MM%201.jpg

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2020 lupaa Heidi Anderssonin ja Terhi Pietiläisen toimittaman kokoomateoksen esipuheessa esitellä meille Laulun ja soiton Päijät-Hämeen. Lupauksen tuloksena on 125-sivuinen 11 artikkelin julkaisu. Voi heti todeta, että vasta 1950-luvulla vakiintuneen Päijät-Hämeen, nykyisin 9 kunnan käsittämä alue on kovin epäyhtenäinen laadultaan ja asukasmääriltään sekä myös musiikissaan ja kulttuurissaan - julkaisun sisältö jää epätasaiseksi, kauaksi nykyajasta.

Musiikin keskeinen kohde on aina ihminen, yksilöt, ryhmät ja suuret kansanjoukot elämyksineen. Kuluneena vuonna toimiva Päijät-Hämeen laulu ja soitto ei koronan vuoksi ole ollut käytännössä mahdollista. Siksi keskittyminen kertaamaan menneitten vuosien saavutuksia, historiaa ja musiikin vaikuttavuutta jää teoksen keskeiseksi, useimmissa artikkeleissa kuivaksi anniksi. Artikkelin pituudesta ja sen liiteaineiston laajuudesta paljastuvat toiset kirjoittajat tutkijoiksi, toiset asiaansa innostuneiksi ja kokeneiksi aktiivitoimijoiksi.

 

On outoa, että alueen keskuskaupunki Lahden musiikillisen monipuolisesta historiasta ja nykytilastakin teos jättää käsittelemättä sekä kansallisesti merkittävimmän että kansainvälisesti vaikuttavimmat osuudet - kaupungin kolmen teatterin tarjoaman musiikkiteatterin vetovoiman ja ainutlaatuiset pohjoisen maapallon urkuviikot. Nuo Lahden kaupungin musiikilliset, valtakunnallisesti kuuluisat, vetovoimaiset, elämää sykkivät musiikkitekijät ovat teoksessa täysin unohtuneet. Ne ovat silti sitä harvinaista merkillistä täysin tätä päivää - Laulun ja soiton Päijät-Hämettä.

Musikaaleihin linja-autoittain ympäri Suomen juuri Lahden kaupunginteatteriin tulevat katsojamäärät ovat kansallisesti merkittäviä, Teatteri Vanha Jukon uusimman laulu- ja sävellysmusiikin konsertit suomalaista ajankohtaista kärkeä sekä perheteatteri Superteatterin omasävelteiset esitykset - kaikki kolme musiikkiteatteriestradia jatkuvasti loppuunmyytyinä esityksinä. Näissä esiintyvät taiteilijat ovat saaneet peruskoulutuksensa musiikkiteatteriin, suurin osa Lahden musiikki- ja draamainstituutissa sen teatterimusiikkiin keskittyneessä koulutuksessa valmistuneita musiikkiteatterin ammattilaisia. Tämä tärkeä musiikin koulutuksen lähihistoria ja sitä jatkava Lahden kansanopiston teatterimusiikkikoulutus olisivat ansainneet esittelynsä, kun kerrotaan Päijät-Hämeestä laulun ja soiton maakuntana.

Urkuviikot keräävät maamme ja koko maailman urkumusiikista kiinnostuneet kuulijat ja asiantuntijat sekä maailman merkittävimmät urkutaiteilijat Lahteen ja yleisö saa heidän urkuteostulkintojaan nautittavaksi. Idean primus motor Aimo Känkänen ja myös Kalevi Kiviniemi ansaitsisivat lahtelaisesta urkumusiikista edes maininnan.

 

Jo tämän teoksen kannesta huomaa, että asialla eivät ole olleet kovin musiikista perillä olevat ammattihenkilöt. Kansikuva paljastaa asiantuntemattomuuden, sillä pianoharmonikka on painettu kuuluisasta DDR:n aikaisesta Weltmeister-harmonikasta kansikuvaan diskanttikoskettimet ja bassonäppäimet väärille puolille soitinta, eli soitin peilikuvana. Teoksen julkaisija on tutkimusseura - asialla ovat siis olleet tutkijat: monessa artikkelissa painotetaan liiankin moneen kertaan akateemisia tohtoritutkintoja.

