Linja-automatka Virossa alkoi loistavan, sympaattisen matkanjohtaja Marianne Mikolan johdolla Tallinnan satamasta kuudentoistahengen joukolla Marko Poldoksen kuljettaessa meitä pikkubussillaan ja matkatavaroitamme peräkontilla kohti yhtä Euroopan mielenkiintoisimmista moderneimmista juomakulttuurin ihmelaitoksista. Ihmettelemme ohivilistäviä kesäisen kukkaisia virolaisia pihoja ja maisemia, ylinnä kukkivia omenapuita, jotka suorastaan täyttävät silmiemme näkymät seutujen ja maatalojen pihojen valkoisella kukkaisrunsaudella. Nelipäiväisen matkan tutustumiskohteet löytyvät alla olevalta reittikartalta.

                   

 

1. Jaanihanson Siideritehdas

Keväinen puiden kukkaloisto enteili parintunnin ajomatkalla kuin saapumisestamme Jaanihanson siideritehtaalle, jonka omenista ja päärynöistä valmistettu juoma alkaa olla jo Euroopan ykkösravintoloidenkin suurinta huutoa maussaan ja samppanjaisuudessaan.  

Tehtaan ja sen tuotannon eettinen, tekninen ja rakenteellinen toteutus, omat valmistusmenetelmät sekä omistajansa sympaattisen Alvar Roosimaan miellyttävä, perusteellinen ja selkeän kiinnostava yksityiskohtainen esittely valmistaa siideriä maan omista raaka-aineista painui kymmenine yksityiskohtineen, tuotantovaiheineen ja yllättävän perinteisine samppanjanvalmistusmenetelmineen jopa raittiusmielistenkin sydänten sopukoiden lämpimiin muistoihin.

 

Viron valtiollisen tilanteen, sen viimeisen 31 vuoden takaisen itsenäistymisen me suomalaiset hyvin muistaen saavuimme alkuaan 1800-luvun aikaiselle maatilalle, jonka monet rakennukset olivat viimeisimmiksi olleet kolhoosin tuotantorakennuksina, sen erilaisia talousyksiköitä. Roosimaat olivat vuonna 2013 ostamansa tilan kehnossa kunnossa olleet päärakennukset jo kunnostaneet, kolhoosin suuret autotallit, korjaamot ja sikalan he olivat muuttaneet viimein suureksi, nykyaikaiseksi tuotantolaitokseksi ja hankkineet useita hehtaareita lisämaata. Tällä hetkellä sen kuusi hehtaaria kasvavat silmänkantamattomiin - kaikkiaan yli 6500 kotimaista hedelmäpuuta, joista yli 5000 omenapuuta ja loput satoja päärynäpuuryppäitä, joiden jalostaminen on viime vuosina tuottanut jo lupaavaa satoa. Hedelmistä valmistetaan pääosin siideriä, mutta myös kuohuviinejä oman pohjoisen omenalajin ja maan tuotteista harvinaisen eurooppalaisen perinteisen samppanjamenetelmän uudenlaisella käsityö & konevalmistus -yhdistelmällä: ainakin maallikon päätä pyörryttävällä ymmärtämyksellä varsin modernein konein ja tuotantotavoin koko ideaa on keksintönä ja luomuvalmisteena suuresti ihastella. 

Siiderivalmistamon johtaja seisoo nuoren päärynäpuurivistön edessä pohtien kanssamme sen jalostuskokeiluja, satoisuutta ja terveyttä, sillä päärynälajike on harvinainen. Sen kypsyminen tapahtuu syksyllä ja muutamassa päivässä laji on myös kerättävä melkoisella kiireellä. Lajike tuottaa poikkeuksellisen maukasta juomaa.

 

Varsinainen siiderituotanto on alkanut kahdeksan vuotta sitten.

Ensin puristetaan omenat kokonaisina kuorineen voimakkaalla puristimella, sillä juuri kuoriin asettuu omenan maukkaimmat aromit.

