Lukijani ovat hieman arasti lähestyneet minua sähköpostein. Miksi Lahen uutisia ei ole viikkoihin kesäteattereista saati nyt menneestä Tampereen Teatterikesästä 2023 tai kaupunkimme asioista kirjoitellut, viestinyt mitään, ei oikeastaan edes hyviä ja huonoja asioita punniskellut. Lyhyeksi tarkoitettu, liian pitkäksi kuitenkin paisunut vastaus tässä.

Ajattelin viettää nuoruuteni kaltaisen koko kesän 2023 kesämaisemassamme Päijänteen erämaamökillä vaimoni kanssa kahden lekotellen, vähän askarrellen, veneellä järveä ja maisemia taas katsellen, rannalla joutsenia ihaillen, vaimo vielä kesien mielipuuhaansa mustikoita poimiskellen - kumpikaan meistä mitään muuta tekemättä.

Paitsi tuon lekottelun lisäksi kesän ohjelmavalintanani oli tarkoitus katsoa pari taidenäyttelyä (Mänttä, Lahti GUK ), neljä kesäteatteriesitystä (Pesäkallio, Pisarateatteri, Orimattilan Teatteri, Lahden kansanopiston kesälukukauden teatteriesitysuutuus) esittelytilaisuuksineen ja lisäksi olin varannut Tampereen Teatterikesään yöpymisen ja liput seitsemään esitykseen (Q-teatterin The Pimpsons, Kajaanin Kaupunginteatterin Kirsikkapuisto, Kallo Collectiven Receptionist, Kouvolan teatterin Ihan metsässä, Minna Koski&Mikael Saari & Lumos-kvartetti Sundqvistin parhaat, Seela Sella Kauan on kukkineet omenapuut, Yks Pihlajan Kino-orkesteri Kohtaaminen Satamakadulla) sekä tietenkin avajaiset ja median tiedotustilaisuuden, niistä kaikista raportoidakseni ja arvion kirjoittaakseni. Semmoinen lekottelukesä, jossa perheenkin on taas jotenkin pakko liittyä minun teatterifriikin joutenoloon.

Näin siis tapahtuisi pääosin heinäkuisessa mutta hieman myös elokuisessa suomalaisessa kesässä.

 

Teatteriarvion tekeminen on itselleni hidasta puuhaa, sillä yritän yhä olla niin asiantuntevan perusteellinen ja fiksu kuin vaan osaan. Matkatkin kestävät kohteesta riippuen puolesta tunnista kolmeenkin tuntiin ja mahdollinen yöpyminen (kuten Tampere) vaatii jo monin verroin tunteja.

1. Arviointiesityksiin saan yleensä kutsun ja se on arvioni ja kirjoitukseni peruslähtökohta.

2. Useimmiten yritän perehtyä esityksen (teatterin, tanssiesityksen tai musiikkiteatterin) syntyyn ja mahdollisesti tekstiinkin  1-2 tuntia.

2. Ammattiteatterit, teatterifestivaalit, teatteriryhmät sekä pitkälle harrastaneet, usein puoliammatilliset kesäteatterit järjestävät useimmiten näytelmän ennakkoesittelytilaisuuden. Niissä median edustajat, taiteilijat jopa kirjoittajatkin voivat keskustella tulevasta esityksestä kriitikkojen kanssa. Arviolta se vie aikaa keskimäärin 1-2 tuntia. Mahdollisten kuvien ottaminen ja niiden valinta sekä työstäminen on paras yrittää toteuttaa ennen esitystä (1-1½ tuntia).

3. Esityksen katsomiseen vierähtää näytelmästä riippuen 2½-4 tuntia.

4. Miettiminen esityksen olennaisesta sisällöstä, sen taiteellisesta tasosta, sen onnistuneista osuuksista ja kielteistä kritiikkiä vaativat osuudet, vievät toisinaan aikaa arvaamattomasti, mutta arvion kokonaisuus raakana suoraan kirjoitettuna luonnoksena mitään puhtaaksikirjoittamatta tai korjaamatta lauserakenteita tai edes oikeinkirjoitusta vähintään 3 tuntia.

7. Oikolukijan korjaukset, käsikirjoittajan ja oikolukijan kieliasun yhteinen neuvottelu (paikalla tai etänä) keskimäärin 2½ tuntia.

6. Arviotekstin lopullinen kirjoittamien ja muotoilu 2-3 tuntia.

Näytelmän arviointiin kuluu siis yhteensä noin 13-15 tuntia.

