Lahden kansanopiston teatterikoulutus etsii uutta suuntaansa ja tilaansa. Koulutuksen tyyssija, 110-vuotias, kaupungin historiallisesti merkittävin arvorakennus, komein ja monipuolisin opistorakennusylpeys Lahden kansanopisto on myyty, koulun toimisto sijoitettu Sammonkadulle, opetuslinjojen koulutuspisteet ympäri kaupunkia. Teatterikoulutukselle kunnostetaan koko ajan omaa tilaa entisestä elokuvateatteri Ilveksestä Aleksanterinkadulla.

 

Kansanopisto%20syksy%2018-%20El%C3%A4m%C

Elämän makeutta pussista *

 

NÄYTTÄMÖLLISIÄ TIIVISTYMIÄ

 

Me saimme ensimmäiset maistiaiset  27.9.18 klo 19 kansanopiston teatterikoulutuksen tilanteesta uusien kahdenkymmenen Teatteri 1 oppilaan näyttäessä, mitä he olivat saaneet teatteriopinnoissaan aikaan vajaassa kahdessa ensimmäisessä kuukaudessa.

 

Laulu ja laulaminen on vankassa ja henkevän musikaalisessa Virva Immosen ohjauksessa jo heti alkuun koko ryhmällä nautittavan yhteisvoimallisessa tulkintatehossa kohdallaan. Tilaisuuden alku- ja loppulaulut olivat illan parasta ja kypsintä taiteellista antia. Laulu ja sen sisällön elävä yhteistulkinta tulee olemaan yksi tämän teatteriryhmän varmoista valttikorteista.

 

Teatteria tekeville on tärkeää saada näyttää työnsä muillekin kuin toisilleen. Kansanopiston uuden kouluttajan Aleksi Lavasten ohjaama Näyttämöllisiä tiivistelmiä oli siksi oikeutettua toteuttaa, vaikka sen taiteelliset ansiot vielä osoittautuivat harjoitelmallisiksi luonnoksiksi.**

 

Esityksessä näimme kymmenen kohtausta, kymmenen eri näyttelijäduon tulkintoina. Vakuutuin tämän kahdenkymmenen näyttelijälahjakkuuden läsnäolosta näyttämöllä itse luomissaan kohtauksissa, selkeästä puheesta, toisten kohdalla jopa luontevasta eläytymisestä. Jokainen kohtaus tuntui idealtaan ja toteutukseltaan kiinnostavalta. Kohtausten vaihdot toteuteuttiin harvinaisen toimivasti ja tyylikkäästi.

 

Parin kuukauden aikana kypsyneiltä harjoitelmilta ei voi enempää vaatiakaan - siksi ensivaikutelmana muutama kovin spontaani ajatuspohdinta puolitoistatuntisesta esityskokonaisuudesta.

 

Kummallisen samankaltaisiksi, kyökkirealistisiksi (opiskelijaboksin ruokailuhetkiksi) opiskelijat olivat aiheensa tapahtumamiljööt ja tunnelmat tekstittäneet: yhtä lukuunottamatta ymmärsin niissä syötävän tai juotavan - useimmissa teetä - varsinaisen toiminnan muotona. Suurissa draamoissa tuo aineellinen nautiskelu on paljon harvinaisempaa.

 

Alkupuolen muutamaan kohtaukseen löytyi dramatiikkaa, joka ammattiteatterin tapaan pilattiin turhaan huutamalla, ja bravuuri v-u loppukaneetti -huudahdus tuhosi myös yhden loppupuolen kohtauksen sinänsä hyvin kehitellyn ja maulla näytellyn tarinan. Paljon vakuuttavampaa olisi ollut sisältä sielusta kummunnut suuttumus ja reagointi - huuto tuntuu näyttämöllä aina ylireagoinnilta ja niin kovin tavanomainen vituttelu latistaa kerrankin sanottuna taiteen matalaksi yleisökosinnaksi.

 

Illan kypsimmäksi esitykseksi ajatuksissamme valikoitui sisaruskämpän kohtaus Elämän makeutta pussista, jossa nuoret loivat luontevuudella, huumorilla, kohtauksen rytmittämisellä ja yhteisnäyttelemisellä aidon kosketuspinnan yleisöön ja sen nautittavaksi. Lapsuus ja nuoruus tavoitettiin tuossa kohtaushelmessä lämpimän tuoreesti.*

 

Näyttämöllisiä tiivistymiä esiintyjäduot:

Clarissa Rosi, Melina Tolppala / Roosa Vuokkola, Ida Riikonen / Evita Aaltonen, Veera Anttila / Esme Kaislakari, Tiia Lyijynen / Ilona Karppelin, Nella Backman / Carita Hiltunen, Sauli Pietarinen / Emma Johansson, Roosa Honkanen / Valtteri Juvonen, Emma Pälsynaho * / Christian Lairikko, Vilma Tuomi / Vincent Kinnunen, Ronja Keiramo

 

 

 

kyn%C3%A41.jpg

Kolmesaliseksi teatteritilaksi Ilves-elokuvateatterin kunnostus oli vielä kesken ja lopullisesti hahmottumatta  Sen suuri sali tuntui avaralta, joustolattiainen harjoitussali toimivalta ja esitysillan yläsali jo kelpo teatteritilalta kuuluvuuksineen, sisustuksineen, sopivankorkuisine estradeineen, nousevine katsomoineen sekä teatteritekniikkoineen. Tosin yläsaliin pääsy (entisen Ilveksen suuri parvi) on liikuntaesteisille kapeudessaan ja portaikoissaan mahdotonta.

Ilveksen entinen perinteikäs ja tunteikas teatteriaula huusi poissaolollaan. Nyt yleisön odotustilat olivat valkoisen varastokäytävän oloiset mielikuvituksettomassa arkkitehtuurissa, tunnelmassa ja tyylittömyydessä.

Puhumattakaan teatteriin sisäänkäynnistä kaupunkimme pääkadulta, Aleksanterinkadulta: Lahti ei tunnetusti osaa hoitaa ihmisille tarkoitettua kaupunkiaan, vuosia kestäneitä, aina vain jatkuvia Aleksi-rakennusprojektejaan. Kymmenien liikennekaiteiden seassa piti löytää Ilves-teatterin pääsyaskelma väliin soritetussa, laatoitetussa tai asfalttisessa, kuoppia, nousuja ja laskuja täynnä olevassa katurakennelmakaaoksessa, pimeässä.

 

** https://www.teatterikoulutus.fi/uutisia/teatteri-nayttamollisia-tiivistymia-27-9-2018

 

Lis%C3%A4liite.jpg