Toiseksi mehu johdetaan suuriin tuhansien litrojen ilmattomiin tankkeihin (kuvan oikeassa laidassa valkoinen huoneenkokoinen tankki) ja niihin laitetaan talon oma villihiiva - nyt käymisprosessi alkaa ja kestää vähintään kolme kuukautta.

Kolmanneksi mahdollisimman hitaasti käynyt aromirikas mehu pullotetaan ensimmäisen käymisajan jälkeen paksuseinäisiin lasipulloihin, lisätään niihin jokaiseen samppanjahiiva, korkitetaan pullot nykyaikaisella korkilla tiiviiksi ja sijoitetaan ne puulaatikoihin käymään: käyminen on niin voimakasta, että pullot sisältävät nopeasti lähes 6 baarin paineen, pullojen on oltava paksuja, etteivät ne särkyisi.

 

Nyt siis toinen käymisprosessi on alkanut. Hiiva syö juomasta kaiken sokerin ja sitten se hajoaa voimattomaksi. Tässä käymisvaiheessa syntyy juoman varsinaiset makuominaisuudet ja turha happamuus katoaa. Tämä samppanjamenetelmä kestää vähintään 15 kuukautta ja parhaimpia laatuja ajatellen jopa 30 kuukautta.

Neljäs vaihe tapahtuu lähes jääkaappilämpötilassa ja on vaativin. Pulloihin on jääneet aromit ja hiilihappo, mutta alassuin olleesta pullosta on saatava pois kuollut hiiva sekoittamasta juomaa ja samalla estää hiilihapon ja aromien karkaaminen.

Alkaa pullojen moniasentoinen tanssitus, jolloin koneellisin voimin pullokori kallistellaan vuorokauden aikana hitaasti kaikkiin mahdollisiin asentoihin vaakasuorasta pystyasentoon. Lopuksi saostunut korkin näköinen pullon suu jäädytetään parin sentin osalta, pullon korkki avataan ja hiivasta muodostunut tulppa pursuu paineen ansiosta ulos pullosta. Alvar kertoo omakeksintöisen menetelmän estävän pullosta ulos pyrkivän valmiin siiderisamppanjan, siihen lisätään vielä pieni erä sokeria jälkikäymisen takaamiseksi ja kiinnitetään vanha kunnon samppanjakorkki pulloon.

Viidennessä vaiheessa pullot vielä pestään ja niihin asetetaan juomaan liittyvät markinnät, ainessisällöt ja sisällön prosenttitunnukset. Pullot saavat vielä viipyä 16 asteisessa säilytystilassa vuoden, pari. Sinä aikana niitä vielä käsin nostellaan määräajoin. Jaanihanson pullot viipyvät kaikkiaan valmistamossa kolmisen vuotta ja vasta sitten ne ovat myytäväksi valmiita.

 

Tässä perinteisessä samppanjavalmistusmenetelmin tuotetussa siiderissä ei käytetä mitään keinotekoisia menetelmiä, ei lisätä hiilihappoa tai toteuteta pastörointia, vaan juomat syntyvät valmistusprosessin aikana luonnonmukaisesti.

Käymme vielä siideritehtaan maistiaistilassa, jossa kaikkea mahdollista, jopa 45% on alkoholin tosiystäville tarjolla ja hienomakuista siideriä ja viiniä maistiaisiksi ja tietenkin meille vaihtoehtona alkoholittomia siideritehtaan juomaherkkuja. Lopuksi meidät ohjataan aivan uuteen, tyylikkääseen ruokasaliin ja tarjoillaan pöytään mainio, ravitseva, herkullinen, monipuolinen lounas.

Näin Euroopan tasokkaimmilla siideri- ja kuohuviinimaistiaisilla ja runsaalla maukkaalla lounaalla (kuskus & maukas pihvi & salaatteja plus kahvi & kahvileipä) ravittuina matkaamme kohti Pärnua, jossa majoitumme Hestia Hotel Strand -hotelliin.

