Sappee on tähän asti ollut meille suomalaisille kulttuurifaneille melko tuntematon, kartalla ja luonnossa lähinnä hiihtokeskus majoitusmahdollisuuksineen jylhissä Pälkäneen metsäisissä maisemissa. Sen täksi kesäksi valmistuneet satojen autojen asfaltoidut parkkipaikat, vahvistuneet majoitus- ja sosiaaliset palvelut, seikkailupuiston hurjat, uusitut seikkailutelineistöt, kymmenet erilaiset liikunta-aktiviteetit ja nyt myös uniikit henkiset elämykset ovat kertaheitolla nousseet maamme kesäkulttuurikokemusten kärkeen.

 Jo omissa jyrkissä maastomuodoissa, nyt jälleen myös henkevässä, kevyen musiikin teatterillisessa täydellisyydessä korkealle, kauas ihmisten ilmoilta luonnon keskelle syntynyt Sappeen nouseva, katettu katsomo yli viidellesadalle. Näyttämö on jo itsessään kiehtova esitysmiljöö ajan patinoimine lautalattioineen.

Tämänkesäisen - pandemian jälkeisen ensimmäisen kesän - teatteritapauksen jälkeen Sappee on jo hetkessä kohonnut suomalaisten kesäteatterien musiikkinäytelmien iskelmätaivaaksi - kulttuuritapaukseksi Eino Grönin Tango D'Amore -musiikkiteatteriesityksellä.

 

Porin teatterin 2018 reposaarelaisen painijapoika Eino Grönin elämäntyötä valottavasta musiikkimuistelusta on kulunut jo neljä vuotta - saman käsikirjoituslähtökohdan, osin tekstinkin ja koko ohjauksen tehnyt Heikki Paavilainen on luonut nyt suomalaiseen kesäteatteriin ainutlaatuisen aidon, herkän, luontevan pikkueleisen, hurmaavan musiikkinäytelmätapauksen. Tänä kesänä ei enää vain kauniisti muistella menneitä, siinä eletään raikkaasti, vastustamattoman intensiivisesti, rakastettavan elävästi ja elämänmakuisesti yhden kevyenmusiikin ainutlaatuisimman, vaatimattomimman, tangomaestro Eino Grönin musiikin ja persoonallisuuden lämminhenkisessä viehätysvoimassa esityksen joka hetki, repliikki, sävel ja tahti. Erona tavanomaiseen musiikkinäytelmään on, että Grön itse aidosti on mukana koko ajan näyttämöllä kehollaan, pikkuisin juuri ja juuri havaittavin reaktioin, ajatuksillaan, ihailtavan usein myös omilla upeilla soolonumeroillaan. Esitys tempaa koko ensemblen taitavuudella mukaansa koreilemattomaan, sisäisesti kauniiseen, musikaalisesti suorastaan loistokkaaseen suomalaisten musiikkinäytelmien kesän 2022 taivaisiin.

Esityksen lumovoima on Eino Grön itse: hän vielä nyt 83-vuotiaana laulaa kuin ennenkin - niin vahvasti tuntevasti, kauniilla pehmeän villankarhealla bassollaan että on pakko antautua, liikuttuakin kerta toisensa jälkeen.

Teatteria tämä ei enää oikeastaan olekaan - esitystenho tulee kuin suoraan Grönin sydämestä, läsnäolosta ja esiintymisestä. Teatteriksi se muuttuu vain pikkuhiukkasen ulkonaiselta olemukseltaan, jossa vastustamattoman taitavat näyttelijät luovat sopivan pienin viisaan ohjauksen suomin elein ja hahmotuksin suomalaisen iskelmäkulttuurin nimikermasta karikatyyrejä Toivo Kärkeen, Junnu Vainioon, Olavi Virtaan niin kuin ne vain voidaan elämänhehkuisiksi persooniksi näyttelijälahjakkuuksin luoda.

 

 

Kolme keskeistä tekijää esityksessä on: ensin ja ylinnä Eino Grön aidosti persoonana, taiteilijana, toisena hänestä aikaamme heijastettu nuori Eino Grön Joni Leponiemen lumoavalla tangolaulajaäänellä, persoonallisen sympaattisella eläytymisellä, sisäistetyn huumorin avulla ja kolmantena esityksen voimalatauksen luo Heidi Kirves - taitavasti, empaattisesti näyttelevä, nuorekas ja rehevän valoisa Einon Marjatta-vaimo.

