Teatteri Vantaan Silkkisalin katsomo

Yksi pääkaupunkiseudun teatteritaivaan uudenlaista valoa tuikkiva tähtikuvio on tänään Vantaan teatterielämä.

Kunnan, valtion, yksityisen valuutan sekä sponsoreiden ideoima ja rakentama moderni kahden teatterin yhteinen, hieno, intiimi teatteri on Tikkurilan maalitehtaan entisiin silkkisaleihin sijattu - kahdella eri näyttämöllä. Teatteri Vantaalla ja Teatteri Raatikolla on tässä teatteri-uutuudessa omat näyttämönsä ja niitä solmii thalialliseen sisaruuteen yhteinen, avara, viihtyisä, upeasti valaistu sosiaalitila aistikkaine teatterilämpiöineen sekä Cafe Silkki -teatteriravintoloineen. Talon toisessa kerroksessa on runsaat, laatuisat ja toimivat työskentely-, henkilökunta- ja toimistotilat.

 

Vantaan teatterikokonaisuus toimii ammattimaisesti omin, uniikein ohjelmistoin, mutta myös sisällöltään kattavasti suomalaisen teatterin maineikkaimpien vierailuesitysten estradina: repertuaari lämpiön seinällä kuluvasta keväästä on hämmentävän laadukas.

 

Pätkä ja Pirkko

Eilen illalla saimme kokea ensimmäistä kertaa tämän tilan uudenlaista teatterillista antia loppuunmyydyn 190-paikkaisen katsomon eturivistä, oivallisen hyvin istuttavassa katsomotuolissa kaksituntisen kantaesityksen nauttien.

Alkuaan Kansallisteatterin Omapohjaan kirjoitettu ja harjoiteltu Pinja Hahtolan ja Mari Lehtosen näyttämöteos SUOMIFILMIN Salaiset Kansiot - Kadonnutta naisroolia etsimässä sai poikkeuksellisen korona-aikataulutuksellisen ensi-iltansa nyt 23.2.22 Teatteri Vantaalla tullakseen ensi syksynä vakituiseen ohjelmistoon Kansallisteatteriin.

 

Tämä viihdyttävän railakas teatteriluomus pureutui tutkivan metoomaisesti, terävän hauskasti, pisteliäästi revitellen suomalaisen filmituotannon naisten ja miesten roolituksen todellisuuteen kolmella eri lähihistoriallisella ajanjaksolla. Käsikirjoituksen taustana on aitoa alan tuoretta, mm. Anna Pitkämäen tohtoritutkimusta siitä, minkälaisia roolitöitä Suomen elokuvatuotanto tarjosi erikseen noina aikoina miesfilmitähdille ja naisfilmitähdille.

Katsoja ihastuu tuon monipolvisen kertomussarjan sisällöllisiin paljastuksiin ja ymmärtää helposti, miten naisen ja miehen osuus filmeissä oli tarkoituksellisen eriarvoista. Filmituotantomme  alkuaikoina miehen ylivoimainen järkevyys, sankaruus, voima, urhollisuus ja oikeudentaju ja naisen pyhimyksellinen kauneus ja tarvittaessa raamatullinen syntinen moraalittomuus filmillisen kertomuksen aiheina loivat suomalaisfilmeihin sisällöt. Myös itse filmituotanto oli pitkään kovin henkilöitynyt (SF/ maisteri Toivo Särkkä) ja miesten hallussa. Yhteiskunnan peilinä juuri aikakauden filmit kertoivat rajattua käsitystä suomalaisten naisten ja miesten tehtävistä yhteiskunnassa, työelämässä ja kodeissa.

Tällaisen ajatteluilmapiirin mukana myös elokuviin kiinnitettiin näyttelijät jo pelkän ulkomuodon perusteella - miesnäyttelijät maskuliinisilla uljailla ulkomuodoillaan (Tauno Palo, Tapio Rautavaara) tai osoittamillaan urheilusuoritustaidoillaan täyttivät filmituotantomme pääosat valtaosaltaan, naistähdiksi kelpasivat vain ulkonäöltään missiluomusmaiset (Ansa Ikonen, Assi Nortia) näyttelijät, joskus suomalaisuudesta poikkeavaa eksoottista rotua ulkomuodollaan muistuttavat tai tarvittaessa ajan huumoria ilmentämään miesmäisyyttä lähentelevän ulkomuodon, rojaltina matalan äänen, omaavat naisnäyttelijät (Siiri Angerkoski).

 Miten meidän aikamme on sitten muuttanut täysin tätä rooliajattelukäsitystä - siitä vaikkapa viimeisimmät suomalaiset elokuvat - jo pelkästään useat naisohjaajineen - todistavat ihanasti yhteiskunnan arvostusten muuttuneen täysin.

 

Esityksen räiskyvä, temperamenttisen valovoimainen näyttelijätyö, luonteva kanssareplikointi, osin sketsimäinen rakenne tiivistyy maittavan ehyeksi kokonaisrevyyksi.

Pinja Hahtolan verevän realistiset, täydellisesti heittäytyvät rooliluomukset, ylinnä ehyt luennoitsijan rooli, antaa esitykselle laaja-alaisuutta, asiapitoisuuttakin ja valloittavaa huumorilatausta makeille nauruillemme, vastapainona vakavaa pohdintaa asian täydeltä. Mari Lehtosen monet tyypittelyt, sensuellimpi herkkyys ja salatumpi piilohauskuus luovat tulkintaan sopivaa näyttelijäduon vastajänteisyyttä.

Tuntemattoman Sotilaan miehisyydestä varioidun synnytyskohtauksen rangaistussulkeinen 

Kaksikolla on mainio vire kontrastisessa yhteisnäyttelemisessään. Oma suosikkikohtaukseni on Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen metootajuntaisesti projisoidut hienot kohtaukset, kuten miessynnyttäjäkohtauksen farssihuippu. Aah, miten näyttelijätyö voikaan virkistää osaavuudellaan ja irrottelullaan!

Ohjaaja Ria Katajan näkemänä kokonaisuus on tyyliltään kihelmöivän yllätyksellistä - joskin toisessa puoliajassa tempo hieman jäntevyydestään hetkiksi herpaantuu. Myös Elina Vätön pukusuunnittelu havainnollistaa osaavasti nais- ja mies-stereotypioita sekä aikakausia.

Eikä teoksessa vaikuttaneiden miesten osuudesta (valot, koreografia, video- ja äänisuunnittelu) voi heterogeenisesti sukupuolittunut yleisökään muuta kuin taituruudesta nautiskella - vaikken arvostelijana miestekijöiden nimiä nyt mustaksi präntättyinä mainitsekaan. Varsinkin videolavasteisto toimii tarkasti, rytmittävästi, ihastuttavasti esitystä ja näyttelijöiden ilmaisua rikastaen.

 

SUOMIFILMIN Salaiset Kansiot

Käsikirjoitus  -  Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen
Ohjaus  -  Ria Kataja
Näyttämöllä  -  Mari Lehtonen ja Pinja Hahtola
Video- ja äänisuunnittelu  -  Esko Paavola
Valosuunnittelu  -  Janne Teivainen
Pukusuunnittelu  -  Elina Vättö
Koreografinen apu  -  Panu Varstala

Esityskuvat - Esko Paavola

Kesto noin 2h, sis. väliajan

https://teatterivantaa.fi/portfolio/suomifilmin-salaiset-kansiot/

Arvio kirjoitettu teoksen kantaesityksestä 23.2.2022.