"Te olette valittuja, te olette palkittuja ja erityisiä, shamaaneja, profeettoja. Te olette rehellisiä ja villejä, avoimia ja janoavia olentoja. Te olette rakastavia ja rakastettuja. Teitä ei ole valmistettu muovista, vaan teissä virtaa elävä punainen veri, jossa on kaikki elämän vaistot jo valmiina. Teidän tehtävänne on puolustaa ihmisen sisäistä kauneutta, te olette ennustajia. Teihin on kätketty ja säilötty ihmiskunnan ihanteet."
(Ohjaaja Andriy Žholdakin manifesti Turun kaupunginteatterin näyttelijöille heidän aloittaessaan Anton Tšehovin Kirsikkapuiston harjoituksia keväällä 2012)


Riitta Salminen, Alma Pöysti, Krista Kosonen   - Varja, Anja, Ljubov Andrejevna Ranjevskaja                                                                                            Kuva  Robert Seger
   
Katsojan saapuessa teatteritilaan teatterisalin ja näyttämön sankka hämärä panee hänen silmänsä koetukselle ja hän joutuu tavoittelemaan istuinpaikkaansa miltei sokkona käsillään haroen lähes pimeässä katsomossa. Koko aivan liian pitkän esityksen keston tuo sama hämäryyden aavemainen atmosfääri leijuu näyttämörampin suuren aateliskartanorähjän pylväspilareiden lomitse näyttämöltä, jonka keskiössä valtavan lastenhuoneen ikkunoitten eteenvedetyt pimennysverhot sulkevat muun maailman ulkopuolelleen. Tuossa hämärän kaaoksellisessa varjoja täynnä leijuvassa tunnelmassa replikointikin on jotakin ennenkuulematonta ja outoa: luonnottoman affektiivista, niukkasisältöistä ja tulkintatavassaan ripulimaista puheryöppyä.

Andriy  Žholdakin teatteriestetiikka on henkeäsalpaavan kiehtovaa ennalta-arvaamattomuudessaan, aikakausien kudelmia ja perinteisiä olettamuksiamme ja tottumuksiamme rikkirepiessään täydelliseen muutokseen pyrkivässä vaistonvaraisessa vallankumouksellisuudessaan.

Turun kaupunginteatterin Kirsikkapuistossa teatterin ja koko ihmiskunnan lainalaisuudet, elämisen konkreettiset peruspuitteet, seinät ja rakennelmat kaatuvat turhuuksina ja menneiden aikojen jäänteinä ryskyen, pelottavasti palasina maahan rysähdellen. Tai näyttämö on tämän tästä yhtä raekuuromaista sodoma ja gomorra -kaltaista helvettiä, kivisadetta, kaataen elämisen kulissit, maat ja taivaat vielä elävien jo rakkaudennälässään lähes raunioina kuihtuvien ihmisolioidensa päälle. Teatteritila on hurjaa, salamoivaa pauhua ja fortea, luonnon ylivertaista vallankumousta, jossa jättikokoiset suuret elefantit ja sarvikuono-oliot ravaavat läpi teatteritilan, näyttäen mammuttivoimaista ylivertaisuutta koko  ihmissuvulle. Lähes viisituntinen esitysinstallaatio-performanssi toimii kauhuefekteissään, pirstaleisuudessaan, loistokkaasti pelaavassa näyttämötekniikassaan, tehosteissaan ja musiikissaan häkellyttävän shokeeraavasti mukaansa imien.

Žholdakin Kirsikkapuiston vangitseva teho ja sisällön analyysi liitävät kaukana perinteisestä Anton Tšehovin Kirsikkapuistosta, tuosta vanhan aateliskulttuurin viimeisestä runollisesta linnakkeesta ja sen ihmisistä. Perinteisestä teatterista Žholdak on ottanut jo tähtivuosien etumatkan kohti uutta teatterimuotoa, hyvin lähelle filmiä, nykyajan akuuttia tajunnanvirtaa. On tosin vielä myönnettävä, että tämänkin tulkinnan ihmiset ovat hämmentävän yhtä tšehovilaisen Kirsikkapuiston näennäisidyllin, aatelisuuden onttouden, tapahtumattomuuden, lohduttomuuden, kyltymättömän ja toteutumattoman viettielämän ja rakkaudennälän kanssa. Mutta tältä osin koko ensemble on ihailtavasti Žholdakin ajatusmaailmaan samaistunut, toteuttaa teoksen kurinalaisesti ja vaistonvaraisellla herkkyydellä uusimuotoisella ilmaisullaan ja luo vastustamattoman rakastettavasti Kirsikkapuiston ihmisrakennelmistaan juuri nykyajan sykkeessä entistä säälittävämpien, kyvyttömämpien ja lohduttomampien ihmispolojen yhteisön.  
 
Andriy Žholdak osaa ja ymmärtää temmata meistä haukottelevimman, epäilevimmänkin mukaansa vallankumoukseensa: sisällöllisesti komeana inhimillisenä teräslankana hän jännittää ja jäsentää rakkaudesta korkeimman, äidinrakkauden, näytelmäsovituksensa tärkeimmäksi, kauneimmaksi teemaksi, koskettavasti, meitä itkuun saakka liikuttavaksi. Viimeistään nyt  Žholdakin ja Tšehovin ajatukset kolahtavat vastustamattomasti sydämiimme.

TURUN KAUPUNGINTEATTERI
KIRSIKKAPUISTO
Anton Tšehovin Kirsikkapuiston IV ja V näytöksen aihelmien mukaan
Teksti, sovitus, valot, lavastus, ohjaus Andriy Žholdak
Suomennos Teemu Kaskinen
 
Rooleissa Aarre Karén, Krista Kosonen, Minna Hämäläinen, Eila Halonen, Riitta Salminen, Petri Rajala, Ari Piispa, Bert Karlsson, Mervi Takatalo, Markus Riuttu, Jukka Peltola, Alma Pöysti /Elina Hietala, Jan Korander, Joachim Thibblin

Arvio kirjoitettu 28.9.2012 esityksestä

http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=4437
 
http://lahenuutisia.net/blog/2667869