Aleksis KIven Seitsemän Veljestä -romaanin viimeisen luvun näyttämöllinen toteutus soljui juohevasti varttuneiden lausujien tulkitsemana.

 

Päijät-Hämeen Lausujien Kivi-tuokio antoi näytteen elinvoimaisesta, paneutuvasta ja uutta ilmaisua etsivästä kulttuuriajattelusta kaupungissamme. Väinö Weckströmin ohjaus on tehnyt hyvää näille jo kunnioitettavan varttuneille lausunnanharrastajille, siirtänyt lausuntataidetta itsekeskeisestä ilmaisuasteikosta komean askelen kohti yhteisilmaisua, teatterin magiaa ja siinä sivussa elävöittänyt Kiven tekstin jälleen kerran arvoonsa: mielenkiintoiseksi, syvälliseksi, viisaaksi, virkistäväksi, ehtymättömäksi suomalaisaarteeksemme.

Weckströmin dramatisointi Seitsemän Veljeksen viimeisestä luvusta, tuosta jokaisen veljeksen elämänpolun eeppisestä yhteenvedosta, on esittäjilleen istuvaa tekstiä. Meillä ei ole sitten lausuntataiteen 1950-60 -lukujen kulta-aikojen tuon viimeisen luvun tulkintoja näin kattavasti nähtykään. Tosin ohjaus turhaan oikaisi Kiven kielen verrattoman intonaation ja sanavaraston koukeroisen ainutlaatuisen tenhon liian usein valjuksi kirjakieliseksi puheeksi. Kohtausten kekseliäs asemointi ja toimintajaksojen sujuvuus sen sijaan rikastivat esityksen nautittavaksi.

Esittäjien esitystaidollisten valmiuksien epätasaisuuden korvasi luontainen, vilpitön heittäytyminen yhteisilmaisuun. Aitous oli tulkitsijoiden otteissa niin mukaansatempaavaa, että kokonaisuus kasvoi tyylikkääksi kunnianosoitukseksi romaanin upealle finaaliluvulle. Vehkalan niitun tarina, sen heinänteon toimivuus ja Juhanin kirosynti taivaan jylistessä tai Aapon kämmenten verraton lievitystaito sekä Timon humalanhuuruinen katoamisretki - siinä muutama kohtaus, joissa esitys toimi uskottavan herkullisesti. Suomalaisen kaunokirjallisuuden, sen proosan ja runon kenties kaunein, ylittämättömin tekstihelmi - Vuohenkalman torpan tarina - päätti esityksen herkästi, staattisen tehokkaan ryhmäilmaisullisesti, vakuuttavana ja vaikuttavana.

"Onpa kullan lysti olla, kultakehdos kellahdella", lausuntaryhmän naisten komeasti visuaalinen ja tyylillisesti vahva tulkinta

 

Alun äänentoiston volyymi fortessaan oli jälleen hakoteillä ja sotki monta esityksen alun yksityiskohtaa, laulut mukaanlukien, ja näyttämösavun aika pitäisi jo tänä päivänä olla teatterin menneisyyttä, ainakin kun tekstin laatu on Kiven kaltaista sisältöherkkua.



Päijät-Hämeen Lausujat
Pikkuteatterissa, Loviisankatu 8,  Kalevalan päivänä 28.2.2012 klo 19

Lavalla: Tuulevi Eskola, Outi Helanterä, Antti Kuusinen, Helena Linttinen, Sirkka Oijala-Kaipiainen, Lasse Reijomaa, Hannu Salonen, Pertti Vesenterä.