Muutama viikko sitten Hollolan Lahlen punapaita Pentti Kuikka moikkaa ilo silmäkulmassa Koulutuskeskus Salpauksen ravintolan lämpiössä pitkästä aikaa. Mies on tuttu työvuosilta Salpauksen autonasentajakoulutuksen autohallien varastonhoitajana, oman kouluyksikkönikin vierailevana autoeksperttinä ja vielä kauempaa pienenä uhkarohkeana punapaitana Lahden Hiihtoseuran koehyppääjänä Salpausselän mäenlaskun MM-kisoista vuosikymmenten takaa. Lyhyet kuulumiset ja sitten siirrymme omiin ruokailupöytiimme päivän lounasta nauttimaan.

Jälkiruokaan päästyämme Pena ilmestyy yllättäen pöytämme viereen, ojentaa cd-levytyksen ja kertoo sen ilmestyvän seuraavana päivänä. Yllättyneenä soperran perään kiitoksen. Pena häipyy hänelle tyypillisen huomaamatta, ravintolapöydällä cd:n päällä olevat Penan vakavat kasvot myhäilyttävät ruokailumme päätökseen.

 

Kuuntelin vaimoni avustamana kotona oitis nämä Pentti Kuikan cd-taltioinnin yksitoista laulua, kaikki 1950-60 -lukujen vanhan tanssimusiikin malliin valssitettuja, joukossa tuoreimmat ihan 2000-luvun sävelin ja tietenkin pelkän haitarimusiikin säestyksellä. Muistan, kun Pena kerran jo työaikana antoi minulle itse tekemänsä Lahti-valssin sanat ja sävelen hanurilla rytmitettynä. 

 

Pentti Kuikan tapa laulaa on puhtaan luontevaa – siirryn levyä kuunnellessani kuin luonnostaan menneeseen radioaikaan, johon tietenkin liittyvät muistelut. Ensimmäinen omakotitalomme Lahden Kiveriössä oli alueen tuttu sapluunapuutalo. Samoilla paikoilla oli ennen omakotitaloja kuuluisa Sointulan tanssilava. Sieltä Pentti kertoi aikanaan myös puolisonsa löytyneen.

Penalla on synnynnäinen, terve, puhdas ja konstailematon, kaunis baritonisolistin ääni, mikäpä sitä onkaan kuunnella. Se ääni on viimeisinä vuosina soinut monet kymmenet kerrat viihdyttämässä eläkeläisten elämän iltaa - illanvietoissa ja tilaisuuksissa pitkin Lahden seutua. Penan vapaaehtoistyö vaimonsa kanssa on sitä tarpeellista, pyyteetöntä ja sympaattista, katoavaa ohjelmaa, jota koskaan ei noissa eläkeajan päivissä ole liikaa tarjolla.

Lauluista ykköseksi rankkaan lahtelaisittain omaperäisimmän, Penallekin omakohtaisimman Tallukka-valssin (Penan vaimon työpaikka oli hotelli Tallukka), sen vielä kokonaan lahtelaisin sanoin (Rauli Nordberg), sävelin (Paavo Kiiski) ja säestyksin  (Lasse Könönen). Klassisen koskettavimmaksi koin Vilukukka-laulelman (sanat ja sävel Aulikki Oksanen).

Tulkinnoista upeimpana jälkitunnelmana soi korvissa harmiton iskelmämusiikki. Parhaimmillaan haitarin ääni ja Pena ovat lähtemätöntä jo mennyttä suomalaista viihdemusiikkia sen enempää sitä korkeuksiin ylistämättä kuin aliarvioimatta. Muistikuvat tanssilavakulttuurista soivat menneisyyden takautumina Pentti Kuikan levytysten kaihoisissa tunnelmissa niille, joille raskaan kuusipäiväisen työviikon palkkioksi työn lomaan suotiin tuo vapaa-ajan tanssimisviihde.