 

2. Pärnu

Spa-hotellin suojissa tulemme yöpymään retkemme kaikki kolme yötä. Lähdemme aina aamuvarhaisella päivän kohteisiin runsaan hotelliaamiaisen nautittuamme. Toiset meistä vannovat vielä tiiviin ohjelman lisäksi aikovansa aamuisin tai iltaisin kellutella erilaisissa uima-altaissa sekä tulla löylynlyömiksi hotellin saunaerikoisuuksissa.

Hieman jää vielä ensimmäisen päivän lopuksi ilta-aikaa ennen nukkumaanmenoa, pienen kävelytuokion verran vilkaista valtavan pitkän, yli kilometrisen Karussellikadun maisemia, siisteyttä, arkkitehtuuria ja tietenkin pihojen hedelmäpuiden kukkaloistoa ennen unen tuloa.

 

PERJANTAI 19.5.23 Mulgimaa - Viljandinmaa retkipäivä klo 9-17

Retkipäivämme aluksi autoon astuu tulkki, suomalais-pielaveteläinen Elina Aro-Ojapelto, joka on asunut pari vuosikymmentä Virossa. Hän kulkee kanssamme neljän seuraavan retkikohteemme ajan.

 

3. Kilingi-Nõmme ja Abja-Paluoja

Halliste Püha Anna kirik

       

Hallisten Pyhän Annan kirkko mainittiin kirjallisesti ensimmäisen kerran 1500-luvun alkuvuosina. Kirkko on tuhoutunut neljä kertaa vuosisatojen aikana, mutta joka kerta se on rakennettu uudelleen. Kirkkoa kohdanneista onnettomuuksista on useita legendoja. 

Jüri Arrakutin alttarimaalaus "Kristus" on vuodelta 1990. Sen eteen ilmestyi yllätykseksemme mustaan kirkkokaapuun pukeutunut hahmo, joka alkoi laulaa "..dona nobis pacem.." Hänen mahtavan musikaalinen, muhkea ja taipuisa äänensä kaikui uljaan kirkon akustiikassa komeasti ja vaikuttavasti. Aariansa laulettuaan salaperäinen hahmo häipyi kuin ilmestys. Tätä laululiturgista ohjelmanumeroa ja tulkitsijaa tiedustellessamme Elina-tulkkimme kieltäytyi salaperäisesti hymyillen kertomasta.

 

Vuonna 1867 rakennettu ja vuodesta 1959 raunioina ollut uusromaaninen kirkko rakennettiin uudelleen 1989-1991. Kirkko on varsin moderni - sen valaistus on taiteellisesti harvinaisen upea. Vierailijan katse kiinnittyy hiljattain täysin uusittuun harvinaiseen mustaan sisäkattoon, samoin moderneihin kirkonpenkkeihin, joiden kaarevat päät kääntyvät saarnastuolia ja alttaria kohden.

Kirkon maallikkohallintoon kuuluva opettaja Aita Laksi kertoi, miten he oppilaiden kanssa aikanaan kävelivät monta vuotta kirkon tuhkaraunioissa, ja iloitsi nyt valmiista upeasta kirkosta. Hän kertoi yhden legendankin kirkon menneisyydestä ja kuvaili myös, miten rakennus nyt viimeksi valmistui tällaiseksi kauniiksi, hienoksi pyhätöksi: sen rakentamista olivat avustaneet mm. kolme eri seurakuntaa Suomesta. Nykyisin kuitenkaan lämmitystä ei pystytä enää kustannusten takia talvisin järjestämään.

 

4. Õisu mõis

Uuden itsenäistyneen Viron kävijällekin ensinäkymä on vaikuttava. Valtavan pitkä ja näyttävän komea Ōisun kartanon päärakennus on ainakin itselleni ehdottomasti suurin maan noin kymmenestä kokemastani kartanototeutuksesta.

