"Nuotioll ei hurtti vanhuksella, jutun puutett´ ollut milloinkaan, usein yöhön istui valvehella, kertoellen muistojaan."

V%C3%A4nrikki6-normal.jpg

Näin lähtee näytelmä ja nuoren, valoisan, kirkasotsaisen Johan Ludvig Runebergin runoelma liikkeelle hänen aloittaessaan vanhojen sodankäyneiden sankareiden tarinankerronnan...


Suomalainen sota, sen verihurmeinen, ruumiita täynnä oleva tanner, sen ruudin-tuoksuinen maailmanääri, sen tappavat luodin osumat, sen sankarivainajat, sen kunnialliset ja kunniattomat sotaveteraanit, sen historiallinen sotaratsullinen hakkapeliittauho, sen sankarimyyttien kansallisromanttinen nuoruudenpalo, sen uusmuotoinen taloudellinen globaalisuus ja päivänpolttavan afganistanilainen kuolemanjulma laki, sen isänmaallisuus ja urhoollisuuden glooria - kaikki ja monin verroin enemmänkin on nähtävissä ja koettavissa Lahden kansanopiston tantereita ja yhteiskuntaa möyrivässä tulkinnassa Vänrikki Stoolien tarinoista.

Tässä aikakausia inspiroituneesti peilaavassa, äärimmäisen fyysisessä, huumoritäyteisessä teatterillisessa puheenvuorossa on voimaa ja sanomaa pohtia sodan kiroja ja hurmaa. Yhtä hyvin Koljonvirran taistelujen luoti - joka tiesi paikkansa - osuu esityksen ammusmaaliinsa rahanahneuden ihanteiden ja maailmanmaineen tantereillakin, nyt vuorostaan Shellien, Nokioiden ja Talvivaarojen elämät lopettaen.

Esityksessä pienen Suomen uusi kuvitteellinen kansallinen herääminen kulminoituu ja realisoituu sekä humanisoituu ajattomuudessaan Viaporin linnoituksen päällikön rakastettavan ihanassa monologissa, jossa hän kaiken tämän sodannälän ja sodanoikeutuksen keskellä sanoutuu irti sotilasammatistaan linnoituksenpäällikkönä, muuttaa Lepaan viherkoulutuksen kautta ekokommuuniin, josta todellinen rauha ja lepo, ihmisläheisyys, elämän tarkoitus on kenties vielä saavutettavissa.

Teatterin vaikuttavuus elämäämme on jälleen kerran yhdessä tunnissa todistettu ilman valaistuskikkoja, ilman teatterirekvisiittaa - vain tila, näyttelijät ja yleisö ja draaman voima syttyy, liekehtii, lämmittää ja virkistävän kirvelevästi polttaa. En voi kuin ihailla sitä uhrautuvaa ja taitavaa näyttelijäilmaisua, jolla kaikki tuo meille tarjoillaan. Esitys tempaa vauhdillaan, joukkotehollaan, yhteisilmaisullaan, eläytymisellään, lihaksellisuudellaan, ajatteluun herättävällä tunnelmoinnillaan mukaansa jäyheämmänkin suomalaisen. Kaikki tämä kolmen päivän pituisen, ohjaaja Juha Hurmeen johtaman koulutusseminaarin tuloksena. Miten se suomalaisessa teatteritaiteessa on mahdollista. Jälleen yksi ihme, jota en ymmärrä, vaikka sen täysin haltioituneena taas kokenut olenkin.


vanrikki-stoolin-tarinat

Vuorikadun koulun sali, Vuorikatu 13, Lahti

keskiviikko 6.2. klo 19 ja torstai 7.2. klo 12.30

Lahden kansanopiston Teatteri II:

Näyttelijät: Anna Suhonen, Eetu Känkänen, Ella Kähärä, Emil Kihlström, Esko Korpelainen, Jutta Järvinen, Katariina Havukainen, Marko Nurmi, Menni Renvall, Mikael Pelto, Monica Metsäranta, Petri Korhonen, Sara-Maria Heinonen, Veera Kopsala