Hilma%20kansikuaksi.jpg

Karhujahdissa Reisijärvellä

Limperin Hilman hautajaiset - Lahden kansanopiston Teatteri II:n lauluteatterinautinto - Veikko Lavin ja Ismo Alangon lauluin, Ari Niskasen musiikkipoljennoin, Mikko Laineen & Misa Palanderin riehakkaan kansankomediallisena ohjauksena päätti kaksivuotisen teatteriopintokokonaisuuden.

 

Kansannäytelmällisestä aiheesta toteutui kahden runoilijamuusikon osin kuuskytlukulaisen kupletistin veikkolavimainen pikkuhävytön vähäosaisten korpifilosofia  osin  suomalaisen rockrunoilijajättiläisen ismoalankomainen etnorockahtava aatefilosofia jokaiselle tutusta hautajaisaiheesta, naiivin yliempaattisesta nykynaispappeudesta, eri sukujen hautajaisvieraiden uskomattoman runsaasta karikatyyrisesta hahmokavalkadista, hautajaismaneeriemme todellisuudesta parodiaan saakka ja  ajatteluttavasta, falskista surutapakulttuurista.

 

Produktion päiväesitys oli todellista vihreän oksan iloista teatteria. Nuori ja nuorekas, nopeareaktioinen yleisö eli mukana jatkuvin välisuosionosoituksin, rytmeihin kehoin ja väliaplodein mukaan tempautuen. Teos osui spontaanisti ja tarkalleen musikaalisella yleismenollaan, farssikomediallisuudellaan, iskuillaan ja nautittavalla riehakkuudellaan nokkelaälyiseen yleisömaaliinsa.

 

Esityksen toisella kerralla, illalla, esittäjät saivat keski-iältään varttuneemman, pedanttisemman älykköyleisön ja kun aito, makaaberi,  hallittu hahmorevyy kulki, yleisö hivuttautui ajatuksissaan hautajaisvierasjoukkoon mukaan, pidättyvästi hieman salaa hymyillen ja siirtyi enintään sivustatarkkailijaksi juonta tarkoin seuraamaan, mutta korrektisti varoen ääneen osallistumasta ja reagoimatta edes väliaplodein. Jälkimmäisestä esitysvireestä ymmärsi jälleen, miten farssiesitys kätkee taiten esitettynä suuria tunteita, yleisön samaistumista hyvän ja huonon maun rajoille saakka, ja sen, että yleisö huomaa omassa itsessään katsojan aitoa spontaania myötäelämistä pieniin yksityiskohtiinkin, vakavien aiheiden aina yllättävissä tunnemyrskyjen risteystilanteissa.

 

Kapellimestarimaestro Niskasen lausahdus esitysten päätyttyä: ”Lavi on sanonut, että hänen musiikkiaan ymmärtävät vain älykkäät ihmiset.”

Kävin molemmissa esityksissä ja koin yleisön nauttineen niissä molemmissa, mutta täysin eri tavoin. Älykkäitäkin on siis ainakin kahta lajia ja ylensin  innoissani itseni kumpaankin älyryhmään oikeutettuihin.

 

 

Hilman%20joukko.jpg

 

Ohjauksellisesti sujuva tarina välitti lämminhenkisen repäisevän musiikkiparodian, jossa ammattimaisen varmasti, hetkeksikään lipsumatta jokainen henkilöhahmo kannatti osallisuutensa tarinan kulkuun sen eläytyneenä, ennennäkemättömänä hahmona. Joitakin Putous-tv -tuotannolle antautuneita sukulaishahmoja esityksen karikatyyrivoimassa olin tunnistavinani.

 

Lavin teksteistä ensemblen yhteinen tulkinta Limperin Hilma -laulusta sujui kodikkaan lämpimällä valssitunteella. Alli Matilda Nieminen, tytär, (Joonas Savolainen) eläytyi roolipettämättömyydessä hämmentävän taitavasti, aidon uskottavasti lauluunsa Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Narttu Lindemanin (Mari Hirvi) Karhujahdissa Reisijärvelle räjähti lennokas, vauhdikas mukaansatempaava oikea karhujahti vierailutähtishowna hullaannuttavasti. Kalle Hiipijän (Julius Leppänen) olemus valkeni yhdeksi esityksen ehyimmistä, nautinnollisimmista hahmotteluista ja persoonallisuushuipentumista Depressio-tangossa ja Aukusti Anttilan Ota löysin rantein (Sami Harjula) mukaansa jytkyttävä vetävä, sopivan pullonaukkailun epävireinen ote kuin siivu täydellistä kansaniltamaa. Raija Runkvistin (Riikka Koskinen) Kaljahanat auki sai koko ensemblen tuoppikoregrafiaan mukaansa letkeästi ja mukaansahuojuttavan hiprakasti tulkittuna. Ja Lavin kunniaksi Uncle Moby Dick (Joonatan Perälä) vetäisi Silakka-apajalla -polkan rennolla ja varmalla otteella, laulullisesti hurmaavana polkkamestarin kipakkana tulkintana.