Ōisun kartano perustettiin 1500-luvun puolivälissä. Vuonna 1744 Venäjän keisarinna Jelizaveta Petrovna luovutti kartanon amiraali Peter von Siversin leskelle. Kartano säilyi von Siversilaisten aatelissuvun omistuksessa, kunnes se pakkoluovutettiin valtiolle vuonna 1919.

1700-luvun puolivälissä Friedrich Wilhelm von Siversin aikana kartanon päärakennus rakentui tähän paikkaan ja seuraavina vuosikymmeninä yhdeksi maan kauneimmista ja tyylikkäimmistä Etelä-Viron barokkikartanoista. Tuolloin rakennettu Ōisu on suurelta osin yhä edelleen olemassa.

 

Talon suuri historiantuntija-humoristiopas ja tulkkimme Elina

ja Päijät-Hämeen Tuglasseuran retkeläisjoukko tarkkana vastaanottajana ja ahkerana kyselijänä kuuntelee.

 

Justitia - oikeuden jumalatar kartanon eteisaulassa pölynimurin johtojen kanssa lattialla

                          

Mulgimaahan kuuluu viisi entistä seurakuntaa, jotka ovat Tarvastu, Paistu, Halliste, Karski ja Helme. Niitä kuvaavat yllä olevan Mulgimaan lipun viisi solmua. Nykyään Mulgimaa sijaitsee kolmen kunnan Viljandin, Mulgin ja Tõrvan kuntien sekä kahden maakunnan, Viljandin maakunnan ja Valgan maakunnan alueilla.

 

Oma havaintomme on, että arvokas kartano on alkutekijöissään kuin hävityksen jäljiltä, remonttia vailla miltei jokainen tila. Jo kartanon aulassa ohitamme mm. alkuaan 1800-luvulla kartanoa uusittaessa ulkoportaikkoon pystytetyt kaksi 1700-luvun marmoriveistosta, Justitia ja Prudentia, jotka olivat siellä vielä 1900-luvun lopulla ja nyt siis lojuvat seinään nojaten piilossa ilkivallalta täällä rakennuksen sisällä. Oppaamme kertoo, että 1800-luvulta on myös kartanon alueella useita tyylikkäitä ulkorakennuksia, joista erityisesti kaariholvinen paja alkuperäisine työvälineineen on maan nähtävyys, samoin jääkellari, mutta kovin monet kartanon rakennuksista ovat jo raunioina.

 Silloin 1800-luvulla kartanon päärakennusta rakennettiin hieman uusiksi - julkisivun keskelle lisättiin klassistinen portaikko, jota pitkin juuri kapuamme kartanoon sisälle, ja edessämme on kuuden klassisen pylvään kolmiomainen ryhmä. Kartanon pitkä, yksikerroksinen päärakennus oli rakennettu 1760-luvulla. Korkealla sokkelilla sijaitsevan rakennuksen sivuosat on koristeltu kolmion muotoisiksi.

Kartanon opas kertoo vuoroin todenmukaisesti, vuoroin hauskan värikkäästi, miten erityisesti naisaatelisen hallitessa kartanoa käskyt menivät naiseudella pelottavan taatusti perille, sillä nainen osaa kääriä miehenkin helposti pikkusormensa ympäri. Kartanon romantiikkaan liittyy sen sisäinen käskyjärjestelmä ja huoneiden järjestely: kaksi talonsuuntaan rakennettua käytävää - toinen talon omistajien ja toinen palvelijakunnan. Kun esimerkiksi talon nainen suvaitsi talon miesväen vierailevan luonaan, hänen oma palvelijansa vei naisen hatun miehen huoneen eteiseen. Kun hattu sitten oli siirtynyt taas palvelijakunnan viemänä miesseuraa pyytäneen naisen eteisaulaan, nainen tiesi odottavansa seuraavana yönä miesvierasta. Ja päinvastoin.

Talon takaa laskeutuu näkymä kilometrin päässä olevalle Õisujärvelle - sinne suunniteltiin kaunis säännöllinen barokkipuisto, josta avautuivat kauniit näkymät sekä rakennukselle että järvelle.

