

 

 

TEATTERILLISEN VIIHTEEN SUOMALAISKÄRKEÄ

 

 

 

EINO LEINON EKSÄT

Käsikirjoitus Pinja Hahtola
Ohjaus Seppo Honkonen
Äänisuunnittelu Marko Pakarinen
Sovitus ja visuaalinen ilme työryhmä
Päähineet Heidi Tsokkinen /Hatlantis Oy
Muusien rooleissa Pinja Hahtola

Teatterikesän Ohjelmateltassa, Teatterikesässä 6.8.2019

 

Teatterikesän avajaisissa Pinja Hahtola antoi herkullisen näytteen monologistaan.

Teatterikesän Ohjelmateltan matalan katon, oluen ja viinin sekoittamassa hämyisessä tunnelmassa monologikokonaisuudesta, voimakkain väriheittimin keinovalaistussa, monin äänivastanäyttelijöin sekä runsain äänitehostein ennaltaäänitetystä tulkintarungosta tuli enemmänkin yökerhoshow, hauska illanvietollinen läpänheittotapahtuma - vähemmän spontaani ja turhankin ennalta-arvattava kokonaisuus - tosin tekstisyvyydeltä ja tasolta laadukas sellainen.

Teoksen näkökulma, mimiikka ja eleet valo-ohjatuissa värispoteissa jo suotta liikaa tunnelmoivat ja sumensivat teholtaan päivänvalossa toimivaa rohkeasti paljastavaa, suorasukaista sisältö- ja tulkintanäkökulmaa Eino Leinon valloittamien naisten pohjattoman laajasta karikatyyriluonnehdinnasta.

Pinja Hahtolan näyttelijäkyvyt valloittavat oivaltavalla komediallisuudella, sumeilemattoman heittäytyvällä ronskiudella ja synnynnäisen ilkikurisella charmilla. Ne nostavat esityksen kokemiini Tampereen festivaaliohjelman nautinnollisimpiin suomalaistoteutuksiin - teatteritaiteen tulevaisuutta mittaavan viihteen suomalaiskärkeen.

 

 

RYHMÄTEATTERIN UUTUUDEN  VOIMAA
 

Pyry Nikkilä, Roosa Söderholm, Robin Svartström, ja Santtu Karvonen        

 

 

Ryhmäteatterin HARRIET

Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä, Teatterikesässä 6.8.2019

Käsikirjoitus ja ohjaus Milja Sarkola

Lavastus Kaisa Rasila
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Musiikin sovitus Joel Mäkinen
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
Rekvisiitan suunnittelu Viivi Kuusimäki

Rooleissa Santtu Karvonen, Pyry Nikkilä, Minna Suuronen, Robin Svartström, Roosa Söderholm

Valokuvat Mitro Härkönen

 

Harvoin näytelmäesitys on yhtä aikaa ekonomisen pikkutarkka ja laskelmoiva, näyttelijätyössä lähes minimalistinen ilmaisussa, kohtauksissa täysin omatyylinen, kokonaisuutena tavattoman intensiivinen, tunnelmaltaan väliajattomanakin kuin akuutti kädet hiostava dekkari, vaikka aiheen todellisesta tapahtumasta on jo yli sata vuotta.

 

"Heinjoki, Karjalankannas 20. huhtikuuta 1918. Everstinna, sairaanhoitaja Harriet Thesleff oli majoittunut Ristseppälän maatilalle jääkärimajuri Olof Laguksen kanssa. Harriet, Olof ja jääkärimajuri Ero Gadolin lähtivät hevosajelulle. Kun he pari tuntia myöhemmin palasivat, oli Olof kuollut luodinosumaan. Kukaan ei muista, mitä todella tapahtui."

Tapahtuman sisältöä ovat koko kuluneen vuosisadan ajan tulkinneet uudelleen ja uudelleen erilaiset uudet dokumentit, kuulopuheet ja tietokirjailijat, viimeksi vuonna 2016.