 

Limperin%20hilmnan%20cccc.jpg

Silakka-apajalla

 

Edellisten lomassa vuorotteli Ismo Alankoa. Ah mikä kehollinen ilmaisuvoima Sirpa-Leena Unelmalla (Elias Westerberg) olikaan kulkiessaan sorjasti keskellämme Aina nälkä -laulun sanoistakaan ei enää tuossa ilmestyksessä ole väliksi, silmänruoka ja kehoakrobatia kattoi kaiken. Musikaalisuuden ja hahmottelun tähdeksi nousi Hillevi Vilska (Miro Apostolakis) Vittu kun vituttaa -laulun hurjan omaperäisellä eläytymisellä, huuliharpullaan tunnelman tihentäen ikimuistoiseksi. Monsteri-Masa (Miina Penttinen ja Otto Rokka) lauloivat Kun Suomi putos puusta: esityksen siamilaiskaksosellinen rekvisiitta-säestystulkinta on jo kansainvälistä huumoritasoa, musikaalisuudessaankin täyttä jonglööristä hauskuusmannaa. Eki Runkvistin (Eero Leichner) pyörätuolishow tuntui esityksen yhdeltä kulmakiveltä ja itse laulu, Levottomat jalat, osaavasti, täydellisen oivaltavasti heittäytyen, mukaansa kiihtyvään rytmivahvaan vauhtiin meidät temmaten. Rakkaudesta, Arnold S:n ja Reijo Runkvistin (Minne Mäki ja Misa Palander) eroottisesti vahva, härkätaistelumaisen uhmaavan kiihkeä tunnelma ja parin kontakti sävähdytti voimakkuudellaan ja hellittämättömyydellään esityksen ehjimpänä ja vaikuttavimpana parinumerona. Hautajaisten surunvalittelut esittänyt Hannibal Leichner (Ville Hilska) lauloi Kriisistä kriisiin ja luki vielä eestinkielelläkin surunvalittelunsa, hellyttävän totisesti, kaikkiin mahdollisiin kansainvälisiin kriisisuojiin pukeutuneena: tyylikkäimpiä, originelleimpia hahmoja näissä hautajaisissa. Joko Bono (Maija Hartikainen) lauloi Ekstaasiin suuren hippitähden vaatekoreudella hautajaisyleisön kauniilla myötäelämisellä. Tarja Magdaleenan (Henriikka Heiskanen) papin asema oli helppo: moderni, empaattinen nainen on suurta työnkuvan nykyhuutoa ja Jeesus tulee suoranainen pakollinen virkalaulu - kaikki sujui niin totutusti ja hurskaasti, luojankiitos!

 

 

Limperin%20Hilma%201c.jpgLimperin%20Hilma%20cc1.jpgLimperin%20Hilma%20ccc4.jpgLimbergin%20hilma%20cccr5.jpg

Ylhäällä vasemmalla Joonas Savolainen, oikealla Minne Mäki  Alhaalla vasemmalla Eero Leichner, oikealla Misa Palander

 

Eihän tämmöistä showta voi muuhun lopettaa kuin Alangon Taitelijaelämään. Se ponnahti ja kaikuili koko teatteritilan täydeltä ylpeästi, huumebiisin eteerisesti, maalaillen, keinuen, kauniisti,  valmiiden estraditaiteilijoiden sielujen syvyyksistä - meidän kanssariemuita.

 

 

Hilman%20joukko.jpg

 

Encorena vetäisi Ari Niskanen valloittavasti hanurillaan säestäen Lavin Laulajan testamentin. Se testamentti, elämänfilosofinen laulajan ralli, on Arin ajatuksin ja ohjauksin kirjoitettu lukemattoman monen teatterinälkäisen oppilaan laulurepertuaariin, kasvanut korkoa lukuisten teatteriammattilaisten työssä. Ari Niskasen testamenttikoukeroita, sympaattisen, osaavan ja opastavan laulamisen ilon ja huumorin laulunkukkia elää monissa yksittäisten laulajien ja kuorojen sävelissä ja sovituksissa kauan vielä ennen testamentin avaamista ja pitkään sen jälkeen. Nyt maestro jää monikymmenvuotisesta musiikkipedagogin työstä ansaitsemalleen eläkevapaalle.

 

Niskasen%20Ari%20ja%20haitari.jpg

 

Sitten kun silmäni ummistan,
yksi pieni on toivomus mulla:
Eikö sopisi nyt maailman matkaajan
sinne laulajain joukkohon tulla.
Siellä ystävät armahat kohdata saan,
siellä murhe ja kauna on poissa.
Siellä leivotaan riemujen piirakkaa
ja se paistetaan laulujen voissa.

 

Lis%C3%A4liite.jpg