Seisomme nyt alkuaan pikku kirkkona toimineessa kaariholvisessa huoneessa, jonka katto on laskettu monissa remonteissa alas, kaariholvien jäädessä katon yläpuolelle piiloon, ja katselemme ulos ikkunasta. Sieltä näkyy puistoon sijoitettu veistos. Viime vuosina myös tätä näkymää on puhdistettu järvelle asti.

 

Yhteen huoneeseen on sijattu jo huonekaluja, joille istahdamme. Trubaduuri kitarallaan laulaa perinteisiä saksalaisia liedejä. Kuuntelemme ja ihastelemme, rauhoitumme. Samalla laulaja paljastuu äskeisen kirkkokäyntimme ilmestykseksi -taiteilijalaulaja Jyrki Ojapelloksi.

.

Mystiikka on realisoitunut.

Yhdessä huoneessa on vielä enemmän täyttä nykyaikaa. Seutu on palkittu Viron parhaana ruoanlaittajana. Palkintogaala päivän päästä pidetään tässä kartanossa ja valmistelut satapäisen kutsuvierasjoukon kestittämiseksi ovat käynnissä.

 

Pakkolunastamisen jälkeen vuonna 1922 kartanossa aloitti toimintansa meijerikoulu. Sen seuraaja, Õisun elintarviketeollisuuskoulu, toimi kartanossa vuosikymmeniä. Tällä hetkellä kartano kuuluu Olustveren teknilliseen ja maaseututalouteen ja on ollut opetusministeriön hallinnoima, erilaisissa tehtävissä. Laskin kartanon historiaa pikaisesti selatessani sen olleen yli kahdessakymmenessä erilaisessa käyttötarkoituksessa valtion omistuksessa opetus- tai tutkimuskeskuksena, viimein säätiöitettynä 1986 Õisun Elintarviketeollisuusteknillisenä opistona, kun se ja Õisun Sovhoosi ja kartano sulautuivat Õisun Sovhoositekniseksi opistoksi. Vuonna 1990 teknillinen koulu erotettiin valtion tilasta ja se alkoi kantaa nimeä Ōisun teknillinen koulu. Vuosina 1994–1997 koulun nimi oli Ōisun maatalousteknillinen korkeakoulu. Vuonna 2006 Õisun elintarviketeollisuuden koulu lopetti toimintansa. Rakennus jäi sitten tyhjäksi. Vuonna 2007 seitsemäntenä joulukuuta pidetyssä huutokaupassa Õisun kartanokompleksin viisi kiinteistöä myytiin yhdelle ostajalle päärakennus mukaan lukien 15 miljoonalla Viron kruunulla.

 

Kierrettyämme humoristi-oppaamme kanssa miltei koko valtavan rakennuksen opas kertoo vielä, että nykyisen omistajan restauroidessa ja kunnostaessa tiloja heitä on kaikkiaan 15 henkilöä kartanoa kohentamassa - kaksi työläistä ja 13 käskijää.

Hauskan esittelyn ainutlaatuisessa kartanossa päätämme tärkeään kartanon alueen taikapiiriin. Kartanorakennuksesta kymmenen metrin päässä seisoo ylväinä kolme ikivanhaa lehtikuusta: niiden sisäpiiriin astuvalle kerrotaan annettavan armoitetusti viisivuotta lisää elinaikaa. Sen saimme nyt.

 

 

5. ERM Heimtalin museo

Viron kansallismuseo säilyttää edelleen jatkuvuuden ja perinteen ja on kultturellin vuoropuhelun alkuunpanija ja kehittäjä yhdistäen menneisyyden ja tulevaisuuden. Viron kansallismuseon rooli kansankulttuurin tutkimuksen keskuksena on tärkeä ja sen tehtävänä on kirjata, tutkia ja tulkita kulttuuria ja elämäntapoja ottaen huomioon aikakauden, sosiaalisen monimuotoisuuden ja alueelliset erot. Museo on nykyaikainen kulttuurikeskus, jonka tehtävänä on esitellä virolaisen kulttuurin ainutlaatuisuus ja historiallinen voima ja merkitys virolaisille ja ulkomaisille kävijöille. 