 

Musiikista kirjoittavien ammattilaisten määrä Päijät-Hämeessä on ilmeisen pieni. Tämän vapaaehtoisen kirjoittelun kiinnostavuus jää musiikkiammattilaisten ajankäytön taka-alalle työn, itse musiikin, esitysten, säveltämisen, harjoitusten ja konserttien toisiinsa solmiutuneissa säikeissä. On kunnioitettavaa, että silti näin moni kirjoittaja on tuonut ajatuksiaan, tietojaan ja kokemuksiaan esille.

 

Kun maakunnallinen musiikki on pääasiassa vapaaehtoista harrastamista tai musiikinopiskelua, on ymmärrettävää, että moni sen parissa puuhaillut kirjoittaja on itselleen sisäistänyt musiikin ja siksi kirjoituksessaan käyttää runsaasti suitsutusta, on täysin hurmaantunut asiaansa. Luonnollista, virkistävää ja innostavaa inhimillisyyttä kaikki, mutta haastavaa lukijalle, joka pian havaitsee joutuvansa etsimään totuutta artikkeleista.

Lahden osuus yhdestätoista artikkelista on seitsemän, Heinolan yksi ja Sysmän kaksi. Yhdeksän kuntaa käsittävästä maakunnasta saamme nyt vain kolmesta Päijät-Hämeen musiikkitarjonnan esittelyn. Käsittelen artikkeleita oman valintani ja huomioitteni pohjalta.

 

Maakunnan%20kartta.jpg

 

MERKILLINEN MAAKUNTA

MM12.jpg

      Terhi Pietiläinen on lahtelaissyntyinen museonjohtaja, tutkija, kulttuurivaikuttaja ja nyt heinolalaisena rakentaa teoksen laajan esittelyluvun. Hänen esittelytekstistään nousee esiin alueen musiikin monet vapaa-aikojen yhteisölliset ansiot, aatteineen, kuoroineen, yhtyeineen, torvisoittokuntineen, musiikkikasvatustehtävineen. Populaarimusiikista ja sen kehityksestä viime vuosikymmeniltä hän luo selkeän katsauksen jopa eri yhtyeitä vuosikymmeniin sitoen esimerkkeinä maakunnastamme.

 

Koko julkaisun kannalta on hieman kiusallista, kun käsitteet Wiipurin musiikkiopisto, Päijät-Hämeen konservatorio, Lahden konservatorio, Concis ja Lahden musiikkiopisto menevät sekaisin vuosikymmenten virrassa.

Heinolan seminaarin musiikkikasvatuksesta hän mainitsee kuuluisat opettajakoulutuksen oppilaat, suomalaisbassot Jorma Hynnisen ja Jaakko Ryhäsen.

Kirjoittaja ei tiedä, että seminaarissa oli jo 1940-luvun alusta alkaen seminaarin päättymiseen vuoteen 1972 saakka merkittävä ammatillisesti johdettu kuoro Laulupuu, johon kuuluivat lähes kaikki seminaarin 200 oppilasta, sillä tuosta nelivuotisesta harrastuksesta sai tunnustukseksi kunniakirjadiplomin, jolla oli merkitystä opettajanvirkaa hakiessa. Seminaarin musiikkikasvatus oli pääosin musiikin teoriaa ja 120 virren säestysurakan opiskelua. Hynninen ja Ryhänen toteuttivat varsinaisen lauluopiskelunsa yksinopiskeluna matkustamalla viikoittain Lahteen Wiipurin musiikkiopistoon ja Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan maineikkaiden laulupedagogien henkilökohtaiseen koulutukseen.

Muista päijäthämäläiskunnista on yksi vuosittainen kohokohta unohtunut: Orimattilan Mallusjoen Takinkääntöviikkojen valtakunnallisesti korkeatasoinen musiikkihuipentuma jo kolmenkymmenvuoden ajan on ollut säveltäjä Kaj Chydeniuksen itsensä suunnittelema, säestämä ja juontama laulujensa ja vierailevien suomalaisten aikansa kärkisolistien konsertti-ilta.

Terhi Pietiläisen skaala Lönnrotista räppäri Cheekiin avaa päijäthämäläisen laulun ja soiton esittelyn rajattomaksi ja hurmaa mielikuvituksellisella visioinnillaan ja asioiden yhteenvedoilla.

