Vesa-Matti Loirin tuntevat televisio-ajan suomalaiset. Hänen monipuolinen julkinen taiteensa, kaatumisen SM-kilpailujen voitoista, jalkapallomaalivahti-otteistaan aina taiteeksi pidettyjen TV:n viihdeohjelmien Jatko-ajoista alkaen, on edelleen, teatteriin, elokuvaan ja sooloartistiin - huilulla jazzia laulunsa lomassa lurittelevaa - voittamatonta yksilön keskittymiseen ja kaikkeen esiintymiseensä ja läsnäoloonsa antavaa, muistorikkaasti jokaista suomalaista edes hivenen koskettanut - ärsyttänytkin - elämän suuri viihdetaiteilija.
Pojat-elokuvan (1962) sisältö Suomen Lapista jatkosodan aikana on yhä se kestävä perusta, jolle rakentui yksi suomalaiselokuvan klassikko, sodan seurausten vaikuttava kuvaus, Mikko Niskasen elokuva Paavo Rintalan kirjasta dramatisoituna ja sen keskeisessä päätehtävässä 17-vuotias Vesa-Matti Loiri Jakena. Elokuvan loppukohtauksessa Jake yrittää juosten tavoittaa saksalaisten mukaan junaan lyöttäytyneen äitinsä. Elokuvan sanoma on tänään yhä lähellä, sotivassa maailmassamme riipaisevan ajankohtainen.
Yhteiskunnallisen teatterin puhjettua Suomeen Arvo Salon Lapualaisoopperan (1966) Kalle Holmbergin ohjaamassa muodossa sen roolitöiden keskeistä lapuanliikkeen johtaja Kosolaa esitti Vesa-Matti Loiri. Ohjaajan ja näyttelijän pitkää yhteistyötä kesti lähes viisi vuosikymmentä. Kerrotaan, että Holmberg kysyessään teatterikoulua käyvää Loiria tehtävään muotoili asian, että ”kiinnostaisiko sinua politiikka ja tehdä tuo Kosolan rooli”, Loirin vastanneen, ettei ”politiikka kiinnosta minua pätkääkään”, johon Holmberg jatkoi ”mutta entä teatteriroolina”. ”No tottakai teatterityönä”, oli Loirin vastaus.
Lapualaisoopperan näyttelijöinä oli vielä silloin tulevia kulttuurielämän nimiä, kuten Kaisa Korhonen, Pertti Lumirae, Arja Saijonmaa, Vesa-Matti Loiri, Heikki Kinnunen, Ritva Holmberg, Reima Kekäläinen, Tytti Oittinen, Kristiina Halkola, Aulikki Oksanen, Taisto-Bertil Orsmaa, Jotaarkka Pennanen, Maria Wolska, Lars Svedberg, Tytti Paavolainen, Pekka Laiho.
Holmbergin ja Loirin keskustelussa on teatterityötä tekevän taiteilijan keskeinen tehtävä lyhyesti koko maailmalle iskostettu ja tosi tänäänkin.
Loiri oli (4.1.1945 -10.8 2022) ja on yhä meille jättämillään taiteilijatöillä sekä muistoissamme yksi teatterin sanomaa viestivän aikakautemme suuri viihdetaiteilija sekä sen synnynnäinen, herkkä tragedianäyttelijä ja korvaamattoman suuri koomikko.
TV- ja elokuvarooleista hänen ja Spede Pasasen & työryhmän Uuno Turhapurot ovat vähintään koskettaneet monella tavalla Suomen kansaa lapsista vanhuksiin. Oman perheeni esikoisen huumorintaju oli kypsimmillään pukeuduttaessa penkkareihin - hän tahtoi olla Uuno Turhapuro revenneessä verkkopaidassa. Yli kolmekymmentä vuotta TV:n ja elokuvan Uuno Turhapurona teki Loirista kansanjulkkiksen.
Olen näillä Lahen uutisia -riveillä suitsuttanut jatkuvasti teatterista, sillä koen sen paljon nerkittävämpänä kuin kunnalliset siistit mitään tuottamattomat kirjoitukset ja keskustelut. Teatterin tehtävä on aina koskettaa tunteita, viihdyttää, muuttaa ihmisen lokeroituneita ja kalkkeutuneita ajatuskuvioita, helpottaa ihmisten elämää ja sen yhteisöllisen vastuun kestämistä. Sittemmin Loirista tuli omaääninen, omailmaisullinen artisti, jonka Eino Leino -laulelmat ovat suurenmoista tulkitsijan sisäistä kauneutta, herkkyyttä ja tunnelmaa joka raidaltaan.
Laitan artikkelini lopuksi soimaan Vesa-Matti Loiria muistellen hänen Leino-levyltään runon ”Nocturne” tulkinnan (säv. ja sov. Taisto Wesslin)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.