Tutkimuksen ja esineiden keräilyn pääpaino on Viron jokapäiväisessä elämässä ja sen vaikutuksissa 1900-luvun jälkipuoliskolla. Lisäksi tutkitaan audiovisuaalista materiaalia sekä vanhoja arkistoja ja materiaaleja suomalais-ugrilaiseen kulttuuriin liittyen.

Opas ja tulkki kertovat.

Viron kansallismuseoon kuuluu Heimtalin museo, jossa on samalla katsaus Anu Raudin elämään ja filosofiaan valokuvien, muistojen, vanhojen esineiden muodossa. Anu Raud täytti 10. toukokuuta 80 vuotta! Viron kansallismuseo juhlistaa merkkipäivää näyttelyillä ja erilaisilla tapahtumilla, keräysmatkojen, oppilaille annettujen tehtävien ja hänen kirjoittamiensa kirjojen välityksellä.

Heimtalin museossa eli entisessä kartanon tallissa esitellään Anu Raud ryijytaiteilijana, näyttelyssä on esillä niistä valikoima.

Anu Raud on eräs omannäköisimmistä ja monipuolisimmista virolaisista tekstiilitaiteilijoista.

 

Anu Raud on tekstiilitaiteilija, kirjailija, opettaja, antiikin keräilijä, museon kehittäjä, kansanperinteen säilyttäjä ja esittelijä sekä maanviljelijä.

Virossa sen itsenäistymisen 100-vuotisjuhlavuonna 2019 kansalaiset saivat mennä museoihin ja kutoa mattoa mielin määrin, jopa ulkomuseoissa. Heimstalin museossa syntyi kymmeniä metrejä  iloisen värisiä mattoja, joista osa on nyt museossa nähtävänä.

Anu Raudan teokset pohjautuvat virolaiseen kansantaiteeseen ja hänen johdollaan ja esimerkillään on kasvanut kokonainen sukupolvi tekstiilitaiteilijoita ja käsityöläisiä, jotka samoin saavat inspiraationsa kansanperinteestä.

Museossa valmistettiin tulevan kesä suuria juhannusjuhlia varten mm. opastimia ja koristeita kansalaisjuhlan eri tapahtumapaikoille.

 

 

6. Männiku metsatalu

Markon ohjaama pikkubussimme suuntaa nyt päivän ruokailuun. Se nautitaan ruoistaan ja palveluistaan kuuluisassa perheyrityksessä. Siinä jo toinen ikäpolvi on asialla perustajien kanssa. Vuorossa on nyt broileria ja herkullisia juureksia sekä emännän erikoisia ruokahilloja ja mausteita sekä täydelliset kahviherkut.

Talon tonttimaahan liittyy pieni lampi, jonka läpi juoksee raikas jokivesi, tietenkin saunat ja majoitusmahdollisuudet 13 huoneen ja kaikkiaan 39 majoittujan tarpeisiin. Ja se upea, metsäinen luonto ja vapaa-ajan vieton monenlaiset mahdollisuudet.

Herkuttelun päätyttyä talon emäntä Ene Sillamaa kertoo vielä majataloruokalansa tarinan ja antaa myös vinkin erinomaisesta ruokailussa tarjotusta leivästä, josta kyselimme. Leivänostoa varten kädet nousevat ja sitä tilataan kevätretkemme joustavuudella toimitettavaksi matkamme seuraavaan kohteeseen.

On ruhtinaallinen tunne istua täydellä vatsalla auton penkkiin ja matkata taas onnellisena, nyt päivän viimeiseen kohteeseen.

 

7.  Olustvere mõis

Viimeisenä matkamme kartanokohteena ollut Olutsvere olisi ollut monipuolinen erilaisten kartanon toimintojen nähtävyyskohde. Onneksi matkanjohtajamme puistokävelyjemme lisäksi oivalsi vaatia pääsyn sen kahteen lukittuun museokohteeseen.