.

 

VANHAN MUSIIKIN TULO LAHTEEN

MM12.jpg

          Pekka Särkiön kirjoituksen otsikko on hieman mahtipontinen, sillä kovin laajalle tämä 1600-luvun barokkimusiikki säveltäjineen ja soittimineen ei ole vielä levinnyt.

Pienenä tietoiskuna lyhyehkö artikkeli soittimineen, sävellyslöytöineen ja muusikoineen puolustaa paikkaansa nyt tänne Lahteen tuotuna marginaalisena erikoisuutena. Helsingissä barokkiorkesterien konserttiohjelmin tätä musiikkia on jo pitkään kuultu taitavien suomalaismuusikoiden renessanssoimana.

 

 

INTOHIMONA OPETTAMINEN

MM12.jpg

 

MM9.jpg

Pertti Sutinen pienenä viulistina.

              Inkeri Jaakkola antaa artikkelissaan kasvot yhdelle taitavalle jousisoitinopettajalle, Pertti Sutisen (1944-2019) työlle ja oppilaita innostavalle opetukselle. Tämä kirjoitus on ilmeisesti myöhemmin luettavissa kokonaisuutena Sibelius-Akatemian tohtoriväitöskirjana.

Taitavia musiikkipedagogeja oli Lahti saanut rikkaudekseen merkittävän määrän jo Viipurin musiikkiopetuksen siirryttyä Lahteen. Heidän työpanoksensa ammattisoittajina suurissa suomalaisorkestereissa ja seuraavien sukupolvien opetustehtävissä ansaitsisivat oman julkaisunsa.

 

 

NOUSE LAULUNI LAHDESTA - kuorojen vaiheita

MM12.jpg

                Saara Hakasteen artikkeleita olemme saaneet lukea kiitettävän monissa Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosijulkaisuissa. Hakaste - itsekin taidokas viulunsoiton harrastaja ja musiikin monitoiminainen kertoo nyt Lahden seudun kuorotoiminnan historiasta, aloittaen kuorojen vanhoin valokuvin.

 

MM8.jpg

Lahden Mieskuoro 1930-luvun lopussa

On ymmärrettävää, että Hakaste omaa kouluaan, entistä Lahden Yksityistä Tyttölyseota, nykyistä Tiirismaan koulua käsittelee ylistävin sanakääntein ja koulun musiikinopettaja Raakel Suomisen musiikinopetusta ylistäen.

Sitä vastoin hän unohtaa kouluaikansa paljon mittavammat kuorot ja musiikkitoiminnat Kannaksen yhteislyseon osalta, kuten musiikinopettaja-kuoromies-oppikirjantekijä Eero Pollarin (Polas) aikana, jolloin koululla oli kovatasoinen kuoro- ja orkesteritoiminta, useita valtakunnan tason laulajia Raita Marila (Karpo), pianisteja Leena Kareoja, Marjatta Meritähti sekä iskelmälaulajia Ritva Mustosesta (Laurila) alkaen. Kannas esiintyi mm. yleisradiossa, kaupunginorkesterin kanssa suurissa kaupungin tilaisuuksissa, jotka vielä 1950-70 -luvuilla olivat lahtelaiskuoroille harvinaisia estradeja.

Myöhempää kuorotoiminnan peruskoulun aikaa Saara Hakaste osaa valottaa tasapuolisemmin - itsekin toimittuaan pitkään peruskoulun rehtorina.  Erityisesti musiikkiluokkien tulo Suomeen ja juuri ensimmäisenä Lahteen Paavo Kiisken mukana on merkittävä avaus peruskoulun kestävään, pitkäaikaiseen musiikinopetukseen. Samoin nykyisin toimivat lahtelaiskuorot saavat selkeät, yksilöivät esittelynsä. Henkilökuviltaan useat, kuten Matti Rauhala, monen kuoron ja musiikkiyhteisön tinkimättömänä valmentajana, saa Hakasten kuvauksissa vaikuttavan aseman lahtelaisessa kuorotoiminnassa. Hakasteen asiantuntemus, yhdistystoiminta, kuoro- ja vierailumatkat Pohjoismaihin ja Eurooppaan ovat kuuluisia - voidaan sanoa, että hän on kansainvälinen maakuntamme kulttuurinen Grand Old Lady.

