Kangastus%20skannaus.jpg

 

Kjell Westön Kangastus 38 -romaanin henkilöitä - 1900-luvun alussa syntyneitä, nuorukaisina kansalaissodan kokeneita, nyt nelikymppisiä, hyvin toimeentulevia valiokansalaisia, akateemisesti sivistyneitä, osa varsin äveriäitä, ruotsinsuomalaisia intellektuelleja - yhdistää opiskeluaikainen tuttavuus.

Ensimmäisestä maailmansodasta vasta toipuva Suomi on kansalaistensa tajunnan ja rankkojen kokemusten vielä pitkään määräämä periaatteiden ja aatesuuntien temmellyskenttä natsismin lähestyessä Hitlerin muodossa päivän puheenaiheissa ja tapahtumissa. Westö kuljettaa teoksessaan kertomusta kuin aitoa dokumenttia, sen kahdelta puolelta, suomenruotsalaisten hyvinvoivien ihmisten sisältä sekä ulkopuolelta tilapäistä ajan näennäistä hyvinvointia ja modernia aikaa kuvaten.

Täydellinen ihmiskuvaus kattaa koko teoksen ja sen yhteisön dynamiikan. Westön kirjoissa maisema ja interiööri on totemisen pysyvästi Helsinki, vain aikakauspeili muuttuu ja tässä se on 1930-luvun lopun pieni suurkaupunki Helsinki. Tuntuu, että westöhelsinki elää vain lukemalla, sillä niin tuttu kirjailijalle jokaiselta kadunkulmalta, kadultaan, rakennukseltaan, kauppapuodiltaan, kahvilaltaan, patsailtaan, katukiviltään, tanssiravintolaltaan, elokuvateatteriltaan tämä kaupunki on: se on kuin elävä, raikas ja rakas paikasta personoitu lähisukulainen.

Kirjan toisen keskushenkilön Claes Thunen maailman ja ajatuskuviot on juuri murtanut raskas, yllättävä avioero vaimostaan, ensirakkaudestaan. Se täyttää koko romaanin, rivienväleistä päähenkilöä taukoamatta pistellen. Satuttava elämän pettymyksen polttava katkeruus ja mustasukkaisuus hallitsee elämää. Mies uppoutuu narsistisesti elämänkulisseihinsa, asianajotoimistonsa tehtäviin, ainoana lohtuna kerran kuussa kokoontuva tuttujen, entisten opiskelutovereiden isänmaallisten ajattelijoiden periaatteella perustettu (viinantäyteinen) Keskiviikkoseura.

Varsinainen pääteema on Thune-asianajajan vastapalkkaama keski-ikäinen sihteeri rouva Wiik, jonka erinomainen työpanos, säntillisyys ja sujuvuus, asiantuntevuus tuovat kertomukseen uusien, selittämättömien syy-yhteyksien ja kysymysten hämmentävyyden ja luovat jännitteiset, psykologisella taitavuudella kuvatut henkilökuvaukset. Teema kärjistyy kohti teoksen ratkaisua rouva Wiikin joutuessa emännöimään Keskiviikkoseuran kokouksen. Siellä hän tunnistaa yhden seuran jäsenistä kaukaa kansalaissodan ajoilta kohtaamakseen henkilöksi ja näin alkaa rakentua ratkaisu toteutukseen rouva Wiikin elämässä. Ensimmäinen maailmansota on jättänyt teoksen henkilöihin tiukat, lähtemättömät kokemukset. Kansallisuuskiihkon ja liberaalin ajattelun periaatteita ja asenteita horjuttaa juuri koittava 1940-luku epätietoisuuksineen, mutta ihminen vietteineen on muuttumaton, kohtaloaan aavistamaton eläin.

 

Romaani Kansallisteatterin tulkintana

Kangastus%2038.jpg

Kuva Mitro Härkönen

Kangastus 38 -näytelmän dramaturgia ja ohjaus laventavat westöläisen helsinkiläisen mielenmaiseman tuomalla ainakin kaupunkia tuntemattomalle komeaa visiokuvaa näyttämön täydeltä, uusin ja vanhoin rakennuksin, asemakaavoin ja maisemayksityiskohdin, esityksen aikakauden tunnelmia vaihtuvin maisemin ja valöörein muunnellen.

Kenties juuri tällä kohden myös tenhoisin kattava kansainvälisyys syntyy esityksen täyttävistä lukuisista musiikkivinjeteistä, joissa aikakausi elävöityy levysoitinkeksinnön kautta mm. jazzin tavoittaessa suomalaisen sivistyneistön Gershwinin Summertimen, Benny Goodmanin sävelten soidessa tai erityisesti kohtalomaisen koko maailmaa villinneen maagisen uutuussävellyksen Maurice Ravellin Boleron alleviivatessa väkevästi useita kohtauksia. Harmony Sistersin Valtosen sisarukset vientituote Saksaan, Georg Malmsten - kaikki tuo - on uutta 1930-luvun kansainvälistä iskelmää, glamouria, ihastuttavan lumoavaa Helsinkiä ja avautuvaa Eurooppaa.

