Häkkisen konsertti.jpg

 Säveltäjän laulumusiikki jäi hieman varjoon Marko Häkkisen Päivänlasku –levyn  lyhyessä julkistamiskonsertissa. Pikkuteatterin konsertin kuuluvuus - säestyksen ja laulun suhde - ei ollut kohdallaan, eikä puheenkaan. Säveltäjä itse johdatteli runsaalle yleisölleen sävellyksensä pianotuolissa istuen: en ainakaan viidennelle riville saanut kuin osan hänen puheestaan selväksi, vähiten jokaiseen kappaleeseen liittyneestä esittelystä, sen viimeisestä niellystä virkkeestä, laulun nimestä. Häkkisen kauniiden sävellysten livekonsertissa pianosäestys vyöryi sellaisella spontaanilla luomisvoimalla, että Annamaria Karhulahden taatun poikkeuksellisen suuri ja suloinen äänenvoima sai kilvoitella korviemme vasaroissa ja alasimissa, pianon voittaessa liian usein kisan.

Levyltä kuunneltuina, studiossa tarkoin balanssit säädeltyinä, kokonaisuus tuntui ihan toisenlaiselta, tulkinnat onnistuneiltakin. Häkkisen musiikissa soi korvaani elokuvamainen, laajakaarinen musisointi ja krumeluurisen koristeltu sävelrunous, jonka suhde teksteihin parhaimmillaan on nautittavaa, mutta tuntui joskus pelkkänä sävellyksenä onnistuneemmalta. Vierailevien runoilijoiden J.H. Erkko ja Marjo Luhtamäki runot maistuivat tulkintoina ylivertaisilta, säveltäjän omassa, ylinnä Hauraus–runon sanoituksessa  ja esitysten kokonaistulkinnoissa mielsin herkkyyttä, syvää, sävelen ja sanan yhteistä kauneutta.