Yksi nimi puuttuu useiden tämän julkaisun artikkelien kertomista Lahden musiikkiluokkien aikaansaajista. Kuisma Pesolan ja Paavo Kiisken rinnalla asian järjestelyihin vaikutti ratkaisevasti Lahden kaupungin innostava ja aikaansaava kansakouluntarkastaja Olavi Ketonen.
 

 

 

SÄVELTAPAILUA - Lahden ja Pécsin yhteistyö musiikin alalla vuosina 1965-1989

MM12.jpg

                         Ilkka Haapola on tutkija, joka tutkimusuransa viimeisen ajan toimi Lahdessa Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa alueinaan mm. sosiaaliturva, syrjäytyminen, päijäthämäläisten elinolot. Hän toimi yli 20 vuotta Lahden Suomi-Unkari Seuran hallituksessa ja on vieraillut yhdeksän kertaa Lahden ystävyyskaupunki Pécsissä.

Ilkka Haapola on kirjoittanut artikkelinsa tutkijan pikkutarkalla huolellisuudella seitsemän sivuiseksi, liitteenä on kaksi sivua vieläkin pikkutarkempaa liitetiedostoa.Tiedemies osaa myös yksityiskohtaisen analyysin lisäksi tehdä valaisevia yhteenvetoja.  

Lahden ja Pécsin yhteistyön käynnistyminen 1957 saa aikaan mielenkiintoisen kunnallispoliittisen kärhämän, joka on nykyisinkin lahtelaiselle kunnallishallituksen toiminnalle äänestyspäätöksissä perin tuttua. Vuodesta 1966 alkaneet ja vuonna 1989 päättyneet Pécsin ja Lahden väliset kuorovierailut on tilastoitu päivämäärin ja osanottajanimin koko sivun taulukkoon, joka sisältää kaikkiaan 35 kuorovierailua. Lahden ja Pécsin väliset vierailut olivat suuria vapaaehtoisponnistuksia - vierailijoiden määrä läheni sataa ja heidät majoitettiin aina vastavuoroisesti yksityismajoituksessa. Yksi erikoinen asiakirja Pécsin kaupungin kulttuurivirastossa luotiin yhteistyön ollessa jo käynnissä. Se sisälsi pëcsiläiset henkilöt, jotka haluavat vierailla Suomen Lahdessa. Heitä oli jonossa 2500.

Ajan valtiojärjestelmistä ja Lahden kunnallispolitiikasta Haapolan tekstistä välittyy paljon sattuman ohjausta. Kaupunginjohtaja Olavi Kajala oli 1956 perheineen yksityisellä lomamatkalla Unkarissa, poikkesi myös Pécsissä. Kahtena seuraavana vuonna käytiin monta kaupunginhallituksen keskustelua ja äänestystäkin, kun Olavi Kajalan mukana Pécsistä oli tullut Lahden veljeskaupunki. Ensimmäiset vierailut tapahtuivat urheilun ja urheiluseurojen vastavierailujen puitteissa.

Tärkein musiikillinen yhteistyö välittyi unkarilaisen Kodaly-menetelmän muodossa, jossa säveltapailu laulamalla on koko musiikinopiskelun perusta. Lahtelaispanoksena kapellimestari Urpo Pesosen, konservatorion johtaja Aarre Hemmingin ja koulunjohtaja Kuisma Pesolan yhteistyö tuotti Lahteen - Lahden musiikkioppilaitokseen (Eero Hakkarainen) ja Lahteen perustettavien maamme ensimmäisten musiikkiluokkien opetukseen (Paavo Kiiski ja Tapani Valtasaari) sekä 1970-luvulla Lahteen perustettuun musiikkileikkikouluun (Sinikka Hyytiäinen) unkarilaisen opetusmenetelmän käytettäväksi, ja kaupunkien välisten monikesäisten soitonopiskelijaleirien yhdeksi harjoitusten kulmakiveksi.  

