Seinäjoen kaupunginteatterin Lapualaisooppera on vavahduttavan komea teos, jossa uhkea laulun voima käy ylitsemme ja sielumme syvyyksiin järkälemäisellä teholla sydänvereen taisteluiskunsa jättäen.

Tuntemukseni Lapualaisoopperaan juontaa syntylonkeronsa sen alkuperäisesittäjistä. Ohjasin kansankynttilänä 1963 RUK:n kurssin 111 pääjuhlaan upseeripäällystön valitseman heiveröisen  hömpsötyksen - niin kuin usein armeijan kulttuuriarvokäskyjärjestyksessä on tapana. Keskeisinä näyttelijöinä olivat upseerikokelaskollegat Eero Melasniemi ja Kari Frank, jotka synnynnäisillä taiteilijalahjakkuuksillaan pelastivat koko esityksen. Kun aikaa kului kolme vuotta, nämä miehet ynnä monet tuttavat nuoret kulttuuriradikaalit kuten Pertti Lumirae täyttivät Helsingin Vanhan ylioppilastalon lavan Arvo Salon/ Kaj Chydeniuksen Ylioppilasteatteriin tilatun juhlanäytelmän Lapualaisooppera kantaesityksellä..

Se oli röyhkeän paatoksellinen ja avoimen poliittinen. Se ruoski vasemmistoidealismin vimmalla lapuanliikettä ja 1930-luvun äärioikeistolaisuutta ja nosti esiin niiden väkivaltaisuudet. Se julisti 60-luvun suurista aatteista, saarnasi väkivallan lopettamista ja hippiaikaista sodanvastaisuutta. Teoksesta tuli suomalaiskulttuurin oikeistoeliitin ja vasemmistoradikaalien rajat piirtävä merkkipaalu. Lapualaisoopperan parodiaksi kirjoitettu todellisuus Suomen 1930-luvun sisäpoliittisista tapahtumista kävi läpi kaikki kunnianloukkauksen oikeusvaiheet aina Korkeinta oikeutta myöten. Sen keskeiset nuoret ylioppilastaiteilijat löytyvät sittemmin suomalaisen teatteritaiteen merkittävistä ammattilaisista - 1970-2000 -lukujen ohjaajista, näytelmäkirjailijoista, elokuvantekijöistä, näyttelijöistä, laulajista ja teatterikouluttajista.

Hyvää, tyyntä, turvallista perhe-elämää hamuavana jäin tästä kaikesta ymmärtämättömänä paitsi. Vuonna 1967 näin teoksen ensi kertaa ammattiteatterissa - Lahden kaupunginteatterin Karirannan kesäteatterissa Seppo Haukijärven ohjaamana. Silloin vasta sytyin Salon lapualaisoopperan parodiaksi kirjoitetulle tositarinalle ja Chydeniuksen kauniin paatokselliselle, julistavapontiselle musiikille.

Seinäjoen kaupunginteatterin Lapualaisooppera 2019 on uholtaan ja voimaltaan esimerkillinen teos koko yhteiskunnan jäsentämiseksi tänään. Lapualaisoopperan ytimistä valkenee tämän päivän suomalaiselle aidon aatteellisen voiman merkitys.

Teatterin tekijät ja katsojat ympäri Suomenmaan, käykääpä katsomassa teatterivuoden täydellisimpiä, ehdottomimpia, rohkeimpia, vakuuttavimpia näyttelijätöitä - niitä Seinäjoen Lapualaisoopperan esityksen yhteisnäyttelemisen tenhovoima on tulvillaan.

Pekka Hännisen Muilu on silmittömän hurjaa ja pelottavaa näyttelijäilmaisua joka sekunti, vastustamattomasti mukaansa kouraisevaa sisäisine kiihkoineen, väkevine rumpukasapanosräjähdyksineen, Ilona Pukkilan Hurja Hilja vihan ja katkeruuden, kuoleman ylipapittarena kuin suuri kaamea kauhutar, ja molemmat niin vahvoina laulavina tulkitsijoina naulitsevat meidät psykedeelisten aineiden tapaan valtaansa. Sari Jokelinin hienoa roolityötä, lämmintä, viisasta ja sovittelevaa Kosolan emäntää saa katsoja rauhoittuneella sydämentykytyksellä myötäillen seurata. Muilutusten ja Mäntsälän kapinan  päällikköä, ryssävihaajaa, uhkean uljasta ja pelkäämätöntä Vihtori Kosolaa, Esa Ahosen sisäistä ja ulkoista hahmoa Lapualaisoopperan täydellisenä näyttelijätyönä, saa harvoin kokea: Ahosen kuulu Kosolan laulu - Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalaa - lapualainen mahti vie koko teatteriensemblen väkisin mukaansa yhteisrintamaan. Näytelmän lopussa ohjaaja antaa periksi ja Ahosen herkistynyt Kosola-hahmo vankeutensa kärsittyään alistuu vaimonsa viisaudella tekemään sovinnon elämälle - kenties teoksen uudistavimmassa, lohdullisimmassa ja kauneimmassa kohtaustoteutuksessa.