 

Kansallisteatteri on jyrsinyt reippaasti Westön tekstistä sovitukselleen turhat sivuhenkilöt ja jättänyt tulkintaansa kovin ohuen ytimen. Teksti tuntuu aluksi puuduttavalta lukudraamalta ja teoksen tajuaminen ilman kirjaa jää liiaksi arvailujen varaan.

 

Ehkä Westön alkuperäiskuvauksesta kauimmas jää toisen keskushenkilön, asianajajan sihteeri rouva Wiikin elämän sisäinen palo, voima ja määrätietoinen ratkaisuun päätyminen. Rouva Wiikin lapsuuden työläistausta, kansalaissodan traumaattiset vankileirikokemukset Westön teksti kuvaa jatkuvina takautumahoureina alteregon ja omatunnon käydessä vuorokeskustelua haaveitten ja unelmien täyttämän toivemaailman ja ulkonaisesti tyynen, vakaan säntillisen sihteeripersoonan kanssa. Esitys konkretisoi tämän kirjallisesti herkän ja vahvan syvälle päähenkilön sielunmaisemaan syöpyneen kolmijakoisen näkökulman kolmella näyttelijällä. Tasokkaasta näyttämötulkinnasta (Noora Dadu, Edith Holmström, Cécile Orblin) huolimatta näin havainnollistettuna salpautuu ja madaltuu esityksen uskottavuus sekä näytelmän sisäinen jännite. Jotakin pidemmälle pohdittua, vähemmän naiivia toteutusta katsoja olisi odottanut sinänsä kunnioitettavan kokeilun tulkintaan.


Kangastus%20a.jpg

Kuva Mitro Härkönen

Timo Tuominen kantaa harteillaan keskushenkilö Claes Thunen ja koko esityksen tarinan, sen toimivuuden, sen tragiikan kiintopisteet. Alun hätäisyys muuntuu ajattelevaksi, osuvaksi näyttelemiseksi, joka vakuuttaa ja vaikuttaa paneutumisellaan, energisyydellään ja irrottelullaan koko esityksen hetkeksi eloon sysäten. Muille viisijäsenisen Keskiviikkoseuran jäsenille teksti ei suo merkittäviä hahmottamismahdollisuuksia, vain psykiatri-ylilääkäri Robert Lindemarkia tulkitseva Antti Pääkkönen tuo sujuvasti tarinan thrilleriseen jokerihahmoonsa ennalta-arvaamatonta salaisuutta, vaikka ohjaus paljastaa tarinan loppuratkaisun aivan liian aikaisin. Kristo Salminen luo juutalaisnäyttelijä Jogistaan persoonallisen inhimillisen sympaattihahmon, Petri Liski sopivan pröystäilevän liikemies Grönroosin ja Esa-Matti Long laatuisan Zorro-lääkärinsä.


 

Näytelmän 1930-luvun hyvin toimeentulevien maailmassa on jotakin yhä mietityttävää. Välinpitämättömyys ajan asevarusteluun ja valtarakenteisiin tai huolehtivaisuus toisistamme sivuuttavat kovia kokeneet, peittyvät kiireeseen, omien itsekkäiden viettien ja kipupisteitten alle, elämän arjenkarvauden siloitteluun. Hyvät teot rinnastuvat näytelmän liikemiehen ja lääkärin köyhäinapumaiseen omatuntomme itsekkääseen tyynnyttämiseen.

Kansallisteatterin Kangastus 38 on ainutkertaisen määrätietoinen yritys näyttää 1930-luvulla vallinneen yhteiskunnallisen ilmapiirin kokemat Suomen historian ajan merkit ymmärtääksemme nykyaikamme häkellyttävän samankaltaisuuden, kangastuksen lähitulevaisuudesta.

 


Kjell Westö Kangastus 38
 

ROOLEISSA Noora Dadu, Edith Holmström, Petri Liski, Esa-Matti Long, Cécile Orblin, Antti Pääkkönen, Kristo Salminen ja Timo Tuominen

OHJAUS  Mikaela Hasán
SUOMENNOS  Liisa Ryömä
DRAMATISOINTI  Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hasánin kanssa
LAVASTUS  Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU  Anna Sinkkonen
TUNNUSMUSIIKKI  Markus Fagerudd
VALOSUUNNITTELU  Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU  Esa Mattila
VIDEOSUUNNITTELU  Paula Lehtonen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU  Laura Sgureva

Arvio kirjoitettu  Kansallisteatterin kantaesityksestä 9.9.17

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/kangastus-38/

Lis%C3%A4liite.jpg