Kapellimestari Urpo Pesonen ja hänen seuraajansa Jouko Saari tekivät Lahden kaupunginorkesterin kanssa vierailumatkoja Pécsiin, Pesonen perheineen useampina vuosina johtajavierailuja, joista vastavuoroisesti taiteilijaryhmiä ja taiteilijoita saapui Lahteen.

Jätän poimintani tästä veljeskaupunki-toiminnasta tähän erittelemättä Haapolan artikkelista edes eri lahtelaiskuorojen osuutta. Tultaessa 1990-luvulle soitonopetusleirit olivat jo muotona vanhentuneet, Unkari etsi uutta yhteiskunnallista statustaan. Virallinen musiikkipohjainen Pécs-Lahti -toiminta hiipui 2000-luvulle tultaessa.

 

 

"MINUNKIN SISÄLLÄ SOI!"

Lahden Musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro päijäthämäläisessä kulttuurikentässä

MM12.jpg

                 Terhi Hildén on tämän vuosijulkaisun lahtelaisista lahtelaisin kirjoittaja. Hän on tässä kaupungissa syntynyt, elänyt ja asunut, musiikkiluokilla koulunsa käynyt aina ylioppilastutkintoonsa saakka ja on nyt yhä Lahden musiikkiluokilla, niiden keskeisenä musiikinopettajana, myös monen lahtelaiskuoron johtajana.

MM20.jpg

Kun olen saanut seurata Lahden musiikkiluokkia niiden alusta alkaen, tunnen niiden opettajat monen vuosikymmenen ajalta. Koen Terhi Hildénin työn varsin poikkeavana. Hän on keskittänyt voimansa ja sydämensä Lotilan koulun Laulupuu-kuoron hengen ja musiikillisen menestyksen luomiseen. Hildénin koulutettavat ovat jo ennakkoon valittuja alakoulusta alkaen musiikillisen kiinnostuksen ja lahjojensa perusteella. Joskus - myös viimeksi - nykyistä Laulupuu-kuoroa kuullessani Lahden kaupunginteatterin lavalta Karnevaaliproduktiossa totesin jälleen: puhdasta, sointitarkkaa ja herkkää kuorolaulua, mutta niin kovin arkaa ja ilotonta. Siksi jätän enemmän kritiikin tähän ja nautin Terhi Hildénin artikkelista, josta väreilee täysillä asiaansa, työhönsä, koulutettaviinsa sydämellään, vilpittömästi, kaikilla voimillaan uppoutunut opettaja ja taiteilija.

Kilpailumentaliteetti, joka sotien jälkeen valtasi urheilun ja kulttuurin Suomen, on mielestäni johtanut kuorojen päämäärän tavoittelun hieman väärään suuntaan. Määrätyin kriteerein, karsinnoin ja makutuomarein toteutettu kilpaileminen henkisissä taidoissa on oman käsitykseni mukaan ollut aina kyseenalainen. 

Terhi Hildénin teksti on kaunista, sykähdyttävää ja lumoavaa henkilöitynyttä tilitystä musiikista, sitä opettelevista ja siihen kiintyneistä lahjakkaista oppilaista. Ja mikä tärkeintä - Hildén monin esimerkein välittää meille yhteisöllisyyden, kaveruuden ja läheisyyden voiman, joka tällaisessa harrastamisessa ja taiteen ahertamisessa tuo ihmisille elämän riemua, onnistumisen tyytyväisyyttä sekä usein elämänpituisen, mittaamattoman arvokkaan ystävyyden.

 

 

 LAHDEN SIBELIUS-FESTIVAALI

MM12.jpg

              Tuomas Kinberg on kaksikymmentä vuotta toiminut Sinfonia Lahden intendenttinä ja saanut julkaisussa runsaasti tilaa kolmipäiväisen festivaalin synnyn ja toiminnan selittämiselle. Jo 21 vuoden ikäinen festivaali on keskittynyt pelkästään Sibeliuksen musiikkiin. Kinbergin aikaisempi toimi Sinfonia Lahden ykkösviulistina kesti 18 vuotta, intendentiksi hän siirtyi 1994.

