Famen%20kansikuva.jpg

Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä saa kokea kevään kunniaksi sen nelikymmenvuotiaan esityshistorian musikaaleista nyt kenties musikaalisimmin toteutetun, liikekieleltään luontevimman ja vauhdikkaimman, nuoruuden aitoudella hurmaavimman, lämpimällä hirtehishuumorilla höystetyn sekä keskeisellä tarinallaan vieläkin ajankohtaisesti puhuttelevan teatterimusikaali Famen esityksen.

Se kertoo Fame-elokuvamusikaalin (1980) New York Cityssä toimineesta musikaaleihin erikoistuneen lukion oppilaiden elämästä, tiukasta työhön vertautuvasta taiteen harjoittelusta, sen opettajista ja koulun persoonallisista sinne opiskelemaan päässeistä musiikkiin antautuneista nuorista, heidän arjestaan, suhteistaan, tulevaisuutensa suunnitelmista. Harjoitus ja prässi ovat tämän lukion koko toiminnan perusta. Oikotietä tähtiin ei ole olemassa. Tähteydestä saa haaveilla, mutta se pitää ansaita. Kuuluisuuden saavuttaminen edellyttää harjoitusta ja työtä ja määrätietoisuutta, itsekuria ja moraalia.

Jotakin läheismuistoja erityisesti Lahden Musiikki- ja draamainstituutin sekä Tiirismaan musiikkilukion perintöjä tässä meille lahtelaisille on satuttavasti ja sydänjuuriamme hellyttävästi koettavaksi. 

Famelle löytyy lahtelaishistoriaa Lahden kaupungin ensi-illasta jo vuodelta 2001 ja toiseksi Famen riimittelytyölle sekä Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutin lahtelaisversiosta vuodelta 2010 - molemmat Eero-näyttämöltä.

 

Esityksen lahtelaistakuuna on nyt tuore, loistava Satu Nipulin ohjaaja-koreografia, joukkotanssien taitava, vapaan persoonallisten roolitöiden ja yhteisnäyttelemisen vauhdikas kokonaisohjaus, Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämön ammattitaitoisen tekniikan - valojen, kymmenien mikrofonien balanssivaihtojen, atmosfäärimuutosten - sekunnin sadasosien tarkka toteutus. Hollolalais-lahtelaisen Ilkka Talasrannan (1964-2013) taitava käännös ja riimittely pienine tarkennuksineenkin on yhä herkullista viihdetaiturin luomaa kuultavaa.

Ylinnä kaikista kuitenkin nuorten musiikkiteatteritaiteilijoiden tulkintakokonaisuus ja tanssitaitavuus rakentavat jokaisen rooliesittäjänsä yhteistulkintana musikaalin niin raikkaan nautittavaksi, ettei ilmaisuasteikkojen skaala ja täydellisyys näinä aikoina löydä vertaistaan.

En halua eritellä tarkemmin kymmeniä roolitöitä ja esittäjiään. Nähdyn esityksen kolmessa pikkukohtauksessa pyritään myös Fame-koulun harjoituksia hieman näyttämään: miten äärimmäisen täsmällinen rytmin ja liikkeen tarkkuus tuo tanssiin sen olennaisen vaikuttavuuden, miten keskittynyt oma sitkeä harjoittelu vasta kasvattaa muusikon ja miten näyttelijätyön jalostaa taiteeksi oman ajatuksen laventama mielikuvituksen rikkaus ja jatkuva kokeilu. Harjoituskohtausten huumoriherkkuna saa katsoja seurata yhtäaikaa opettajien tosikkoja auktoriteetteja ja nuorten hirtehistä piilokapinaa opettajasukupolville.

Roolitöistä tarinan aikuiset – opettaja, laulunopettaja, näyttelijätyön opettaja ja tanssinopettaja välittyvät sopivin karikatyyrein, ja pari näyttelijätyötä ihan tunteisiin saakka vaikuttavina tunnelmina nousevat runsaan kahdenkymmenen esittäjän joukosta jo käsikirjoituksenkin perusteella: Nickin ja Serenan sensuaalisuus ja nuoruuden romantiikka tuntuvat aidon herkältä. Koko pääteemaa - tähteyttä ja sen tuhoutumista - kannatteleva keskusrooli Carmen Diaz on esittäjänsä huumaavan upealla musikaalisella äänimateriaalilla ja hienolla sisäistyneellä eläytymisellä koko esityksen sanoman tärkeä voimalataus.

Biiseistä näytösten "Tee työ” -biisit jäävät eräänlaisina Famen tunnusmusiikkeina tietenkin toistuvina musiikkisiksi korvamadoiksemme, ”Teen tunteella taikaa” samoin nyt herkällä tunnelmatulkinnallaan. Mitään hittimusiikiksi yltäneitä melodioita ei teoksesta silti juurikaan tunnista - hyviä esittäjien tulkintoja laulunumeroista kyllä koko illan nautinnoksemme.

Lahden lukio Gaudian musiikkilinjan orkesteri tuo merkittävän musiikillisen perustan hienosti näyttämön laidalle näkyvänä, taitavana säestäjänä ja musikaalin tulkitsijana. Esitysten soolojen ja yhteisnumeroiden Aino Tikkasen laulunopetus sekä Anna-Elina Tikkasen orkesterin johto luovat varmuuden ja musikaalisuuden sinetit kuudentoista taitavan muusikon bändisoundille. Ulpu Korkeamäen suunnittelema puvustus ja niiden oppilastoteutus toimii erinomaisesti sekä Amadeu Vivesin tuttu lavastustaide synnyttää tähänkin esitykseen toimivan skenografian.

 

FAME

Tarina Jose Fernandez

Sävellys Steven Margoshes

Laulujen sanat  Jaques Levy

 

Famen%20ohjelma%20b.jpg

Famen%20ohjelma%20d.jpg

Omana rajallisuutenani koen esityksen käsikirjoitukseen jääneen luki-vaikeus-motiivin - aika on mennyt ongelman ohitse. Hauskana, mutta jo kuluneena lavastekeinona näen teatterisavun, jonka kuluneen talvikauden teattereiden ensi-illoissa Helsinkiä myöten olen kokenut peräti seitsemän eri teatterin esitysten teatterikeinoina.

Arvio kirjoitettu 22.4.23. klo 19.00 -esityksestä.

Ohjelman taitto, graafinen suunnittelu ja kuvat Vihtori Koskinen