Nuoren oppaan avattua meille tallirakennuksen ovet omatoimiseen tutustumiseen Ihmetyksemme lienee yksi koko kevätmatkan suurimmista.

 Olustvere-kartanon tallissa meitä kohtasi lähes 200 miniatyyristä puuveistosta, jotka kuvasivat hevosia ja ihmisiä erilaisissa toiminnoissa. Teoksen eteen oli kirjoitettu tapahtuma viroksi ja suomeksi. Erikoisesti hevosen veistäminen on ollut tämän kansantaiteilijan suurenmoinen taito.

Hevosratikka Tallinnasta

Huoneellinen hevosia tehtävissään seinä- ja lattiavitriineissä oli vain pieni osa paikallisen käsityöläisen Voldemar Luhtin elämästä, vangita nämä kauniit eläimet, hevosten jalostustyön lisäksi.

Tiettävästi niitä on yksityisillä ihmisillä, yhteisöilläkin yhteensä kaikkiaan lähes 600. Värilliset ja hauskat hevosmuodot, joista on kerrottu sen tapahtuman nimi, tarjoavat löytöjen iloa sekä lapsille että aikuisille. Täällä olisi riittänyt voimia viipyä vaikka kuinka pitkään jokaista hevosveistosta ja sen yksityiskohtia ihastelemassa.

 

Tallin toisessa osassa saimme kokea menneisyyden eläinten tunnistamista, kun Ilmar Tilk oli elämänsä aikana Tarton eläintieteellisessä museossa toiminut preparaattorina ja valmistanut linnuista ja kaloista suuren kokoelman.

Ennen kuolemaansa (1976) hän lahjoitti koko työnsä hyvin säilyneet preparaatit Olutsvere mõisalle, jossa eläinyksilöt ovat omana pienenä 150 yksilön kokoelmana maallikkojen ihmeteltävänä ja tunnistettavana sekä luonnonystävien kauhisteltavana.

Näin päivän viimeinen kokemus ajatuksissamme siirrymme kohti bussia, jonne noustessamme ilmestyvät tilaamamme leipomon herkkuleivät juuri sovitusti.

Päivä ja ajatus sulkeutuvat hiljalleen torkuskelevien tuglaslaisten mieleenpainuvin kokemuksin bussin hyrrätessä kohti majapaikkaamme Pärnussa.

 

 

8. Pärnu UKM Uue kunsti muuseum

Uuden taiteen museo on entiseen pankkikiinteistöön perustettu sisustusarkkitehtuuriluomus, valoisa ja monipuolinen taiteen näyttely- ja suunnittelutila. Innostava, asiantunteva ja selkeän eestinkielinen oli myös museon oman oppaan Gertrud Preisin johdattelu museon antiin. Vaikka museon perinteinen virolaisen uuden maalaustaiteen vuosinäyttely kymmenine virolaistaiteilijoineen ja kymmenen suomalaistaiteilijan kutsunäyttelynä oli juuri päättymässä, en malta olla lausumatta siitä pari riviä.

 

Kahekese Lembit Tolli

 Muutama veistos yläkerran portaikon takana oli klassismin kelvokkaita luomuksia silmän levätä, sisääntuloaulan kiva pitsinen somistekehyskin virkistävän soma.

Mitään uutta luovaa tutut jo guruasemaan nousseet eestiläistaiteen vankat nimet (Mari ja Uno Roosvalt) eivät tässä näyttelyssä parilla työllään tuoneet taiteestaan esille: hieman sisällöttömiä heidän työnsä olivat. Eikä suomalaistaiteilijoiden panostakaan (kuratointi!) voi juuri innostavan laadukkaaksi kehua. 

 

Siksi Gertrud Preisin esittely varsinaiseen kohunäyttelyyn New York, New York ! oli taitavan asiantuntevana opastuksena ja ajankohtaisena ja koko tuglasseurueemme lauantaipäivän kokonaisuudeksi  (illan teatterikin sinne lipun varanneille**) niin amerikkalaisen virolainen ja tasokas kuin ikinä - jo muutamalla Kostabin työllään.