Hieman omahyväisiä ovat Kinbergin festivaalisynnyn ja toimintavuosien selostuksen yksityiskohdat, joissa hän miltei kaikissa on ollut osallinen tai alkuunpanija: hän myös lukee ansiokseen koko Sibeliustalon rakentamispäätöksen. Joka tapauksessa - kohuttuna henkilönä - hän perusti vielä kaikelle kansalle tarkoitetun toisen Lahden musiikkiopiston 1988 ja toimi sen rehtorina ja hallintojohtajana vuoteen 2019 saakka.

Hauskan yksityiskohdan Kinberg kuin huomaamattaan paljastaa. Hän kertoo orkesterin tason nousseen merkittävästi vuoden 1994 jälkeen eli samoihin aikoihin, kun hän itse oli jättänyt orkesterimuusikon tehtävät.

 

MM19.jpg

Sibelius-festivaalien kansainvälinen lehdistöjoukko tutustuu Lahteen Urheilukeskuksen suurmäen huipulla kesällä 2007.

Tuomas Kinbergin artikkeli kaikkine Sibelius-festivaalin liitetapahtumineen, puuarkkitehtuurikilpailuineen, elokuvineen, orkesterin ulkomaankiertueineen, merkittävine arvohenkilökontakteineen, kansainvälisine lehdistöineen, levytyksineen ja niiden sopimusneuvotteluineen levy-yhtiöiden ja Sibelius-suvun kanssa on julkaisun värikkäintä, tapausrikkainta ja yllättävintä luettavaa - totta kaikki tai ei.

 

 

 

LAHTELAISET KONSERTTISALIT SUOMALAISEN KULTTUURIRAKENTAMISEN VIRRASSAtaustaa ja nykypäivää

MM12.jpg

               Riitta Niskanen on myös kiitettävästi osallistunut monen vuosijulkaisun sisältökokonaisuutta rikastamaan. Hänen alansa, kulttuuriperinnön ja rakennustaiteen tutkimus, keskittyy nyt konserttisalien suunnitteluun, arkkitehtuuriin ja akustiikkaan. Suomessa ei ennen toista maailmansotaa vielä ollut rakennettu yhtään konserttitaloa.

 Tuntuu, että tämä huippuasiantuntija on unohtanut käsillä olevan julkaisun pääteeman - Laulun ja soiton Päijät-Häme - ja karkaa konserttirakennusten koko alkuhistoriaan Euroopassa aina 1700-luvulle saakka sekä vierittää eteemme kuvia Finlandia-talosta, Kouvolan ja Espoon konserttirakennuksista aina rajantakaisen Viipurin konserttitalon pienoismalliin asti.

Riitta Niskanen esittelee asiantuntevasti konserttitalojen suunnittelun perusteet, lahtelaisen ylpeyden Sibeliustalon, viittaa sitä edeltäneeseen 1950-luvun Lahden konserttitaloon, joka oli Suomen toinen konserttitalo.

MM15.jpg

 2000-luvun alussa rakennettiin Lahden Musiikkiopistolle kamarimusiikkia varten oma hieno Kalevi Aho -sali.

 

 

SYSMÄN SUVISOITTO – talkoohengen ilmentymä

MM12.jpg

                     Heidi Andersson on monivuotinen, ansiokas ja seikkaperäinen Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjojen kirjoittaja ja nyt käsillä olevan vuoden 2020 julkaisun toinen vastaava toimittaja. Hänellä on artikkelinsa toteuttamiseksi käytännön tiedot asiasta - jäsenyydet Päijät-Hämeen tutkimusseuran ja Sysmän Suvisoitto ry:n hallituksissa ja vielä oma sysmäläistausta.

Harvinainen musiikkipainotteinen kesätapahtuma nojaa paljolti Sysmän satoihin kesäasukkaisiin, joissa riittää tutkijoita, taiteilijoita ja tiedemiehiä. Suvisoitto elää nyt 34.toimintavuottaan. Suvisoiton alku perustui korkeatasoisen musiikin kesätapahtuman aikaansaamiseksi sekä kesäasukkaille että kuntalaisille. Sen oheen kasvoi leirimuotoinen lasten musiikkiopetustoiminta.

Selatessa Anderssonin artikkelin tarkkaan luetteloimia Suvisoiton historian yksityiskohtia ei voi välttyä elitistisestä sävystä - kun Suvisoiton yhtenä vetonaulana sysmäläinen säästöpankki osti miljoonaviulun tämän suhteellisen pienen maailmankolkan Sysmän taiteellista karriääriä kohottamaan ja näytti mallia perinteiselle urheilun sponsoroinnille. 

