Tampereen%20teatterikes%C3%A4logo.jpg

Kuvataiteilijana tunnettu belgialainen Miet Warlop on vaihtanut Fruits of Laborissa maalin ja kipsin tilalle musiikin ja lyriikan, joiden ympärille teos koostuu. Teos pyrkii luomaan vahvaa yhteyttä yleisöönsä musiikin kautta. Esityksen voi nähdä  rock-konserttina sekä laulujen ja tanssien liikkuvana revyynä, mutta myös tilataideteoksena, sisältönä purkaa ihmisen huolet ja ahdistuneet mielialat ja vapauttaa mielikuvitus lentoon.

Fruits%20of.jpg

Kuva Peter Hönnemann

Miten pitkään oikein olemme saaneet odottaa Fruits of Laborin kaltaista elämän revyytä, monen eri taiteen ja taidottomuuden suurta yhteistä, toimivaa ja äärimmäisen monisärmäistä rockesitysteosta! Pitkän pitkään! Onneksi sen nyt koimme, ainakin puhdistimme tavanomaisesta krääsästä teatteriuudistuksen käsityskykymme ja luutuneisuutemme, huumorimme, ennakkoasenteemme: nauroimme, ihastelimme, kyynelehdimme taiteen kaikkiautuaallisuudesta ja ismittömyydestä. Vakuutuimme liikkeen ja rytmin aidosta mukaansa koukuttavasta houkutuksesta.

Esittävä taide voi toimivuudessaan, taiteilijoiden erikoistumisen erottelemattomuudessa, fantasianerokkuudessa, toteuttajiensa suvereenissa taitavuudessa, ideoittensa ja nyt vielä magnetismiin antautuneessa tekniikassa, sisällöllisesti täydellisissä uusiin korkeuksiin kirmaavissa fantasiatasoissa toimia vähintään esittävän taiteen suuntaa antavana, uutta tuovana airuena.

Jos vanhaan malliin teosta yrittäisi määritellä, niin se oli rockaava performanssinen installaatio. Tämä määritelmä on äärimmäisen latistava kuvaus teoksesta, jossa niin rytmit kuin skenografian taikuus ylittivät kaikki tähänastiset teatterilavoilla koetut ääripäät ja valtavat monikuutioiset liikkuvat näyttämöelementit tai hurjiakin hurjemmat rumpumekanismit, niiden soolovariaatiot sekä laulu ja tanssi niiden moneen yhteiskunnan analyysin suuntaan yltävät sanomisvoimansa aina rakkauden hunajaiseen tekstiin saakka. 

Fruits of Labor näytti näin banaalisti eriteltynäkin rumpuinstrumenttien äärimmäiset tunnelmointimahdollisuudet ja tehovoimansa variaatioiden ääripäät, tanssiliikuntansa ja taikuutensa, notkeusakrobaattisuutensa ja rekvisiittamateriaaliensa mielettömyyksiin ja äärettömyyksiin yltävät väripigmentti ruiskuihanuutensa, jotka väliin täyttivät värikaarillaan ja väripuroillaan koko näyttämölavan ja kattoelementit täydellisesti pinnat esittäjineen ja instrumentteineen peittäen.

Mikään ilmaisun alue ei tässä produktiossa ollut lukittuna. Esittäjät hehkuivat itse suurina ja monipuolisina taiteilijoina, ajatuksella, musikaalisuudella, visionäärisyydellä, rytmillä hehkuvina lavakarismaneroina. Tuloksen täydensi muutama täydellinen ehyyden tahallinen rikkominen, inhimillinen poistuminen tai ilmestyminen ilman motiivia tai erityistä tarvetta. Sellaiseen yltävät vain suuret taiteilijat, huimalla kokonaisideallaan.

Teatteri voi hyvin, kun se käynnistää meissä tunteen ja järjen myrskyrintamat ja jättää voimalatauksenaan kyltymättömän janon kaikkeen ennenkokemattomaan.

 

Fruits of Labor

Konsepti ja ohjaus Miet Warlop Muusikot ja esiintyjät Miet Warlop Joppe Tanghe Wietse Tanghe Tim Coenen Seppe Cosyns Avustajat Barbara Vackier Ian Gyselinck Sander Vos Puvustus Sofie Durnez Karolien Nuytens An Breugelmans Tekniikan johto Hugh Roche Kelly Äänitekniikka Saul Mombaerts Pieter-Jan Coppejans Valosuunnittelu Henri Emmanuel Doubli

Arvio Teatterikesän esityksestä 8.8.2017

http://www.teatterikesa.fi/

 

Teatterikesän saldoa

Teatterikesän 2017 teemana oli varsin kulunut ihmisen kaikenlainen syrjäytyminen kaikesta. Jo kovin kulunutta teemaa ovat niin poliitikot, valtiokoneistomme kuin myös koulutuksemme eri tasot sekä etenkin yhteiskuntamme sosiaalinen päätöskoneistoajattelumaailma pitänyt mielestäni jo liian kauan agendassaan eikä mitään todellista ole saatu aikaan: syrjäytyminen käsitteenä on palanut fraasitulessa täysin karrelle. Saako taide siitä enää mitään nyhdetyksi? Vastaan vain kuuden Teatterikesässä kokemani näytelmän tuomien ajatusten kypsyydellä.

Ehkäpä juuri siksi Tampereen Teatterikesän teemaan valikoituneet esitykset tuntuivat kovin samanoloisilta joko yhteisökuvauksiltaan (Vaimoni, Casanova + Saalistajat + Nukketeatterin Romeo ja Julia) tai yksilötilityksiltään (Hullu + Kasvonsa menettänyt mies).

Yhteisömme tilaa peilaavat esitykset eivät edes teatteri-ilmaisuiltaan poikenneet toisistaan - meluisia, kaaoksellisia, teatteri-ilmaisultaan ylinäyteltyjä. Vain turkulaisten nukketeatteritasolle nostettu esitys tuntui löytävän kuluneelle asialle uutta sisällöllistä, iskevää terävyyttä.

Suomalainen teatteri on paitsi kielensä, myös hieman paikalleen jumittuneen teatteriestetiikkansa kahleissa, siksi täysin kontrastinen, kaikki esitysmaneerit, ilmaisutasot ja tehokeinot hylännyt Fruits of Labor  jäi omalla kohdallani Teatterikesän merkittävimmäksi teatterielämykseksi.

 

Lis%C3%A4liite.jpg