 

Olimme juuri edellisenä päivänä käyneet Anu Raudin Heimtalin kotimuseossa ja siirrymme nyt Pärnun Uue kunsti muuseumin pieneen videohuoneeseen, jossa meille olisi tarjolla sekä Anu Raudin  80-vuotispäivän että maan entisen presidentin Arnold Rüütel 95-syntymäpäivän ajatuksia. Kolmas virolaisihme on kuitenkin pääkohteemme - Los Angelesissa  62 vuotta sitten syntynyt Kalev Mark Kostabi.

Anu Raud valmisti  ”Äitipuu"-teoksen 9 hameesta ja hansikasparista Kihnun saarelta ja Viron presidentti Lennart Meri antoi sen lahjana Viron kansalta Yhdistyneille Kansakunnille vuonna 1995. Tämä taideteos on YK-rakennuksen eteläisessä aulassa, jossa kirkas aurinko häivyttää värejä ja antaa siten taiteilijalle aiheen mennä New Yorkiin vaihtamaan vanhat hameet uusiin.

Arnold Rüütelin kohokohtia ulkomailla olivat varmasti vierailu presidentti Bushin luona Valkoisessa talossa keväällä 1991 ja puhe ensimmäisten virolaisten puheena YK:n yleiskokouksen edessä syksyllä 1991, kun kolme Baltian maata hyväksyttiin YK:n jäseniksi. Ehkä "korkein" presidentti Rüütelin tapaaminen pidettiin Kalev Mark Kostabin asunnossa 5. Avenuen 56. kerroksessa!

Mark Soosaaren videodokumenteissa on tämä 80-vuotiaan Anu Raudin ja 95-vuotiaan Arnold Rüütelin "Viron ensimmäinen kansalainen" tehdyt ohjelmat mielenkiintoista katsottavaa reiluksi tunniksi. Jätämme huoneen kuitenkin toiseen kertaan.

”Kalev Mark Kostabi syntyi vuonna 1960 Los Angelesissa. Tuolloin hänen vanhemmillaan, Virosta pakolaisina, ei ollut aavistustakaan, että heidän poikansa nousisi uransa huipulle jo 1990-luvun alussa. New Yorkiin Kostabi perusti taidetehtaansa KOSTABI WORLD, jossa itäeurooppalaiset taiteilijat maalasivat surrealistisia taideteoksia maailmankuulujen klassikoiden motiiveista (Hopper, Rodin, Picasso jne.). Muna on keskeinen ilmaisuobjekti lähes kaikkien surrealistien töissä.

Kalev Mark Kostabin maalaukset ja esillä olevan näyttelyn julisteet ovat syntyneet Kostabi Worldissä New Yorkissa, hänen grafiikkansa Jaak Visnapin perustamassa Litografiakeskuksessa Tallinnassa ja piirustukset ovat näytteillä Uuden taiteen museossa New Yorkissa. ”

Koetan saada kamerallani hänen töistään keskeisimmät vaikutelmat, parhain lukijani, ajatuksiisi, enempää niitä edes yrittämättä arvioida. Kostabin viivan rytmi, kasvojen munamuotoisuus tekevät  teosten sanomasta hetkessä - maailmanhistorian, ihmislajin inhimillisyyden, ajatuksellisen ja liikekielisen - klassisesti yleispätevän.

 

Kesäyö

Synnytys

 Juliste                        

Tietenkin Kalev Mark Kostabin  äärimmäisen taitava tekninen toteutus lumoaa jo sinänsä. Jokainen katsoja voi mieltää töiden sanoman omakseen, rauhoittua tai aktivoitua niiden klassisista voimalatauksista.

 

Aikaisin sunnuntaiaamuna lähdimme paluumatkalle. Laivamatkan kruunasi lounge-tila.

** https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2023/05/hellyyden-kosketus