Parasta Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämön syyskauden avauksessa oli koronasääntöjen mukainen täysi kahdeksankymmenen katsojan lapsivoittoinen ensi-iltayleisö ja sen odottavan jännittävä lähes äänetön ensi-iltatunnelma - sekä itse ajatus kokea teatteriesitys koko perheelle.

 

Tapani_Kalliomaki%2C_Janna_Rasanen-1.jpg

Katto-Kassinen ja Pikkuveli                                                                                    Kuva  Tarmo Valmela

 

 

 

Harvakseltaan Suomen teatterit esittävät Astrid Lindgrenin tuotannosta juuri Katto-Kassis -tarinaa. En muista Lahden kaupunginteatterin tähän tekstiin ennen ryhtyneen. Syykin on selvä. Katto-Kassisen henkilögalleriassa ottavat yhteen perheen jäsenet ja ystävät, jopa mielikuvituksen luoma ilmoissa lentävä Katto-Kassinen. Perhe-elämän keskustelut kun ovat usein kinaamista ja riitelyä, jatkuvaa nokittamista, anarkiaa arki ainakin - miksi vielä samaa teatterissa.

 

Kolmelapsisen perheen nuorin - Pikkuveli - löytää kovin löyhästi yhteiseloon sitoutuneen perheen syrjään jätettynä lapsena oman selviytymismaailmansa, koirahaaveensa tilalle mielikuvitushenkilön, propelilla ilmoissa lentelevän Katto-Kassisen luonaan vierailevaksi ystäväkseen. Sellainen lentävä ihme on kaikkien pikkupoikien haave. Kaiken kaaokseksi tuo Lindgrenin kirjoittama mielikuvituspersoona, kaunis ja läpeensä viisas ja juuri sopivan paksu mies parhaassa iässä, paljastuu egoistiksi, itsekehuiseksi, kaikki mielestään osaavaksi ja samalla elostelijaksi, rötöstelijäksi ja röyhkeäksi anarkistiksi. Sen kanssa - kuten kaikkien kanssa - pärjää kun antaa sen uhitella, temppuilla, nokitella ja ystävyyden säilymiseksi antaa sille aina periksi. Lapsen ja aikuistenkin on annettava aina kaikelle ja kaikille periksi, kirjailija opastaa.

 

Ohjaaja on jo etukäteen tajunnut koko tekstin sisällön pelkäksi hauskanpidoksi ja niin kuin tiedetään hauskuus elämässä on haasteellista. Se vaatii takuuksi teatterissa mestariohjaajan ja ensembleltä täydelliset komediataidot, ennen kokemattomat koomikko- ja komedienne-roolityöt.

 

Klassikkoa tästä Astrid Lindgrenin kenties heppoisimmasta näytelmäksi sovitetusta teoksesta ei saa.

 

Sitävastoin usein myös Lahdessa lastenteatterin monikymmenvuotinen tyyliklassikoksi luultu pieruteatteri valtaa taas teatterimme - tylsänä ja halpa-arvoisena hauskanpitona yleisön hyvän maun ja teatterin ensikertalaisten kustannuksella.

 

Nyt tuo halpa hauskuus täyttää näytelmän toiminnallisimman, hauskan ja mielikuvituksellisen jakson miltei sen onnistumisen tuhoten. Sillä juuri toiminta pelastaa hetkiksi esityksen hauskuutta puoltavaksi, kiinnostavaksi, jännittäväksi. Kohtauksessa, jossa perheeseen astuu tilapäinen kotiapu Neiti Lohi vanhempien poissaoloa korvaamaan Liisa Vuoren näyttelemä kulmikas, kolkko, taiten tyylitelty neiti ja hänen aikuismääräävän tyly hahmonsa sekä ensemblen komediallinen salamasekunnillisen iskevä, tarkka ote toimii, draama liekehtii jo kelvokkaasti, seurattavana, naurattavana teatterileikkinä. Jo tämän kohtauksen vuoksi kannattaa esitys kokea.

 

Siinä se näytelmän siedettävyyden ylämitta sitten täyttyi. Ei siis kovin hurrattavaa kasvatusnäytelmää saati ikivihreää tästä näytelmärungosta saa.

 

Vauhdistakin puuttuu tuo Pikkuveljen mielikuvituksen suurin ihme, tunne osata lentää yhdessä Katto-Kassisen kanssa - vain ikkunasta näkyvänä, kömpelönä fyysisenä temppuna toteutettuna tai suttuisen hämäränä näyttämön taivaalla liikkuvana visiona se näytetään, pienen pojan tunnetasolla tämä ihme lähes sivuutetaan.

 

Henkilöistä harvoille roolitöille löytyy luonnetta ja uskottavuutta tai itse Katto-Kassiselle vain hyvän tyypittelyn ja vauhdin lisäksi hahmo täynnä pelkkiä temppuja, toisen nolaamista, uusien temppujen suunnittelua täynnä oleva ilkimys. Katto-Kassisena Tapani Kalliomäki antaa kaikkensa kehonsa nykyisessä liikuntanotkeudessa, maneerisessa nauruhörähdyksessä ja jäljittelemättömissä remakkuusyrityksissä, Janna Räsänen tuntuu hahmona sopivan tekstin lohduttomaksi yksinäiseksi perheen pikkuveljeksi.

 

 

Lavastuskaan ei oikein ota haltuunsa katsojaa, paikallistavat Lahti-silhuetit hieman sentään sympaattisina mietityttävät. Korkeat kerrostalon katot antavat sopivan vaarallista tunnelmaa, mutta siihen niidenkin voima kutistuu - hieman tuhruisen sameina lavastuksen mielenmaisemat ja tapahtumat jäävät vaisuiksi. Suomennos on turhaan puhekieltä välttävää, teennäistä kirjakielistä replikointia.

 

 

 

Mielikuvituksen laaja kirjo, ihmislämpö, sanoman syvyys, aito huumori puuttuvat Lindgrenin näytelmäksi sovitetusta aiheajatuksesta.

 

Sen sijaan saamme nähdä lastenteatteria eräänlaisena nykyaikaisen tähän aikakauteen sovitetun lahtelaisperheen - kiireisen lentotyömatkaisen isän ja pölynimurilla sekä keittiöllä varustetun äidin - maailmaan sovitettuna.

 

Kukkuraksi katsomiskokemuksellemme saamme kyökkirealismia hauskan kyseenalaisine lihapulla-sotineen, jonkinlaista menneisyyden ihannointia sota-aikaisin eldankajärvenjäin ja nykyaikaisuutta rokkibiisein - sekä näytelmän päätöksen menneiden aikojen nostalgisena teatterijäänteenä, näyttelijäensemblen yhteisenä loppulauluna.

 

 

Lahden kaupunginteatteri

Astrid Lindgren

KATTO-KASSINEN


SUOMENNOS Tina Jokitalo ja Tuija Töyräs
MUSIIKKI Georg Riedel
LAULUJEN SUOMENNOS Ilpo Tiihonen
OHJAUS Tuija Töyräs
LAVASTUS ja PUKUSUUNNITTELU
Kirsi Manninen
VALOSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho
ÄÄNISUUNNITTELU JA MUSIIKIN SOVITUS Tatu Virtamo

ROOLEISSA Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki, Mari Naumala, Jari-Pekka Rautiainen, Janna Räsänen, Henri Tuominen, Tatu Virtamo, Liisa Vuori, Lumikki Väinämö

 

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/248/katto-kassinen

 

Arvio ensi-illasta 29.8.2020

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2015/11/katto-kassisen-nauruhysteriassa