Kesien taiteelliset johtajat ovat olleet Sysmän kesäasukkaita, kaikki maamme ykköskastia - kapellimestareita, muusikkoja, laulajia ja soittajia.  Suvisoittoon liittyvät lukuisat konsertit, oopperaproduktiot ja oheistapahtumat ja ennen kaikkea kesien ideat vaihtuvat ja takaavat uudelle kesälle sen tarvitseman tuoreuden yleisön kiinnostumiseksi jälleen. Suvisoitto on laajentunut kuuden kunnan alueelle ja osanottajamäärä on ylittänyt jo viidentuhannen rajan. Mukaan on tullut myös monenlaista valtion, kunnan ja sponsoreiden taloudellista avustusta.

 

MM18.jpg

Suvisoiton hallintoelimien, tapahtuman eri toimikuntien jäsenet ovat oman alansa toimivia ja aikaansaavia valtakunnan julkkiksia ja kaupallisesti menestynyttä yhteiskunnan toimivaa aktiivisuutta edustavia paikkakunnan kulttuurista innostuneita sysmäläisiä ja kesäsysmäläisiä.

Anderssonin artikkeli on kuin opettavainen, luettelomainen ohjekirja siitä, miten kaikki kansanryhmät ottavat lopulta tällaisen laadukkaan taidetapahtuman omakseen:  talkoolaisina, järjestelytoimikuntina, tapahtumapaikkojen järjestelytehtävissä tai yhä useammin myös edellisen kesän tapaan viihtymään ja osallistumaan Suvisoiton tapahtumiin.

 

 

KOLME ISKELMÄMUSIIKIN MESTARIA

MM12.jpg

        Pauli Leimion kirjottama artikkeli Toivo Kärjestä, Olavi Virrasta ja Matti Louhivuoresta on itselleni ja varmaan valtaosalle lukijoista tämän Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuositeoksen suurenmoisin, tyhjentävin ja valloittavin, suorastaan mestarillinen tieto-artikkeli.

Pitkän kaupallisen uran Yhtyneet Kuvalehdet -konsernin toimitusjohtajana työskennellyt Pauli Leimio on ollut jo kolmekymmentävuotta yksi kuuluisista ja aikaansaavista Sysmän kesäasukkaista. Leimion Sysmän suvisoiton, Kirjakyläyhdistyksen  ja Kirjakylä OYn hallitustehtävät ovat harvinaisen merkittäviä koko suomalaiselle kulttuurille ja Kirjakylän julkaisemien 35 kirjan kustantajana hänen työnsä on ylivertainen. Hän on myös ollut Olavi Virran syntymän 100-vuotisjuhlassa 2015 paljastetun muistopatsaan toimikunnan keskeisiä vaikuttajia.

Olavi%20Virta%201.jpg

Leimion artikkeli sota-ajan ja sen jälkeisten 1950-70 -lukujen iskelmämaailmasta saa selkeän kiinnostavan yhteiskunnallisen merkityksen ja nyt ensikertaa viihdettä arvostavan, asiallisesti mielenkiintoisen sekä samalla sympaattisen ja rehellisen kuvauksen kansan tuntemien kolmen iskelmäammattilaisen elämäntaipaletta tilittävissä, kiehtovan tarkoissa ja oivaltavissa henkilökuvissa, herkkuina näiden Suomen kansan tuntoja herkistävien iskelmätähtien omaperäiset elämänpolut, persoonalliset tavat ja taipumukset.

MM4.jpg

Toivo Kärjen kiertueorkesteri Riihimäen Kisapirtillä 24.2.1952.  Vasemmalta Per-Erik Förars, Reino Helismaa, Matti Louhivuori, Henry Theel, Esa Pakarinen jaToivo Kärki

On sillmiä avaavan uutta todeta näiden kaikkien kolmen iskelmäammattilaisen työn olleen monet vuosikymmenet suomalaisen työarjen, sodasta ja sen jälkeisestä puutteesta selviytymisen kestämiseksi kansaamme yhdistävää, tarpeellista, viihteen, levytysten ja maatamme ristiin rastiin keikkailevien tanssimuusikkojen uhrautuvaa työtä.

