Minja Karoliina Laakso raikastaa näyttelyilmapiiriä jo hylkäämällä perinteisen taulumaisen kuvan ja ilmaistessaan asiansa kankaasta reväistyllä kehyksettömällä muodolla. Tällaista uusvetoa kyyninen katsoja tervehtii riemulla, sillä niin kovin yksioikoisesti tahtovat kehykset madaltaa teokset tauluiksi, sisällön vaikuttavuuden peittäen. Taiteilija on muutenkin kuin uusien tulevaisuuden satujen kertoja, tarinoiden, joissa ennennäkemättömät oliot ja niiden tarinat saavat mielikuvituksen liikkeelle ja peilaavat niitä menneen mystisen maailman olentoihin rinnastaen. Värit voimistavat kerronnan jännittävyyttä näissä draamallisissa luomuksissa, joissa ei ole onneksemme päätä eikä mitään sovinnaista häntääkään.

 

Johanna Sipilän heittäytyminen yhdeksi elävien olentojen ei poikkeavaksi lajiksi eliökunnan laumaan on lämpimän myhäilyttävää ja hämmennyttävää. Sipilän apinaksi perinteisesti kuvaamat piirteet ovat yhteneväiset ihmisen katseelle ja silmien vilpittömyydelle. On kuin apinamaisimman kasvon katse olisi runsaudessaan jo paljon myönteisempää, tutkivampaa, elämästä kiinnostuneempaa kuin konsanaan ihmisen ajatukset ja katse. Kiinnostavan pohdittavaksi hänen koko näyttelytilansa täyttävät suuret kasvoluonnokset, sopivalla sekatekniikalla tarkoituksellisesti eräällä tavalla kuin tuossa laumassa löytyneinä ne alkavat välittää meille yhteisöllisiä, laumasuojaisia tunteita. Meidän on useamminkin yritettävä olla osa luontoa - sen viisaita katseita ja sisältöä - niin Johanna Sipilän työt ihanan luontevasti meitä vakuuttavat.

Veera Nivalaisen valokuvausvedokselliset työt tuovat pintaan ihotuntemuksen, solullisen maailman ja vievät  kokijansa koskettamaan itseään, ihojen pintoja - varsinkin tarkkaamaan ja muistelemaan korona-ajan miljoonia orvasketeen tulleita ja nähtyjä kosketustuntoja. Nivalaisen töiden hallitut sommittelut viehättävät kauneudellaan, ihomaisilla naisellisilla sensuaalisilla kuva-ajatuksillaan. Hänen sommitelmansa ovat hallittuja ja kauniitakin, niin kuin elävä iho aina. Töitä katsellessa tuntuu kuin ne eläisivät tuntoaistinsa kautta ja siirtäisivät tuntonsa, joskus kylmyytensäkin - kuten oheisteoksessa - katsojan ihon koettaviksi.

 

Heli Mäki luo pimennettyyn näyttelytilaan elämän tilityksen raadollisuuden ja ehdottomuuden voimakkaan näyn. Tuntuu, että tilitys on jotakin täydellisen pesänselvityksen ja ihmisen pohjalla käyntien, voimakkaiden mielialojen täydellinen lopullinen inventaario, jossa ei jossitella. Kaivetaan katsojasta antipatiat, myötäelämiset, omat rinnastavat pohjalukemat ja elämänmatkan lopullisuus pohdittavaksi meissä jokaisessa.

Teos on voimakkaan sisäisesti koettu ja jättää siksi viestin katsojalleen - nostaa omat kokemukset yllättävästi akuuteiksi pintaan - pohdinnan elämästä ja sen sittenkin kovin lyhyestä kaaresta maailman ikuisuudessa, eletystä ja koetusta niin kirkastuneen selkeäksi tilitykseksi.

 

Galleria Uusi Kipinä

Avoinna ti-pe 12-18   la-su 12-16 

Kymintie 1 Lahti

Vapaa pääsy!

8.–25.4.2021 Johanna Sipilä / Veera Nivalainen / Minja Laakso / Heli Mäki