 

Teoksen lähtökohta on harvinainen, käsikirjoittaja-ohjaaja Milja Sarkolan oman suvun selkiintymätön mysteeri. Se kertoo aseen laukauksesta, joka tappoi Suomen sisällissotien levottomina aikoina yhden sotilaan, ja variaatiot tapahtumasta elävät mitä mielikuvituksellisimmin kuvitelmin yhä.

Ainoa mikä on selvää ja varmistettua todellisuutta on päähän laukauksen saanut Olof ja paikalla ollut käsikirjoittaja-ohjaaja Milja Sarkolan sukulainen Harriet Thesleff.

 

Kun asiaan liimautuu tosi tai kuviteltu kolmiodraama, saavat myös sen takautuvasti kertovat dokumentaristit eri vuosikymmenillä tapahtumien henkilöille täysin erilaiset luonnehdinnat ja kertojasta riippuen sama tosihenkilö - Sarkolan isoäidinisoäiti Harriet - enkelistä perkeleeksi ulottuvaskaalaiset luonnekuvaukset.

 

Koko Ryhmäteatterin näytelmätoteutusta leimaa eräänlainen sotilaallinen ja rikostutkinnallisen, piirrosmaisen visuaalisen niukka selkeys. Sen tekee näyttämökuvaa hallitseva lavastuksen valkoinen suora seinä ja siitä avautuvien kolmen erikokoisen oven takaa tai ovenraosta asioita kuvittavat millimetrin tarkat toiminnalliset kohtausdemonstraatiot. Tarkat päivämäärät naulitsevat kohtaukset ajankohdiltaan dokumenteiksi ja juuri siksi erisisältöisinä antavat katsojan muodostaa itse mielipiteen tästä salaperäisyyden sumentamasta arvoituksellisesta sukumysteeristä.

 

Näyttelijätyö on minimalistisen tarkkaa, suuria, liioittelevia reaktioita ja eleitä välttelevää kohtausten kuvittamista.

Pyry Nikkilä ja Robert Svartström näyttelevät sotilaalliset olemuksensa tasavertaisen uskottavasti, joskin Nikkilän pianosoolossa roolista välittyy sentään hiven sotilaallisuuden vastapainoksi inhimillisyyttäkin. Minna Suuronen tekee jo ikääntyneen, kokeneen ja vahvan naisen vanhasta Harrietista taitavan hillitysti. Pieteettiä ja minimaalisuutta ohjaus rikkoo sopivan tarkoituksellisesti, rennosti ja elämänriemuisesti Santtu Karvosen roolityöskentelyssä rehevällä realismilla näytelmätekstin ratkaisemattoman kuivaan mysteeriin huumorin elonkipinöitä tulittaen.

 

 

Harvoin näytelmän roolikäsikirjoituksessa näyttelijä pystyy luomaan samalle roolipersoonalle täysin erilaisia luonnehdintoja kuten nyt Harrietista. Sisältörikkain, rakastettavin, syvällisin ja kevään näytelmäkirjallisuutemme yksi upeimpia naisrooleja on koettavissa tässä näytelmässä. Sen tulkitsee Roosa Söderholm vuoroin sensuellin viettelevästi, vuoroin nuoruuden ailahtelevasti tai räiskyvän temperamenttisesti. Söderholm elää naishahmonsa ja toteuttaa ne nautittavalla, tuoreuskypsällä roolityöskentelyllä herkkävaistoisesti ja puhuttelevasti - kuin suuri näyttelijäshamaani tunteillamme, sympatiallamme ja antipatiallamme mielin määrin leikitellen.

Poikkeuksellisen omailmeisen draaman, sen hienosti muotoillun rakenteen ja keskushenkilön roolin, ohjauksen ja teatteriensemblen tyylikkään tulkinnan mukana alkaa katsoja pohtia totuuskäsitteen aina yllättävää filosofiaa uudelleen monessa muussakin elämänsuuruisessa ratkaisemattomassa kysymyksessä.

 

 

 

.

Teatterikesän Pääohjelmistoon kuuluvista näytelmistä Lahen uutisia on jo ennakkoon katsonut kaksi, joista tähän niiden arviot:

 

Lion

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2019/01/marc-gassotin-maaginen-sirkus-show-1

 

Babylon 

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2018/10/red-nose-companyn-babylon