Pelkästään tämän artikkelin takia - kenties vain se valiten - kannattaa tämä vuosikirja avata ja saada päivänsä valoisan toiveikkaaksi, sydämensivistystä, oma mielikuvitus hereille ja taitavan kirjoittajan hienoista hienoin asiateksti taas kerran liittää sielun sopukoihin piirtyväksi lukuelämykseksi.

 

 

HEINOLASSA JYRÄÄ

MM12.jpg

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2020 alkoi Heinolaan perustuvalla ja heinolalaisen tutkijan laatimalla teoksen esittelyllä. Julkaisun päättää myös taatusti merkillinen artikkeli heinolalaisesta rock-festarista, jolle kertyi kolmekymmentä kesää tämän idyllisen pikkukaupungin, Kymijoen Jyrängönvirran rantamien kauniissa, ikivanhojen puistojen puiden huminassa, nurmikkojen tallausta, suomalaisten nimekkäimpien rocktähtien musiikin jyskettä, spontaania nuorten rock-elämänriemua.

                          Timo Kaattari summaa artikkelissaan nuo rock-kesät nautittavan hauskasti. Kaattarin asema Heinolan virkamiehenä tehtävänään kulttuuri käsitti miltei kaikki tehtävät kaupungin kulttuurin alalta ja johti viimein kaupungin elinkeinoelämän päälliköksi. Keskeisenä saavutuksenaan hän kokee Heinola Jyrään.

 Kaattarin ympärikellonviisariset työpäivät ensimmäisestä vuoden 1985 Heinola Jyrää -tapahtumasta Juice Leskisen silloisen hillitystä rockrunoudesta Eppu normaalin, J.Karjalaisen musiikin kautta oli jo kahden eri kuukauden tapahtumina, ja laajeni kesä kesältä kahdesta syystä - Heinolan rantapuistoon jyräämään lupautuivat vähitellen suomalaiset ykkös-rock-bändit ja toiseksi tapahtuma oli yhtä kesää lukuunottamatta ilmainen. Ensimmäisen kesän saldo oli yli 20000 kävijää.

Seuraavien kesienkin esiintyjät olivat silloin vielä melko tuntemattomia:Top ja Agents, Anssi Kela, Miljoonasade, Freukkarit, Narttu, Kauko Röyhkä, Sleepy Sleepers, Mamba, Tuomari Nurmio, Kolmas Nainen, Neljä Ruusua, Kirka ja 1990-luvulla samat olivat jo kovia nimiä, mutta helposti tulivat mukaan Heinolaan. Apulanta esiintyi ensi kertaa Heinola Jyräässä kesällä 1997. Monet ottelut kaupungin teknisen toimen ja tallautuneiden nurmien mukana johtivat rockia ymmärtämättömän väestönosan valituksiin ja poliisitutkintoihin ja päätettiin pitää vuoden vuoden tauko Heinola Jyräässä.

2000-luvulle tultaessa oli perustettu Heinolan kaupungin täysin omistama Heinolan Ohjelmapalvelu OY,  rakennettu yli 13 miljoonalla Rantapuistoon Kesäteatterilava katettuine katsomoineen ja muodistettu WPK:-talo kolmelle sadalle hengelle hienompaa ja korkeatasoisempaa musiikkia varten, kaikki aivan Rantapuiston tuntumaan.

Keväällä 2005 saatiin tietää, että Lordi voittaisi Suomen Euroviisukisat ja yhtye varattiin heti seuraavan kesän 2006 Heinola Jyrään. Lordi voitti Euroviisut ja monien mutkien ja jännitysten lauettua Lordi tuli tykkiveneellä Kymenvirran rantasatamaan ja soitti keikkansa 35000 kuulijalle. Pieni muutaman tuhannen kävijän Heinola Jyrää oli kasvanut  kolmessa vuosikymmenessä merkittäväksi rockin megatapahtumaksi.

MM2.jpg

 

-  Artikkelin kuvamateriaali  on Päijät-Hämeen tutkimusseuran Vuosikirja 2020 kuvituksen skannauksia.

 

Lis%C3%A4liite.jpg