Näin esitys tavoittaa musiikilliseen ilmaisuunsa vetoavaa, luontevaa inhimillisyyttä, rakkautta ja rakastumista, perhe-elämän koossapitävää, perheen sisällä vallitsevaa taiteilijasuuruutta tukevaa ymmärtämistä ajateltavaksemme.

 

En voi kuin ihmetellä Eino Grönin yhä taipuisaa, ilmaisevaa, tulkintakypsyydessään yhä vain lumoavampaa esiintymistä, en Leponiemen vertaansa vailla yhtä omapersoonaista, vaikuttavaa ilmestystä ja laulajavoimaa, kaunista äänimateriaalia tai Heidi Kirveen herkän kaunista, sympaattista naiseutta ja ihanaa laulun puhtautta, tunteen ja rakastumisen paloa.

 

On harvinaista, että teatterilavalla kaikki kahdeksan näyttelijää osaavat laulaa sydäntäsärkevän ja samalla taatun terapeuttisesti sydäntähellivän puhtaasti, persoonallisesti nuo jo usein kuluneiksi luullut iskelmät ja saavat ne elämään ja meidät ajattelemaan säveltensä ja lyriikkansa sanomaa - elämän puuduttamat tunteemme repaleetkin eloon kirvoittaen.

Monta dokumenttista yksityiskohtaa maallikkokin ehtii esityksestä vaistota: Junnu Vainion ja Eino Grönin perheiden pitkäaikainen ystävyys jo Suomessa, sittemmin Floridassa, Helsingin Kulosaaren kaupunginosan kevyen musiikin kymmenien ammattilaisten, kaikkien mahdollisten suomalaistähtien asuminen samassa kaupunginosassa. Roolitöistä Juha Pullin ilakoivan rento ja hauska Junnu Vainio, Jannastiina Hakalan Eikka-poikaa musiikkiin orientoiva päättäväinen äiti, Jyri Ojansivun tunnistettavan ressukka Olavi Virta -luomus ja Mikko Huovialan näyttelemä Toivo Kärki -auktoriteetti antavat todentuntua tarinalle maulla ja lukuisilla yksityiskohdilla.

 

Itse pidin tietenkin esityksen kymmenistä tangoista, ylinnä väliajan jälkeisestä koko ensemblen raikkaasta Monosen Satumaan tulkinnasta, Viimeisestä illasta ja Sä kuulut päivään jokaiseen - jossa Eino Grön laulaa Marjatta-vaimolleen. Esitykseen liittyy kauniin tyylikkäästi, pieteetillä toteutettu kohtaus Eino Grönin Marjatta-vaimon joka hetki syvenevästä dementiatilasta. Koskettava on myös maestro Grönin esittämä, Junnu Vainion hänelle omistama laulelma Ääretön aava ympärilläin.

Mielettömin musiikkikokeilu on kun Joni Leponimi Eikkana levyttää Floridassa Jukka Kuoppamäen Sininen on taivas -iskelmää Argentiinalaiseksi tangoksi. Hauskaa esityksessäkin on monin kohdin elämämme ratoksi jälkeenpäin muisteltavaksi, tilkkeeksi paikallista pälkäneläistä tietämättömyyshuumoria verrattomassa saunakohtauksessa, mutta kenties mainioin koko ensemblen reteen kivasti laulama ja tanssima Junnu Vainion ilotteleva, jatsahtavan vetävä Janatuinen-humppatango. Siinä ja useissa esityksen tanssituokioissa Claudia Ketonen & Marius Toperczer-Muresan luovat tanssin liikekielen eksotiikkaa silmiemme ihasteltavaksi, myös yhdessä koko ensemblen kanssa.

Näyttämökuvan takaosan lävitse heijastuu taitavasti musisoiva nelijäseninen teatteriorkesteri soittimineen - Jukka Hänninen, Mirka Dojan, Jyrki Telilä ja Miika Perkiö. Orkesterin silhuetti iltaesityksessä toivottavasti tarkentuu nyt päiväesitystä kirkkaammaksi, niin keskeisen taidokkaan rungon orkesteri antaa tälle harvinaiselle musiikkiteatterille. Äänentoisto on ulkoilmaesitysten kuninkuuslaji - tässä tuotteessa se saakin ansaitun kuninkuuskruununsa balansseiltaan ja oivaltavuudeltaan.

Yleisön pitkät aplodeeraukset lopussa spontaanisti seisomaan nousten todistivat Tango D'Amore -musiikkiteatterin valloittaneen täydellisesti meidät kokijansa.

 

Kaikkiaan 29 esityksestä on vielä jäljellä 24 aina elokuun 21.päivään saakka.

 

https://www.suomenkesateatteri.fi/sappeenkesateatteri/