Nuorten%20kuvataidekilpailu.jpg

Taidekeskus Taarastin omistaa ja sen toimintaa johtaa Nastolan Taideyhdistys ry.  Taarastin taidekeskus julisti  viime keväänä kuvataiteen nuorten kilpailtavaksi. Sinänsä ajatus kerätä Suomesta nuorten taidetta ja taiteellista lahjakkuutta ja nostaa ne julkisuuteen oli kunnioitettava, mutta kilpailuajatus ja vielä pari setelipalkintoa taidekilpailun palkituille rikkoo sivistyksen ja kulttuurin arvostusta.

 Nuoret Suomessa asuvat taiteilijat, joiden ikä on 18-35 vuotta ovat voineet osallistua lähettämällä digitaalisesti 1-4 teoskuvaa Taarastiin. Kilpailusta on ilmoitettu Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton (SKjL) nettisivuilla, Taarastin nettisivuilla, Suomen Taiteilijat ry:n nettisivuilla sekä muutamalla muulla internet-foorumilla Suomessa. Taidekilpailu avattiin n. 6 kk sitten, siihen hakuaika päättyi 15.8.21. Osallistujia oli n.30.

 

Tutustuminen näyttelyyn, joka oli ollut jo kuukauden esillä komean ja suuren Taarastin näyttelyhallin seinillä, esitteli nuorten 18-35 vuotiaiden teoksia. Tuntumani oli niitä katsellessani kaksijakoinen: teokset olivat laadultaan kovin eritasoisia, tekijöinä selvästi sekä ammattilaisia että harrastajia.

 

Tilaisuuden viisaan, henkevän ja johdattelevan puheenvuoron palkituille ja monikymmenpäisen runsaalle yleisölle piti näyttelyn koordinaattori taiteilija Olli Korkala. Hän korosti sitä, että näytteille työnsä saaneet ovat jo sinänsä saaneet arvostuksen ja voiton. Samoin hän painotti sitä, että taiteen voima kuuluuu kaikille - lainaten taiteilija Harri Kiven ajatuksia. Kivi on huomannut, että kodeissa ei enää ole taidetta seinillä, sen sijaan vain aina isompi tv-ruutu. Ja Korkala jatkoi: Jo Goethe aikanaan totesi värin ja musiikin syvän yhteyden toisiinsa. Kaikki taiteet kun liittyvät yhteen, kuvataiteenkin kohdalla tulevaisuus on nuorissa. Tämä näyttely on osoittanut, että voimme olla optimistisia. Mukana on 29 nuorta taiteilijaa ja kokonaisuus on ollut monen kävijän mielestä korkeatasoinen. Taarasti on päättänyt omalta osaltaan tukea nousevaa taidesukupolvea. Toivomme, että nuoret tarjoavat jatkossakin näyttelyihin teoksiaan. Helpoimmin se toteutuu esimerkiksi yhteisnäyttelyissä ja liittymällä taideyhdistyksemme jäseniksi. Olemme mukana myös tänä iltana. Toteamme täällä, että tekninen ja taiteellinen idea, taiteen kokeminen, on aina subjektiivinen, jopa mystinen tuntuma, mieltymys, joka teoksesta syntyy.

Lopuksi Olli Korkala julisti palkittujen taiteilijoiden nimet ja jakoi heille palkinnot sekä kunniamaininnat:

Suvi Haapaniemi, Saana Hakala, Enni Ahola, Niko Heinonen, Jasmin Yli-Huhtala. Kaksi ensinmainittua saivat rahapalkinnot (500 ja 200 euroa) sekä oikeuden pitää oma taidenäyttely tulevana vuonna 2022 Taarastin tiloissa, luettelon loppupäälle jaettiin kunniamainintataulut.

Taarasti%20ei%20kultaa%20mutta%20k%20set

Suvi Haapaniemi yhden palkitun työnsä edustalla

 

  • Ehkä syystä palkittujen joukon kärkeen valikoitui kilpailun nimen mukaisesti nuoruutta ja naiseutta ja niiden välistä ystävyyttä töillään viestivä, taidetta luova nuori. Hyvä niin? Jätettiin tekninen sekä taiteellinen taso taka-alalle.

Palkittuja%20nuirten%20kuvissa.jpg

Niko Heinosen maalaus Linnoisten suolta Lahdesta

 

Alkuperäisten osanottajien suhteellisen pieni määrä kertoi siitä, ettei kilpaileminen juurikaan motivoi nuoria taiteentekijöitä.

  • Se, että yksi ainoa ihminen toimi näyttelyn juryna, valitsi näytteille 43 työtä 29 taiteilijalta ja vielä asetti ne paremmuusjärjestykseen on vähintään kyseenalaista ja suuri kysymysmerkki aidon taiteen ymmärtämisestä ja laajasta kunnioittamisesta. Suurempi raati olisi taatusti tuottanut tyydyttävämmän, vähemmän sisäänlämpiävän tuloksen.

Taarasti-kuvat.jpg

Jasmin Yli-Huhtalan  yksi näyttelytyö

Hieno suomalaisittain harvinainen yksityisen taideyhdistyksen omistama Taidekeskus Taarasti toimii pääosin vapaaehtoisin voimin. Se kerää toimintatulonsa näyttelyiden pienin pääsymaksuin sekä muutaman yleisötapahtuman avulla: rautalankafestarit, parit kesäiset huippukonsertit sekä kesäteatteri ovat olleet sen taloudelliset tukijalat - myös tulevana vuonna.

 

https://www.taidekeskustaarasti.fi/

Lis%C3%A4liite.jpg