T
eatterin esirippu

Lahden kaupunginteatterin suuren Juhani –näyttämön esirippu on valtavan komea, yksi eurooppalaisten teatteritalojen kauneimmista.  Jo pelkkä esiripun poikkeava  vetovoimaisuus, sen loihtima arjen ja uusien kokemusten kontrasti, saattaa katsojien odotukset korkealle.

Esiripun nousun ja laskun välissä

Esiripun nousun ja laskun väliin mahtuu ainutkertainen kokemus teatterista - toisinaan jopa teatterielämys.
Teatterillisesti suuria tai poikkeuksellisen kiinnostavia taidekokemuksia  yli kahdenkymmenen vuoden ikäiseltä Suomen suurimmalta näyttämöltä on koettu perin harvoin. Kunnianhimoisia,  lapsille laadukkaita teatterityön luomuksia sitäkin harvemmin: Kolme iloista rosvoa tai Ainakin miljoona sinistä kissaa menneiltä vuosilta ovat  vielä jo aikuistuneiden lahtelaislasten mielikuvissa lähtemättöminä lapsuusmuistoina, teatterielämyksinä.
Pienen katsojan usein ensikertaisen
kosketuksen teatterin lumoavaan voimaan näin suurimuotoisena onkin sitten jo täytettävä mielikuvituksellisen mittaamaton määrä erilaisia odotuksia ja toiveita.
Esiripun nousun ja laskun väliin mahtuu myös suurien odotusten mukanaan tuomia pettymyksiä.


Onnellisten sattumien yhteen- ja vähennyslaskua

Lahden kaupunginteatterin Prinsessa Rosa Ruusunen -sadun  täyden  seitsemänsataapäisen salillisen, vähintään yli seitsemänsadan odotuksen ja toiveen palkitsemisen onnistuminen on monen sattuman kauppaa. Nuo sattumat eivät tällä kertaa osuneet kohdalleen.

2064184.jpg

Lavastus, linnakkeen muotoinen kuninkaanlinna monine torneineen, kellareineen, portaikkoineen, linnanmuureineen on näyttämökuvan  lähtökohta.Tuntui kuin esityskoneisto ei tähän jo rakenteellisesti mittavaan ja vaativaan luomukseensa  uskonut, vaan erilaisilla, jatkuvilla heijasteilla ja videopätkillä koko ajan täytti ja väritti sekä hajoitti sen illuusiot.
Vain muutaman tovin suurimittainen rakennelma sai olla itsensä ja toimi: pyörivä torni lähetti
mielikuvituksen laukkaan, palvelija linnakkeen miljoonaisissa tornikäytävissä herätti
hämmästymään ja näyttelijän silmänkääntötemppu noin vain mennä  tarjoilupöydän kannen läpi suorastaan ihastutti, unen maailman tekniikkakin toimi, satavuotinen  köynnösverhokin tuntui jo aidon voittamattomalta....

Ei tämä näytelmäteksti kovin merkittävää dramatiikkaa edusta. Sen suurin puute on tekstin vuolaus, jatkuva höpötys kun aika nopeasti turruttaa ensin lapset ja jo kohta meidät aikuisetkin.

Musiikki, tarinan kulkua  täydentämässä lauluineen, sanoineen osoitti jo huonoa makua: mielenkiinnottomat sävellykset, niiden taustanauhoitetut säestykset,  epävireiset tulkinnat ynnä  pauhaava toisto eivät ole kelvollista tämän päivän ammattiteatteria saati herkkää satua.
Eikä puvustus -näytelmän hovineitojen ja haltiattarien luomukset laahusteineen, pynttäyksineen, liehuineen ja hörhelöineen meitä -presidentinlinnan kutsujen pukukavalkaadeihin jo tottuneita  - enää hetkauttanut.


Lapsi ja satu unohtui

Suurin sadunmitta on sittenkin lapsille näytteleminen.
Ohjaaja luotti vanhakantaisesti tyylittelevään, epookkiin vuosisatojen takaiseen näyttelijäilmaisuun, jossa  näyttelijäin maneerit pyrittiin kääntämään tyylittelyn ja tyypittelyn avulla
hauskoiksi, tai huvittaviksi kummajaisiksi, näyttelijän persoonallista omatulkintaa, ylinäyttelemistä yhtään estelemättä. Vastapainokseen
tällainen ajanpölytteinen ilmaisumuoto olisi tarvinnut tunteen tositason: aika lailla saamattoman prinssihahmon ja valjunoloisen prinsessan henkilöitymä eivät katsojaa vakuuttaneet.
Tottakai satuhahmojen pitää ollakin arkielämästä erottuvia- vaan miksi kaikki näin falskeja, ulkokuorisia, vailla sielua
ja sydäntä?
 

Ohjaajan kokonaisnäkemyksessä häiritsi eniten  kokoaikainen touhotus:missä näyttömöleikin suvannot ja tauot, missä luottamus tarinan lumovoimaan ja katsojankin oivalluksen olemassaoloon?



 
Kun kahdelta kuusivuotiaalta seuralaiseltani tiedustelin esityksen vaikuttavuutta, he yksituumaisesti hihkaisivat sirkus, sirkus! Pohtivatpa jo uutta ammattinvalintaa: tähänastisen joulutontun ammatin sijasta ryhtymistä isona nuorallatanssijaksi. Rosa Ruusunen -satu ei heitä liiemmin puhuttanut.
Vanhana teatterifriikkinä yhdyn näiden seuralaisteni mielipiteeseen. Ilman esitykseen ympättyä hovisirkusta, jossa Koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistit esittelivät trapetsitemppujaan, kiehtovan vaarallisia nuorallatanssejaan, taikatemppujaan ja jonglööritaitojaan ei esityksestä olisi jäänyt montaakaan aitoa ja vilpitöntä elämystä.

 

Lasten  teatterissakäyntikokemukseen tarvitaan monta osatekijää  - niistä pienimpiä on saada äidit ja isät tai isovanhemmat viemään heidät teatteriin.
Tämä pieninkin osatekijä joutuu Rosa Ruususen nähneelle vastaisuudessa aika koetukselle.

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI
Prinsessa Rosa Ruusunen

Kirjoittanut Pirjo-Riitta Tähti
Musiikki: Seppo Wahl
Laulujen sanat: Okko Makkonen
Ohjaus: Maarit Pyökäri
Lavastus: Minna Välimäki
Puvut: Anne Lasonpalo
Valosuunnittelu: Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu: Sami Järvinen

Rooleissa: Anna Vihanto, Jori Halttunen, Marjatta Kangas, Leena Kokko-Saukkonen, Eeva-Kirsi Komulainen, Timo Koskelainen, Juhani Kouki, Kirsti Wallasvaara, Lumikki Kouki, Lotta Lindroos, Jarkko Miettinen, Marja-Liisa Nisula, Aarre-Veikko Pekkarinen, Martti Peippo, Tero Porali, Jussi Puhakka, Mirja Räty, Kaarina Turunen ja Kirsti Wallasvaara

Toteutetaan yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen Sirkusartistikoulutuksen kanssa.


ESITYKSIÄ VAIN SYYSKAUDEN AJAN

ENSI-ILTA JUHANI-NÄYTTÄMÖLLÄ 15.10.2008
ESITYKSEN KESTO 2 tuntia.
LIPUT aikuiset 15 e / eläkeläiset 13 e / koululaiset, opiskelijat 10 e
Suosittelemme yli 6-vuotiaille.

 http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/fi/ohjelmistossa/prinsessa_rosa_ruusunen/?id=265