 

Melkoista ajankäyttöä, esityksistä ja niiden pituudesta sekä kulkumahdollisuuksista riippuen siis arvion tekeminen vie minulta 13 -15 tuntia, kaikki on istumatyötä.Teatterikesän seitsemästä esityksestä minun on pakko kirjoittaa muutama päivä päätoimisesti jälkikäteen (minimissään 7x13 tuntia=91 tuntia), kaikki istumatyötä nuo katsomiset ja kirjoittamiset.

 

Istu ja pala

En kuluneena kesänä voinut toteuttaa kesäni teatteriosuutta kuin yhden esityksen (Pesäkallio) esittelyineen ja toisesta esityksestä (Pisarateatteri) vain esittelyn seisomalla teatterikatsomon pylvääseen nojaten. Yhdeksän suunnittelemistani teatteriesityksistä minulta jäi kokonaan kokematta ja niistä arviot tekemättä.

Samasta syystä Lahen uutisia -julkaisuni varsinaisten ajankohtaisten juttujen tekeminen salpautui myös kokonaan. Kaikenlainen omalla autokyydillä, bussilla tai junalla matkustaminen samoin.

Taidenäyttelyt kykenin katsastamaan molemmat. Tosin toisen näyttelyn vaikutelmat lojuvat vielä tästä jutusta selviävästä syystä kirjoittamattomana tietokoneeni ja kamerani muisteissa. Taidenäyttelyt olivatkin ainoat, joissa taidekokemus ei velvoittanut istumista.

 

Entäs sitten?  Mikä oli heinäkuisen taiteenkokemisen ja juttujenteon esteenä?

Istuminen ja palaminen. En pystynyt lainkaan lähes viiteen viikkoon istumaan muutamaa hetkeä lukuunottamatta: alaselän, lantion ja vasemman jalan särky oli kuin ne olisivat olleet täydessä tulessa.

En aio enempää sairaskertomuksiani kertoilla, niitähän maailma ja meidän ihmisten kommunikointi on kyllästymiseen asti täynnä. Totean vain, että terveydenhoitomme otti minut luotettavan tuntuisesti neljä eri kertaa vastaan, minä aina joka kerta seisoen 1-4 tunnin odotusten jälkeen kiirevastaanotolleen (sairaalan rollaattoriin odotukseni koko ajan käsillä nojaten): terveydenhoitaja, fysioterapeutti ja kolme eri lääkäriä neljän viikon aikana olivat varsin ystävällisiä ja yrittivät parhaansa, jopa röntgenillä selkäni kartoittaa. Mutta minä, potilas vaan seisoin ja jos menin käskystä istumaan, paloi selkäni ja jalkani tuskissa. Sama kotona, kuin pieni lapsi kivuliaana ja äkäisenä potilaana. Eikä mökille menollemme saati vaimolleni, hoitajalleni jäänyt  enää mustikanpoimimiselle mahdollisuuksia.

Viimein omakustanteisesti magneettikuvaukseen. Sieltä ortopedi kuvan tutkittuaan löysi alaselän normaalia pikkukulumia, jotka hän osasi hyvin selvittää saattajalleni ja minulle: pikkuvikoja vain on, mutta hermoradat alaselässä eivät kulje normaalisti niin kuin pitäisi. Hän antoi tarkat lääkeohjeet ja määräsi lääkkeen, liikuntaharjoitukset kepein. Pari kolme päivää. Nyt harjoittelen taas kirjoittamaan. Istun enkä pala enää.

Lääkekuuri kestää 3-4 viikkoa. Kävelyn varmistaminen tapahtuu sauvoilla.

 

Siinä tämänkesäinen teatteriurani lyhykäisyydessään. Kertomatta on jatkuvat valvomiset, varpaiden muuttuminen yhä uudelleen ja uudelleen perunan kaltaisiksi, taipumattomiksi, kummallisiksi pökkelöiksi. Mutta nyt istun eivätkä jalkani tai alaselkäni enkä minä enää pala.

Istu ja pala, voisin nyt sanoa kuten Aleksis Kivi teksteissään huojentuneena tokaisuna, tarkoittaen sillä yllättynyttä hämmästystä, siistiä onnentunteista kiroustakin.

 

 

PS

Allaolevasta Tampereen Teatterikesän 2023 linkistä voitte onneksi täydentää tietouttanne monista sen esitysten arvioista: