Mikko%20Porkola-normal.jpg

Mikko Porkola Lahdesta on yksi kahdestakymmenestä neljästä taiteilijasta, joille Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin Hämeen taidetoimikunta jakoi vuoden 2014 kohdeapurahan.

Useimmiten maamme valtiovalta paikkakuntavierailuillaan edustaa puhtaasti rahaa ja sen valtaa: siksi valtiovaltaa tulevat kumartelemaan paikkakunnan nöyräselkäiset herrat ja etenkin seudun luottamuspaikoilla pullakahvittelevat narrit.

Kun Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) tulisieluinen, sympaattinen ja yleisönsä helposti ajatuksiinsa vangitseva johtaja Minna Sirnö vieraili eilen Lahdessa,  paljastui taiteilijoille tarkoitettu edistämisraha  määrältään killinkimäisen taskukokoiseksi: Taiteen edistämiskeskuksen budjetti edustaa 0.06% Suomen valtion 6.6 miljardin budjetista. Se on niin vähän, että konsensuksella toimivalla valtakunnallisella säästömentaliteetilla raha voitaisiin helposti pyyhkäistä pois koko Suomen budjetista.

Paikalle olikin rientänyt salin täydeltä työpanoksestaan ja ammattinharjoittamisestaan huolestuneita taiteilijoita musiikin, näyttämötaiteen, muotoilun, arkkitehtuurin, kuvataiteen ja kirjallisuuden taiteenaloilta, läänin taidetoimikunnan jäseniä, valtion taidetoimikuntien jäseniä sekä tasan kaksi kaupunginvaltuutettua, jotka otteillaan ja aikaansaannoksillaan onneksemme tunnetaan harvinaisina valtuutettu-poikkeuksina kaupunkimme taide-elämän asiantuntijoina.

 

Lyhyet alustukset

Lahtelaisherroista vain yksi oli pyydetty alustajaksi, Lahden kaupungin kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos. Hän kertoi lyhyesti Lahden kulttuuriasioiden kokonaisuudesta ja työstään, jossa jälleen mm. kartoitetaan ja päivitetään Lahden kulttuurikenttä. Ja - niin kuin kulttuuriasiainpäällikköasemaan näinä aikoina ilmeisesti kuuluu - karsitaan tietenkin menoja kaikessa mahdollisessa, varsinkin tiloissa, jotka varta vasten on tehty eri taiteille (Sibeliustalo, Kaupunginteatteri, Vaahterasali, Pikkuteatteri jne.). Ne pyritään saamaan tuottaviksi vuokraamalla neliöt ja seinät myös ihan muille kuin kulttuuria tarvitseville. Paikkakunnan ylimmästä kulttuurivirkamiehestä on näin tullutkin johtava kulttuurin priorisoija ja saneeraaja!

http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/82AD664F537C2DB2C2256F3F004AD40D

Kristian Keinänen alustajana edusti Ladecia (siis Lahden kaupungin ja lähikuntien 75 työntekijän suuruista kehittämisfirmaa). Hän tunnusti tulleensa vastikään tehtäviinsä, jotka liittyvät muotoilun taitajien liiketoimintaan ja sen kehittämiseen. Vaikka Keinänen itse on Lahdessa muotoilukoulutuksen saanut ja pari vuotta toiminut muotoiluyhteistyössä Kiinan mantereella, hänellä ei tietääkseni vielä kuitenkaan ole näyttöjä toimiensa tuottavuudesta: saada muotoilemansa tuotteet tuottamaan taloudellista tulosta. Hieman omituiselta tuntui siksi hänen esittelemänsä 1.4 miljoonan euron tuhlaus (Hämeen Ely) projektiin, jossa kartoitettaisiin Lahden ja ympäristön sekä koko Suomen muotoiluosaaminen ja markkinoitaisiin sitä sitten maailmalle. Tällainen toimintayksikköhän jo toimii tuloksellisesti vieläpä juuri täällä Lahdessa - nimeltään  Suomen Muotoilusäätiö - miksi kalliisti synnyttää uudelleen jo toimiva organisaatio?

http://www.designfoundation.fi/fi/etusivu

Kuvanveistäjä Elisa Lientola Lahden taiteilijaseuran puheenjohtajan ominaisuudessa valaisi taiteilijoita edustavien yhdistysten toimintaa, tavoitteita ja tuloksellisuutta. Hän valisti myös minua, muka kaiken tietävää kulttuurifriikkiäkin: Kauno ry = Lahden taitelijaseura ry + Lahden taidegraafikot ry + Lahden valokuvataide ry. Lientola selvitteli taiteilijan asemaa Lahdessa alleviivaten taidenäyttelyiden, työtilojen ja taidelainaamon tärkeää merkitystä taiteilijoille, heidän aikaansaannoksilleen sekä toimeentulolleen. Apurahajärjestelmän varassa toimii valtaosa seudun aktiivisista ammattitaiteilijoista.

http://www.kauno.fi/

Arkkitehti Raine Vihelmaa (Safa) kertoi lyhyessä puheenvuorossaan mm. arkkitehtien nykymerkityksen ja arvostuksen pudonneen merkittävästi: arkkitehtityötä ei yhteiskuntamme - Lahti mukaan lukien - kiirerytmisessä uudistamisessaan ja kaupallisesssa voittotavoitteessaan käytä riittävästi. Siksi elinympäristömme on jo muuttunut ja ratkaisevasti muuttumassa tympeän mielenkiinnottomaksi ja samankaltaiseksi paikkakunnasta riippumatta.

