Lähes 50 vuotta sitten olin teatterini kanssa menossa Gdanskin kautta Puolaan, sinne kutsutuille yliopistonuorten teatterifestivaaleille suomalaisia kansantarinoita - Hölmöläisiä - esittämään. Puola oli kommunistisen Neuvostoliiton yksi osa. Jouduimme pysähtymään pitkäksi aikaa tulliin. Peräkärrymme kuormassa oli stryroxia, jota puolalaiset tullivirkailijat kiersivät ihmeissään minuuttitolkulla. Asiaa tutkittiin, koputeltiin ja ihmeteltiin - sitten tullimiehet poistuivat eikä vähään aikaan tapahtunut mitään, olimme vain siirretyt sivuun odottamaan pääsyä maahan. Viimein tuli kaksi tullivirkailijaa, joilla oli kädessä suurikokoinen leimasin. Sillä he leimasivat styrox-lavasteemme monilta kohdin. Lavasteisiimme kuului kaksi suurikokoista (lehmän ja hevosen) päätä. Niin puomi avautui ja pääsimme jatkamaan nelipäiväistä matkaa kuljettaen erikoista karjaamme kohti yliopistojen ja kaupunkien esiintymislavoja pitkin Puolaa.

Olimme majoitettuina yksityisperheissä ja vasta toisena yönä tajusimme vaarallisen yhteiskunnallisen, patoutuneen puolalaisen tilanteen. Kaikelle, mitä länsi ja länsimaiset ihmiset, kuten me suomalaiset, puhuivat puolalaisille oli korvat, piti keskustella suu supussa ympäristöä tarkkaillen, kuiskaten yölläkin kodeissa. Tajusimme, että kansannousu oli Puolassa syttymistä vaille valmis - Vapaus räjähtämään ilmoille. Reilu vuosi Puola-käynnistämme vuonna 1980 Lech Walesa vaati juuri Gdanskin satamassa työläisille oikeuksia ja poliittista vapautta, vapauden viesti levisi nopeasti kaikkialle Puolaan. Puhe käynnisti tapahtumaketjun, joka johti rautaesiripun romahtamiseen yhdeksän vuotta myöhemmin.

 

Kuva YLE Areena

Näen tänään maaliskuun ensimmäisinä päivinä 2022 TV-ruudusta ihmisten täyttävän styrox-silpulla ja magnesiumilla pulloja, joita on sadoittain jo riveissä suurissa laatikoissa - maantieteellinen paikka on Puolan naapurin, Ukrainan valtion pikkukaupungin kadun syvennys. Pullojen Molotovin cocktail -räjähteet on tarkoitettu maahan tunkeutuneen vihollisen, Venäjän panssarivaunujen ruoaksi. Samoilta seudulta ja kaikkialta Ukrainasta väki on juuri nyt pyrkimässä ja jonottamassa taivasalla kilometrisissä jonoissa täpötäyteen junaan jo kolmatta päivää: juna vie kohti naapurimaata Puolaa - turvaan sodan helvetistä.

Puolan kansalla on Ukrainalle avoin syli ottaa vastaan henkensä kaupalla sinne pyrkiviä satojatuhansia ukrainalaisperheitä. Tuo viisikymmentä vuotta alitajunnassani vellonut vapauden painostava ilmapiiri on nykyisen tiedonvälityksen avulla jälleen syttynyt jokapäiväiseksi psyykkeni ympyröihin, kohdannut raa'an sotaakäyvän aikakautemme. Styrox molotovincocktailina pulloissa ja materiaalina lavasteissamme kohtasivat tänään toisen kerran ajatukseni keskellä Eurooppaa. Yksinvaltias, stalin-hitler-oppinut generalissimus Putinin mielihalujen mielettömyys, julmuus ja raakuus, monisatakertainen ylivoima, sirpaleraketein ja väestöpommituksin ovat sen raukkamaiset aseet kohdata itsenäisyydessään vielä nuori Ukraina, haukata se makupalakseen koko maailmanherruuden ahmattinälässään, samalla yrittää moderneissa medioissa turhaan kääntää kaamean sysimusta totuus valkeaksi.

 

Me, kovin vaisusti patrioottiset suomalaissotien jälkeiset sukupolvet, joille äitimme ja isoäitimme, isämme ja isoisämme ovat omalla kokemuksellaan välittäneet (tai meitä säästääkseen olleet vaiti) sodan mielettömyyden ja kirot, vasta nyt tajuamme sen todellisuuden. Tuskinpa koskaan ennen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Lehdon kuolema -monologia tai Paavo Haavikon Isänmaa-runoa lausuessani kaupunkimme Itsenäisyyspäivän juhlassa saatoin tajuta itsenäisyyden takana koettua sodan realismia niin kuin sen media meille pystyy tänään välittämään, omatuntoomme ikuistamaan - Ukrainan ja sen kansan, ihmisten tuhoamisena.