Näyttelijätyönä teos onkin ehdoton, tinkimätön, täydellinen.

Ohjaaja Juha Luukkonen vain vilauttaa esityksessä Lapualaisoopperan ensiesityksen 1960-luvun aikakautta parilla kauniilla hippilaulelmalla, mutta hahmottaa muuten esityksen vuoden 2019 tapahtumia vasten. Luukkonen ei harrasta kompromisseja. Hän antaa tulla täysillä rasismit, pakolaiset, persulaiset, syrjäseutujen autioitumiset - kaikki yhteisömme epäonnistumiset ja väkivaltaisuudet. Niiden sisältä ahdistava ja medioissa tämän päivän väkivallanteoksi nostama lööppinen maailmanmeno on meissä jokaisessa katsojassa tunnistettavana, Luukkonen yrittää sanoa. Myönnytyksin on mielikuvarunsaus pakko siis sietää - samoin Chydeniuksen hienot runoriimipoljennot rockiksi oijottuina aikamme rytmeinä sekä tahalliset tunnelmoinnin ylilyönnit. Härski pikkulapsen rooli yleisön itkettämistarkoituksessa ei ole ohjaajan mielestä falski, vaikka monen katsojan mielestä on. Tässä Luukkosen Lapualaisoopperassa katsojalla on siis suuri kunnia, vastuu, tehtävä löytää teoksesta sen alkuperäinen historiallinen pohja ja parodisuus.

Teatterityönä seinäjokelainen Lapualaisooppera-harvinaisuus ei löydä yhteisrintamalliselta genreltään vertaista. Tänään kuten 1960-luvulla teatteri pystyy välittämään samat, pohjanmaalaisten juurevien talonpoikien ja isäntien ynnä osattomien työläisten vihat ja isänmaalliset mielipiteet toisilleen. Seinäjoen Vanhan teatterin intiimiltä lavalta ne tulevat catwalkeja myöten suoraan yleisön syliin niin lähelle ja ajanhermolle, että järkytymme ja ihastumme yhtä aikaa. Nytkin on aate voimissaan - esitys vakuuttaa. Esitykset on lähes loppuunmyyty.

SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Arvo Salo - Kaj Chydenius - Juha Luukkonen

LAPUALAISOOPPERA

Vihtori Kosola Esa Ahonen  Elin Kosola (edellisen vaimo) / Painivalmentaja Sari Jokelin  Hurja Hilja (maisteri) Ilona Pukkila (vier.)  Artturi Vuorimaa (kansanedustaja) Jani Johansson  Muilu Pekka Hänninen  Vähätalo Henna Sormunen  Vihtori Herttua Joonas Snellman  Asser Salo (kirjakauppias) / Vähätalon isä Heikki Vainionpää  Lyyti (protestilaulaja) Natalil Lintala / Hanna Gibson  Lapin akka / Vähätalon äiti / Nainen Lapuan Työväentalolla / Pelimyyjä Mia Vuorela Eerik Petter Mättö (suutari) / Naapurin Yrjö / Isontalon renki / Puolustusministeri / Aleksander Krupinov Jukka Puronlahti  Maria (Mätön vaimo) / Toimittaja / Pakolainen Mari Pöytälaakso  Petteri Mättö / Heljä / Salon tytär Hilla Rämäkkö

Lisäksi punaisia, mustia, koululaisia, vankeja keskitysleirillä jne…

Kitara Tuomas Luukkonen  Koskettimet Timo Ristilä  Rummut Pekka Hänninen

Sovitus ja ohjaus Juha Luukkonen  Äänisuunnittelu ja musiikin sovitus Sami Silén  Laulujen harjoituttaminen Timo Ristilä ja Sami Silén  Lavastussuunnittelu Juho Lindström

Arvio näytelmän esityksestä 23.11.2019

https://seinajoenkaupunginteatteri.fi/