Me kaikki olemme perheen ja sen valtarakenteiden asiantuntijoita. Perheestä ja sen toimivuudesta on kirjoitettu kautta ihmislajin ajankulun, se on kestoaihe, jolle löytyy aina aikakauden tuomaa uutta yhteiskunnallista ja emotionaalista pintaa, muotoa ja sisältöä.

Siksi Marina Meinanderin ja Kirsi Porkan kirjoittamassa tekstissä Paha äitipuoli tuntuukin yllättävältä kuin tekstin akuutti kärki tähän päivään olisi jäänyt teroittamatta ja teksti jymähtänyt jonnekin jo moneen kertaan perheissä ja läheisten elämässä koettuun. Joskus, kuten nyt ajankohtaiseksi tarkoitetussa teoksessa, kasautuu näytelmäntekijöille käsikirjoituksensa pohjaksi aineistoa, sosiaalitietoudessa kymmenesti tilastoitua, käyttäytymistieteessä sadasti todistettua, mediassa moneen kertaan kirjoitettua, laajoista tietoaineksista sekä pikkunippelitiedoista kertyneitä yksityiskohtia ja mielipiteitä niin paljon, että tuloksesta tulee eräänlainen tilastojen ja tuhansien tietojen ylitsepursuava aarrearkku - jossa pienimmästäkään yksityiskohdasta ei haluta luopua.

Näin koostettu näytelmäteksti ei Pahassa äitipuolessa toiveistamme huolimatta anna asialle mitään virkistävää sykettä, ahaa-elämystä tai impulssia uusille lähdöille tai innosta perheiden ja yksilöiden elämän tulevaisuusvisiointiin. Runsas aineisto laajentuu kuin vanhentuneeksi keskiarvoksi, josta puuttuu sittenkin se tärkein - ihmisen sydänverinen kokemus, rakkauden ja läheisyyden tunne ja sen viestittäminen, esityksen koskettavuus.

Pahan äitipuolen juju on kuin saisi seurata liian tuttua tarinaa komediallisesti rakennettuna, huvitettuna ja kuvitettuna ajanvietteenä. Hyvää nykyajan viihdettä se onkin, vaikka tekstin ydin keskittyy aikalailla perheen pintakuoreen:

" Mikä on perhe, kysyy Roosa. Roosan äiti Sari on rakastunut Otsoon ja siksi Roosa muuttaa äitinsä kanssa Otson taloon, jossa asuu myös Otson teini-ikäinen tytär Rosa. Pian on jo tulossa vauvakin. Eihän se helppoa ole, niin kuin arvata saattaa. Riitaa tulee huoneista, rahankäytöstä, säännöistä ja lopulta murehdittavista asioistakin eikä Sarin päätös rakastaa kuvio toimivaksi tahdo oikein riittää. Mukana sirkuksessa pyörii vielä Otson ex-vaimo omine näkemyksineen ja Sarin höppänä äiti.”

Tulkinnan sisällön painotus ja vetovoima kääntyy nuorten elämänarvostuksen manifestiksi. Murrosiästään ulostempoilevana Rosana Santra Juoperi on esityksen perhetuntojen kipupisteiden ihailtavan temperamentikas alkuvoima. Hänen maaninen, sielusta lähtevä eläytymisensä, affektiiviset räjähdyksensä ja tekstin antamat ainekset luovat nuoresta naisesta tässä hetkessä elävän aidon hahmon. Tuloksena on komea, jäljittelemättömän railakas, tunteikas roolityö, jollaista harvoin teatterimme Eero-näyttämöltä saa nauttia. Samoin murrosiän kynnykselle ehtineen Roosan herkkyys, ensiyritykset aikuistumisesta, teeskentelemättömyys tuntuvat Miina Penttisen tulkitsemana vakuuttavan ja näyttelijätyönä tuovat naiseuden heräämisen herkkiä tuntoja esitykseen.

Muut roolityöt luodaan perinteisen teatterillisesti, tosin vahvoin näyttelijätaidoin. Mikko Pörhölän isä Otsossa välittyy luonteen flegmaattisuus ja ulkopuolisuus perheen arjen ratkaisuihin ja tilanteisiin, Raisa Vattulaisen Agnetassa taas kulminoituu henkilökuva perusperheelle epätyypillisestä ylikoulutetusta, alkoholisoituneesta egosentrisestä naisesta osaavasti karrikoituna, Anna Pitkämäki luo Sarinsa perusäitiemansipaation väkevästi sisäistettynä, mutta turhan teatraalisena, valtaisissa, huutavissa tunnekuohuissa ja hellyyskohtauksissa epäuskottavaksi ja Lumikki Väinämö tekee ihanan, hulluttelevan, osallistuvan anoppi-isoädin luontaisella näyttelijächarmilla ja maulla.

Ohjaus sujuttaa tekstin sisällön screenivideoineen laatuisasti, mutta paisuttaa näyttelijätulkinnan paristi ylikierroksellisiin joukkohysterioihin, joiden laatu on pelkkää ylilyövää farssia vailla syntyjensä kehittelyjä. Lavastus toimii, vaikkei koko näyttämön leveyden laajuudessa aina todistakaan perheen todellisesta tilan ahtaudesta.

Paha äitipuoli

TEKSTI Marina Meinander ja Kirsi Porkka

OHJAUS  Eeva-Kirsti Komulainen
LAVASTUS  Pekka Korpiniitty
PUKUSUUNNITTELU  Maija Korsu
VALOSUUNNITTELU  Tiina Hauta-aho
ÄÄNISUUNNITTELU  Jukka Vierimaa
VIDEOT  Antti Rautava

ROOLEISSA  Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö sekä Santra Juoperi (vier.) ja Miina Penttinen (vier.)

Esitysarvio Lahden kaupunginteatterin esityksestä Eero-näyttämöllä 10.3.2018

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2018/02/pahan-aitipuolen-arkivauhdissa

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/200/paha_aitipuoli