Mis%20Kompro-normal.jpg

Lahtelainen Eili Ikonen sai myös vuoden 2014 kohdeapurahan oman näyttelyn järjestämiseen ja työskentelykuluihin.

Kuvataiteilija Eili Ikonen selosti railakkaan intuitiivisesti kokemuksiaan vuodelta 2013, kahdentoista kuvataiteilijan jalkautumista syrjääntyneiden, yhteiskuntamarginaaleissa elävien, työttömien, vanhusten, kaltoinkohdeltujen tai huostaanotettujen ihmisten pariin. Lahdessa pilotoidusta ja parhaillaan jatkuvasta Tukeva porras -hankkeesta kertoillen Ikonen kuvaili mielenkiintoisesti hankkeen käytännön tapahtumia, jokaisen taiteilijan omakohtaista tapaa heittäytyä ja asennoitua tehtäväänsä, kohteitten ihmiskirjoa ja taiteilijoiden itsensä saamaa unohtumattoman hienoa kokemusta tästä yhteistyöstä. Tukeva porras -hankkeen päämäärä on antaa kuvataiteista hyvinvointia ihmisille.

https://www.innokyla.fi/web/hanke294227

Edellä olleet lyhyet referoinnit ja kuvaukset olivat alustuksista, joista paikalla ollut taiteen parissa vaikuttava yleisö syttyi harvinaisen vilkkaaseen keskusteluun, väittelyynkin - kiitos Jussi Sorjasen, teatteri Vanha Jukon taiteellisen johtajan sujuvan ja vauhdikkaan juonnon.

Sakset.jpg Keskustelun puheenvuoroista saksittua:

-Taiteen prosenttiperiaate oli yksi lahtelaiskulttuurin päivän keskusteluiden ydinaiheista. Tuo pitkäjänteisen hitaaksi ja piinaavan monimutkaiseksi muuttunut tavoite, joka ei edes maksa mitään, ei Lahdessa ole edennyt valtuustoaloitetta ja kulttuurilautakuntaa pidemmälle. Kulttuuribyrokratiamme lienee jäykkyydessään maailman malliesimerkki.

Arkkitehti Matti Honkavaara: -Ennen yhteiskunnan herra isäntä oli Keisari ja hänen oikea kätensä oli arkkitehti: me nykyihmiset käymme lumoutuneina ihailemassa noita menneitten yhteiskuntien vuosituhansien ikäisiä ainutlaatuisen hienoja, taiteellisia kaupunkikauneuksia. Mutta ajatelkaa:  minkälainen isäntä on tämänpäivän demokratia!

 

Minna%20Sirn%C3%B6-normal.jpg

Minna Sirnön esityksen aloitusesimerkki tuntui meille lahtelaisille kirvelevän tutulta: ”Erään ammattikorkeakoulun taidekoulutuksen lakkauttamispäätöstä perusteltiin julkisuudessa muun muassa sillä, että ilman taidettakin voi elää. Perustelijana oli ammattikorkeakoulun rehtori itse, insinööri koulutukseltaan.”

Monessa Minna Sirnön teemassa korostui taiteiden perustarpeiden ja oikeuksien toteutuminen - ne vaativat toteutuakseen elävät taiteilijat. Sirnö viittasi tutkimuksen merkitykseen taiteen aseman ymmärtämisessä: tutkimusten mukaan selvä enemmistö suomalaisista (68 %) oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että taidetta on tuettava verorahoista, jotta siitä nauttiminen olisi mahdollista myös vähävaraisille, viimeisten tutkimusten mukaan suomalaistaiteilijat eivät pääsääntöisesti elä taiteellaan. Valtion perustamat toimikunnat ja tehdyt tuoreet tutkimukset eivät ole raporttejaan ja toteamuksiaan lukuun ottamatta  johtaneet minkäänlaisiin taiteilija-ammatin aseman parantamistoimenpiteisiin.

Sirnö muistutti, että vielä 1960-70 -luvuilla Suomessa vallitsi puoluerajat ylittävä yksimielisyys siitä, että sivistysvaltiolla oli velvollisuus tukea taidetta ja taiteilijoiden toimeentulo- ja toimintaedellytyksiä. Taide kuului kaikille. Sitä ei kyseenalaistettu. Sirnölle voin nyökyttää päätäni tuon ajan kulttuuriaktiivina: näin todella oli kaikissa taiteissa Lahdessakin.

On ehkä totta, että nykypolvi ei miellä taidetta omakseen. On myös totta, että yhä useammat taiteilijat ovat riippuvaisia yksityisestä sponsoroinnista, jota onneksi on yhä useammin ilmestynyt yllättävistäkin suomalaisyhteiskunnan kerroksista taiteilijoiden avuksi. Sen sijaan yhteiskunnan on vastuu kaiken taiteen tasa-arvoisesta vaikuttavuudesta niin taitelijoiden työssä kuin taiteen kokemisessa. Ehkäpä hyvän elämän kannalta oikeampi kysymys onkin, millaista elämää eläisimme ilman taidetta.

http://www.taike.fi/fi/etusivu

Kulttuuriorganisaatioiden kokouksissa, keskusteluissa, toimikunnissa ja lautakunnissa aikoinani riittävästi istuneena, niihin tylsistyneenä ja byrokratian vastustajaksi muuttuneena kansalaisena koin Vanha Jukon lämpiön tunnelmassa myönteisenä kulttuuria ymmärtävän ja innostuneen keskusteluilmapiirin. Silti ennustan tämänkin kolmetuntisen kulttuuritilaisuuden lopullisen saldon Lahden osalta aika vähäiseksi.